2013, kaikki on niin hyvin

Tänä vuonna
alkoi uusivuosi ja minä lähdin turkuun: tammikuun kävelin luistelukentän läpi ja suojelin minua kaikelta ja odotin parasta aikaa ikinä ja se koitti. maailman paras naapuri oli olemassa ja vietin yksinäisimmän mutta onnellisimman ystävänpäivän ikinä. maaliskuussa katselin revontulia ja ovelle tuotua kukkaa ja polaroidkuvia ja viinivalikoimia, pyöräilin portaikkotaloon ja takaisin ja kuuntelin vaarin vanhaa tikittävää kelloa (1933). kevään valossa matkalaukku kulki mukana ruotsiin ja tulin ruotsista takaisin, suomea edestakaisin ja junan ikkunan takana koko maisemassa soi mew kunnes kesä tuli liian aikaisin vaikka ei tässä näin pitänyt käydä! turku ja turva ja seikkailu oli niin hankala hallita taas uudessa kaupungissa kun kaikki ei millään mahtunut matkalaukkuun. yökalastuksesta taiteeseen ja filosofiaan, elin yöt hämärässä huoneessa ja tv välkkyi liian myöhään ja välitti sekamelskan töitä ja öitä ja pääsykokeita ja kaiken keskellä minä pyöräilen sateessa vierailla kaduilla. aamuöistä asti olen kuunnellut neljää asiaa päivässä. sinä viikonloppuna kun aurinko paistoi koko ajan matkattiin turkuun ja puhuttiin koko kesä  - seuraavalla turun reissulla päiviä on jäljellä enää muutama ja auringonvalo tekee halistenkosken ja bussipysäkit ainutlaatuisiksi. uusi elämä uudessa kodissa alkoi hitaasti mutta juuri sellaisena kuin halusin: luennolta luennolle, vapaahetkiä, aikaa joka lainehtii nurkasta nurkkaan ja tekee olon mukavaksi. lokakuu on lämmin, aika hidastuu, kate bush laulaa lumesta kun minä teen kaikkea enkä yhtään mitään ja hengitän ulos ja sisään onnellisuutta. pimetessä kiipeän marraskynnyksen yli ja päätän että haluan elää täysinsydämin. kyllä se siitä, kun kohtaa kauniisti kaikki ja kaiken. ennen joulua on kiire pelastaa koko maailma, varastaa hymyjä ja koota olemuksestaan kohtaamisenkestävä. kierrän aina välillä kelloa takaisinpäin ja elän turkua uudelleen vaikka en edes tiedä mitä olen sinne unohtanut. vaikka en tiedä mistä, milloin ja miten alkaa 2014, olen varma että teen siitä hyvän.

pimeässä autossa

kuuntelen adelen konserttia yle areenasta, se on yhtä hyvä kun silloin kuin viime vuonnakin. tänään on ollut ihan kauhean liukasta, en kuitenkaan ole kaatunut vaikk autot ovat sinkoilleet sinne tänne. katson sivusta kun joku aina pelastaa tilanteen.

on ihanaa istua pimeässä autossa kun joku muu ajaa. siellä takapenkillä on lämmin ja kaikki tien vaarat ovat näkymättömissä. soi mike oldfield, katulamput välähtelee ohi ikkunassa ja minä mietin elämää suurempia ajatuksia jotka vilahtavat ohi samaa vauhtia, niitä ei voi toistaa missään muussa tilanteessa. perillä on ihan liian pian, ennen nukahtamista ja ennenkuin maailma ehtii muuttua.

jälleennäky

en tahtoisi selittää enkä edes osaisi. vaikka me kaikki ollaan täällä niin välillä puhutaan toistemme ohi ja katsotaan kasvojen sijasta kummajaisia. kaikki on niin hyvin mutta silti ihan
loputtomasti toisin.

pitkästä aikaa busseilen kajaanista kotiin. bussissa on yhtä lämmintä ja nukuttavaa kuin aina, olen niin väsynyt siitä että en ole kotona. tyyni maisema ja niin paljon tähtiä kuin vain voi, tähtien päällä ohuita haaleita pilviä. yöllä kun ajetaan jonnekin nukkumaan puhutaan purkamattomista matkalaukuista ja äkkilähdöstä istanbuliin.



uusi teekuppi on ihan valtava. siihen mahtuu melkein litra teetä ja olen tyytyväinen siitä että se ei myöskään jäähdy liian nopeasti, vaikka välillä unohtaisikin mitä on tekemässä.

benjamin

Taaksepäin kulkeva kello enkä voinut enää ollenkaan lähteä tv:n äärestä, kolmeen tuntiin.

Kun ihminen ja asia liittyy yhteen, siinä on aina jotain kiehtovaa koska se on niin absurdia.

Ja uusi elämä alkaa taas tänään, tänään, tänään.

huippujoulut

Tänään oli ihan parasta
se lumiukkopiirretyn jatko-osa, lumiukko ja lumikoira. Vaikka se oli uusi, se oli silti sopivan surullinen ja sievä!
kiltit lehmät navetassa joita sai rapsuttaa.
jouluiset ihmiset jotka laittaa jouluisia viestejä.
eläväinen hautausmaa.
hanna hauru - muuttoliike.
kasvatustieteelliset opukset.
kaneli.

 Jonain jouluna voisi tehdä niin, koska sitten se lämpö olisi erilaista.

melkein jouluyö

Yöllä kurkku on kipeä
aamulla herään kuitenkin terveenä mutta uupuneena
en muista mitä pitäisi tehdä jouluna.

Ehkä kaikkein suurin ongelma on se että (ja siltä ei kerta kaikkiaan pääse pakoon)
jouluna ei pitäisi olla yksin
eikä varsinkaan suunnitelmaton.

Siksi suunnittelen huomisaamuksi muutaman hetken
joilla paeta liikaa lämpöä:
juo teetä, katso kalenteria, lue paatoksellista tekstiä kyläkoulujen alasajosta,
sytytä kaikkiin talon lyhtyihin kynttilät.
Päästä kissa sisälle.

lyhäri

lyhytelokuvapäivä, ihan loistava idea
katsoin niitä sen minkä ehdin ja nyt olen sitä mieltä
että olisi ehkä täydellinen ilta vain katsoa lyhytelokuvia ja lisää lyhytelokuvia mutta ei yksinään

eniten minä pidän lyhytelokuvissa siitä että ne muuttaa maailmankuvaa enemmän kuin pitkät, että niissä keskitytään ääneen ja siihen miltä vaikka muovipussi näyttää kun lentää tuulessa. jos minusta olisi kiinni, niin lyhytelokuvat olisivat ainoa mitä televisiosta katsottaisiin sään ja uutisten lisäksi

kauniiksi

Jos jossain tässä olisi joku joka olisi kauhean rohkea
sellainen että se uskaltaisi olla tasapainossa, sanoa tehdä ja ajatella miten haluaa
olla kiltti sen sijaan että on kyyninen

Jos nyt täällä olisi joku sellainen joka voisi sanoa että hei,
kylläpä sä olet kaunis ihminen, kaunis ja kaunis kaikin puolin.
Sellainen joka keittäisi teetä ja maalailisi taivaanrannan täydeltä
mukavia asioita, sateenkaaria ja yhteisiä suunnitelmia
ylimalkaisesti kuitenkin

koska tänään minusta tuntuu että olen harmaa kivi lumen alla metsässä, hyödytön hymiö, juuri ja juuri erottuva roska vaalealla matolla ja aivan liian kaukana kaikesta, mitä sitten onkaan.

irrallaan

Nyt pitäisi osata se meditaatio mitä olen harjoitellut
unohtaa ylämäki matkalla kaupunkiin, se miten hiljaiselta aamu kuulostaa kun on satanut lunta tai kuinka äänekäs loskakeli voi olla, kotiutumisen valtava urakka, pienet merkityksettömät juoruilut unohtaa kirjeet ja paketit postilaatikossa
olla täällä ja onnellinen siitä ettei tarvitse ajatella mitään sellaista

mutta minä olen täynnä suunnitelmia. Haluan aloittaa asioita, uudistaa, keksiä merkitystä. Haluan että kotiutuminen loppuisi ja että olisin kotona ja olo olisi aina yhtenäinen, ei irrallinen.

glögisokerikuorrutus

Minun päätäni alkaa vähitellen särkeä ja tuulessa tuntuu että on liian raskas ryhdistäytymään.
Flunssa.
Silloin kun ei ole enää töitä ja saa tehdä mitä haluaa minä laitan päälle mukavat vaatteet ja katson lakisarjaa nenäliinojen kanssa.

En valita, hengaillaan kämppiksen kanssa ja se tekee keksejä ja on luova. Minä yritän miettiä mitä olen oppinut vuoden aikana ja haaveilen äkkilähdöstä Ruotsiin, älyttömistä suunnitelmista. Pipareissa on vaaleanpunainen kuorrutus ja se maistuu glögiltä ja last christmas kolmatta kertaa.

Huomenna kohti kotia ja tänäkään vuonna en oikein tiedä mitä ajatella.

summa

Että hahmottaisi edes kenen kanssa viettää aikaansa:

minä tykkään junailusta, kiltteydestä, yllätyshyvyydestä, tutustumisesta, neulomisesta, postikorteista, opiskelusta, siitä kun ottaa pitkästä aikaa yhteyttä johonkin huippuun tyyppiin, sushista, pitkistä keskusteluista, tanssimisesta, valkoviinistä, kirjoista joissa on selkeä fontti ja vaikea ajatus, joogailusta ja määrätietoisuudesta.

minä en tykkää kastuneista kengistä, ahtaasta ajattelusta, vihreistä hiuksista, tavaroiden kantamisesta, tekstaamisesta, kuntosaleista, itsekeskeisyydestä, huolimattomasta rahankäytöstä, pikkutarkkuudesta, tiimarin muovikasseista, kuluneista fraaseista, kirjoista joissa on pieni fontti ja monimutkainen ilmaisu enkä viiden sentin kolikoista.

minä haluan ilahduttaa muita, kokea joka päivä elämän huippuhetkiä kassajonossa, rappukäytävässä tai missä tahansa ja få älska någon som älskar mig. 

siinä kaikki.

viimeisiä viedään

Mikä päivä. Toiseksi viimeistä päivää lajittelin kortteja mutta silti opin ihan valtavasti uutta. Kaduilla muistan aina välillä nostaa hartiat taakse ja huomata miten heti kävelen nopeammin mutta selkeämmin.

Odotin kauheaa ja vilustunutta päivää, mutta lopulta kaikki mitä halusin ilmestyi eteeni, niin vaalea kuin tummakin piparitaikina odottaa jääkaapissa huomista, pakettipinoja on pöydillä ja ikkunalaudoilla ja huomenna viimeinen päivä. 

Moi! panda sai lapaset, vaalea myyjätär pähkinäkaupassa puolestaan villasukat iltapäivän kiireisimpänä hetkenä.

kauneimmat

Tänään kauneimmissa kahteen kertaan: en etsi valtaa loistoa en kaipaa kultaakaan. Joku kuuli kesällä kellot ja sitten schöneman, niin se nainen kertoo edessä mutta minä odotan vain että kuusen kirkkahan luona heille siintää onnelan kaukomaat. Kun maa on toista kertaa niin kaunis, minä olen kuitenkin tyytyväinen ja nauran itselleni koko päivän edestä. Kanelimanteleita, kiroileva lammaspoika, käsityömuseojahti.

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin istuu oksalla uljaimman puun ja minä näen kuvan niin selvästi, etnanpa kaukaa mä kauniina nään. Takana joku laulaa liian lujaa koska se rakastaa tätä joululaulua yhtä paljon kuin kaikki muutkin ja minä annan sen anteeksi.

Vein korukaupan myyjälle villasukat. Se ilahtui, sille ei ollut koskaan ennen käynyt mitään sellaista. Mutta se on varmasti hyvä tyyppi ja pitää sukista.

harkitsematta

Olen kirjoittanut paljon: ensin kun kuuntelin colordolor, sitten toisen kerran kun kuuntelin charlie charlie. Kirjastossa oli hiljaisuutta ja levottomuutta, on vaikea ymmärtää hiljaista mieltä kun oma on täynnä suunnitelmia.

Tämä päivä oli idontcareiloveit. Istuin teekupin kanssa kylmässä kahvilassa mutta parhaassa seurassa, etsiskelin postikortteja perheaiheella, tein päätöksiä koska idontcare joten kaikki selviää.

Pitäisi nukkua enemmän, varsinkin kun huomenna on tentti ja iloveit.

postijono

kävin postissa. vein sinne kasan paketteja, kuoria ja kortteja.
oranssit lapaset, ihan kuin lukiossa, miten tässä näin kävi

sataa lunta, pieniä piikkejä päin kasvoja, jalat kävelee nopeammin kuin pyörät pyörii
ja minä melkein myöhästyn töistä
juon lasin maitoa ja se maistuu kaakaolta ilman kaakaota

niin paljon ihmisiä, ne eivät kävele päälle mutta saattavat tuhahtaa
minusta tuntuu että ensi kevät hahmottuu mutta ei hämää vielä

Hieno päivä!

Eilen oli ehkä hienointa vähään aikaan, vaikka rentoutuminen oli vaikeaa.

Joka puolella oli ihmisiä ja viinilaseja. 

Lavalla lauloi joku nainen jotain ihme lauluja joista en ollu koskaan kuulukkaan.

Olo oli ihan mukava, vaikka olin niin oman mukavuus alueen ulkopuolella.

Tahdon nöyrästi kiittää yhtä ihanaa joka raahasi mut paikkoihin joihin en yksin oisi ikinä mennyt.

Kokemus tämäkin. 

Masennuksen kanssa painiminen on raskasta, oli ilo ottaa puolikas päivä lomaa siitä.

Olin eilen enemmän ihminen kuin moniin viikkoihin. Pidin siitä. Kiitos.

Ensi viikolla nähdään uudestaan, sillon on pikkujoulut c;

Color dolor on ehkä randomin bändi jonka olen nähnyt livenä, siksi siis sitä.

Ei mulla muuta ♥

-Seppopirjetta

paljon hyvää

Tänään minä olen kauhean iloinen näistä asioista

karkki
helsinki
se tyyppi johon törmää jatkuvasti ja se hymyilee aina
suklaakakku ja piparkakkumauste
kortti, värit sointuu yhteen
peace-paita
opinnoistaan innostuneet
saksalainen vaihtari joka aikoo pelastaa maailman, nahkakenkä kerrallaan
sukan neulominen
charlie charlie
skype
vesi
että yhtäkkiä tunnen kamalan paljon ihmisiä ja ne on kaikki kivoja
jyväskylä
lumisade ja se kun se sulaa pois
jooga

hyvä elämä

kristallinsamea

Mä en tunne puoliakaan, vaikuttavat ihan kivoilta ja booli on makeaa.

Mä en tunne puoliakaan.

Mutta ei se mitään; ajatuksia tänään. Että ylämäki on parempi kun kohtaa, että kirjeitse voi olla piú vicine, että mi manchi.

Pitkän aikavälin tavoitteet on kristallinkirkkaat. Lyhyen aikavälin suunnitelmia pitäisi työstää, ei ole aavistustakaan mitä odotan huomiselta, illalta, siltä nukunko tänään vai ei.

jag vill i mitt liv få älska någon som älskar mig

täysinsydämin

Lumisateessa huppu päässä todellistuu se että your life is only as full as your heart.

Mutta sitten katson autoilijaa joka pysähtyy vaikka ei tarvitse, mummoa joka pitää puodin ovea auki, pojan joka keräilee eläinfiguureja, sadat sadat sadat joulukortit punaisissa kuorissa.

Mitä muuta voisi kaivata, tässä se on.

ei paniikkia

Aamulla koko asunnossa kuuluu
ajattelit sitä ensimmäistä kertaa vuosiin, taivaan väriä -
ei paniikkia


Sain taas kirjeen, tällä kertaa kaukaa lämpimästä ja täynnä lämpöä ja
piirrellessäni polvilla ympyröitä kylmällä lattialla
olin vakuuttunut että se on asia joka vain pitää olla
että voi olla olemassa



Tänään olen kuunnellut we are not what you think we are (we are golden)
kävelin lumisateessa, lunta jään päällä mutta minulla on hyvät kengät
kun on lämmin takki on kauhean mukavaa kävellä kävellä kävellä kävellä
eikä tule kylmä kun katsoo välillä silmiin

hukattu ilta

Täydellisen hukattu ilta. Askarreltiin rekvisiittaa, sotkettiin keittiön uusi pöytä. Joku lähti kävelemään pimeään, tai valoisaan, kummin päin sitä haluaa katsoa. Tehtiin lumiukko, toinenkin, ja löydettiin ihan uusia teitä. Puoli yhden aikaan juostiin vielä ulos porkkanan, tonttulakin ja kaulahuivin kanssa ja koristeltiin pihan isoin lumiukko.

elle me dit, c'est ta vie fais c'que tu veux, tant pis un jour tu comprendras un jour tu t'en voudras

Tulee vielä kiire mutta ei se mitään, mä jaksan kun meditoin.

kirje

Joudunko silti kirjoittamaan sellaisen? Sä oot ihan perillä siitä - ihan mukavasti kuitenkin. Hyvä batman-dvd. Hajottaa varmaan. Sivukaupalla tuhkaa, kirjeestä tulee varmaan aika pitkä. Puoli neljä aamulla horjumaton positiivisuus ja mitä sä ajattelet: turkkilainen jogurtti, kortti, ikuisuuksia. Se ei olisi ratkaissut mitään mutta uusi vuosi ensin. Ehkä tämä vaatii viisi asiaa. Tai jotain.

yks toive

tänä jouluna olisi mukavaa maailmanrauhan lisäksi

että joku tulisi käymään, yllättäen
tehtäisiin keksejä koko ilta, ainakin kolmella eri suklaalla
pullo viiniä
jos joku veisi kolmen tunnin kävelylenkille
tai raahaisi museoon
se että joku afrikassa saisi koulurepun
tai jos pääsisi joskus ajelemaan päämäärättömästi kaupungista toiseen
italia, tai pitkä skypepuhelu
että joku kävisi kaupassa ja ostaisi vain terveellisiä asioita
tai että joku alkaisi elää niin terveesti
pöytäkynttilä, edellinen paloi loppuun

punainenseinä

Tänään piti tehdä vaikka mitä.

Kuitenkin: kuudelta menin katselemaan punaista seinää. Ensin otsan takana oli vain meteliä ja harvinaisia ajatuksia mutta hengittelemällä minusta tuli uppoava kivi, auringonläikkä aalloissa, melkein merenpohja. Hait oli varjoja jossain sinivihreässä.

Kun pitää silmät auki niin huomaa että rauha on tässäjanyt, ei ainoastaan valopilkkuna pimeässä.

väsynä

Todella kumma paikka, ihan kuin se ei ollenkaan kuuluisi tänne. Kerrankin poikkeama siitä parkatakinvihreästä maisemasta mutta silti etäinen, minulla on hiukset auki ja naurattaa. Pitkästä aikaa näin irrallinen olo.



Ajattelin että matkustan turkuun katsomaan jokea ja lumimiestä ja halistenkoskea mutta yhtäkkiä en tiedäkään. Ehkä, ehkä ei.

lumisade

Satoi lunta ja minä pidän lumisateesta. Ajattelin tätä: lumimiestä ja varastettuja hymyjä. Minä vihreässä takissa väistelemässä kaatuilevia pyöriä, minä bussipysäkillä miettimässä elämän tarkoitusta. Minä kuuntelemassa waiting waiting waiting. Lumisade kolistelee päälaelle ja toistaa: muutos muutos muutos.

Pitäisi nukkua jo, ihana kiire.

kohdata

Tarvitsisin enemmän kohtaamisia: kassajonossa, kahvilassa, kassan takana, kohteliaisuuksia, kommentteja, keskustelua.

Ajattelen Turun busseja, viileitä aamuja pysäkillä, sitä että joku ensin vilkaisee ja sitten puhuu.Sitä kun kaikki matkustajat katsovat lempeästi koiranpentua, sitä että tietää tarkalleen mitä teini toisella puolella bussia ajattelee. Post-it-piristyslappujen jättämistä bussin ikkunaan.

Ja sitä että aivan yhtäkkiä keskustelee sellaisen tyypin kanssa jonka kanssa haluaa. Ja että sen keskustelun ja teekupillisen jälkeen mennään juhlimaan, tanssitaan aamuneljään ja tiedetään että ensi viikolla taas. Että tästä lähtien kaikki on milloin vain mahdollista.

Ei sillä, täällä on kaikki hyvin, hyviä tyyppejä. Mutta minä haluaisin niin kohdata, kiinnostua, olla paikalla vaikka koko päivän, että tärkeintä olisi juuri se keskustelu.

uusi suunnitelma

Tarvitaan suunnitelma - tavoitteita joita ei tarvitse saavuttaa mutta jotka kuitenkin lopulta toteutuvat koska nyt on paras vuosi ikinä. Sellaisia jotka pitävät kiinni hetkessä joka ei ole nyt vaan ihan hieman eteenpäin. Ylimalkaisesti huomisessa.

Minä haluaisin asua täällä. Katsella aamuisin polaroideja, iltaisin istua rauhassa ja kuunnella yöklassista. Haluaisin että oven sulkemalla voi kuunnella itsensä säälittäväksi mutta pihojen poikki kävelemällä olla jotain muuta. Haluaisin että opin rakastamaan sitä tapaa jolla olen koska se ei ole pysyvää, kaikki on liikkeessä.

Haluaisin neuloa hienoja asioita ja opiskella itseni onnelliseksi pitkinä viikonloppuina. Opiskella, sitä minä varsinkin haluan. Koska tästä minä pidän ihan valtavasti ja minä haluan tietää kaiken. Koska minusta tulee maailman paras opo, onnellinen ja paikallaoleva.

Sitten haluaisin myös juoda viiniä, ottaa polaroidkuvia, pörröttää hiuksia, katsoa typeriä elokuvia, viettää ainakin kolmet pikkujoulut. Haluaisin tuntea vähän enemmän, olla onnellinen eri vivahteilla, olla pari minuuttia myöhässä ja hyvittää sen suloisuudella.

pähkinänsärkijä

Ihan ensimmäiseksi ajattelin tänään pähkinänsärkijää. Erilaisia pähkinöitä, valtava kasa ja kasan pohjalla pähkinänsärkijä ja siinä olen minä.

Kävelin kauppaan ostamaan kaalia, tuuli kauheasti mutta satoi tosi kevyttä lunta. Yritin hymyillä rollaattorihenkilölle mutta se katsoi jalkojaan.



Pitäisi maalailla uudestaan sellainen elämä jonka haluan. Muuten tämä on vain tällaista, paikasta toiseen ja pihojen poikki, teille ja hetken mielijohteesta.

kotvanen

Viime yönä täällä soi yöklassinen. Minä istuin matolla, katselin enkä kuitenkaan katsellut, olin vain paikoillani tässä-ja-nyt, pikkutunneille asti. Koska se on parasta mitä voi olla juuri nyt tai koskaan; siksi nytkin voin koota kaiken tämän päivän hyvän. Taidan tarvita kaiken sen mitä elämääni järjestän.

Pyöräily tyhjiä teitä pitkin keskustaan, valkoiset pipot. 

Kiireetön katselu, mennnään seuraavaksi sinne mikä on lähinnä.

Kotvanen. Hetkonen. Tuokio.

On sentään parempi auttaa ihmisiä kuin puutarhatonttua.

kerran päivässä

Puhua tuntemattomalle kerran päivässä - hyvä tavoite.

Eilen se tyttö pyöräili ihan samaa vauhtia samaan suuntaan. Avasin suuni, pyöräiltiin kylmässä yhdessä, sillä oli lämpimämmät vaatteet kuin minulla. Se oli iloinen, tyytyväinen ja sillä oli suunnitelmia.

Lähdettiin viimeisestä risteyksestä eri suuntaan. Ehkä ei nähdä enää ikinä mutta se oli hyvä matka.

kyllä se siitä x3

Aamulla ajattelen introverttejä sosiaalisessa mediassa, piirrän kukkia vihkoon kun en muutakaan osaa, kävelen valtavan harmaan vesimassan päällä enkä tiedä miksi. Ääni on tavallistakin hiljaisempi - kiitos olehyvä tervetuloa uudelleen. Tästä päivästä ei tule yhtään mitään enkä haluaisikaan.



Päättäväisenä noudan halpaa viiniä, istun lattialla ja tanssin wakawakaa. Parasta on olla juuri näin, kun ei tiedä ollenkaan kuka tai mikä tai miksi, kuin ei olisikaan. Kävellessäni pihan poikki kotiin tuntuu samalta kuin keväällä, mutta enemmän siltä että olisi kotona.

typerää

tärkeää olisi attribuoida tämä oikein

tai siis, sehän on kuitenkin oikein, koska tietää ainakin mitä ei halua. En kyllä tätäkään mutta tämä on enemmän oikein.

ja kun ei osaa puhua, eleistä tulee äänekkäitä ja lopulta koko päivästä muistaa vain miten ensin pidetään kädestä mutta juna on tuolla kaupunki tuolla ja sitten istuukin jo tuijottamassa maisemaa.

kävelen sateessa ja pimeässä, korvia palelee (hukkasin korvaläpät!) ja autoista lähtee valtava ääni, aistitieto korostuu kun en halua vielä ajatella mitään muuta

en kadu yhtään mitään

mieleenjäämä

Vaikka ihan pian pitää lähteä töihin, sanon vielä tämän:

haluaisin olla kokoonkoottu kasa oksia ja kantaa kaikkeuteni kunnialla. Tai tarkkaanharkittu heitto kadun toiselta puolelta, kohopainettu kortti telineen toiseksi ylimmällä hyllyllä. Minuuttia pitempi tuokio toimintaa vailla väheksyntää. Avattu ikkuna rankkasateella ja vesipisara joka tippuu puusta keskelle päälakea.

lähikoti

Luulin että tänään sataa vetta yhtä lohduttomasti kuin eilen ja että olisin pahantuulinen, mutta; aamukuudelta oli pimeää ja koko päivä edessä.

Välimatka saattaa sittenkin, ainakin joskus olla yhtä suuri kuin etäisyys. Tai ehkä se johtuu siitä että toinen liikkuu, ihan huomaamattaan, vielä kauemmas. Ei sillä niin väliä kenestä on kyse, koska liike jatkuu samaan suuntaan jos mikään voima ei vaikuta siihen. Yritä siinä sitten uhmata.

Toisaalta joulutonttuja lajitellessa se mikä on juuri tässä päivässä ja olennaista nyt tulee paljon lähemmäksi. Luennoitsijan eleet, hymyilevät, saappaat, suklaamuffinssit. Niissä ajatuksissa jotka on lähellä, niissä on koti. Kaikki muu voi olla etäisyys.

marraskynnys

Marraskuussa on jo kauhean pimeää. Bussi on täynnä mutta tällä kertaa ei tee yhtään mieli edes yrittää puhua vieressäistujalle vaikka se vaikuttaa mukavalta. Mieluummin katselen ikkunasta ulos. Jos talossa on valot päällä, voin katsoa ikkunasta sisään ja hetken kuvitella millaista sisällä olisi. Isojen teiden risteyksissä ojat ovat aina samanlaisia, täynnä vettä mutta säntillisiä.

Huomenna alkaa asuminen korttitalossa. Opettelen mistä löydän autoja, mistä mustavalkoisia, onko valikoimassa anti-joulukurtteja. Ja iltaa kohden ulkona hämärtyy, minä olen valossa sisällä ja teen asioita joista pidän. Marraskuu ja liikaa suunnitelmia.

hatee-hatee-hatee-ho

etäisyys ≠ välimatka

Matka Kuopioon, kun soitan oikealle henkilölle on jo pimeää. Nähdään sokoksen alakerrassa, pitkään aikaan en ole ollut näkemättä niin pitkään. Vertaillaan teemakuja, puhutaan kaikki mitä on vuoden aikana tapahtunut ja valo on pehmeää, kyllä asiantuntija tietää.



Yöllä ennen nukkumaanmenoa ja aamulla kardemummakahvin valossa sanon että ei sitä oikein tiedä mitä haluaa. Paitsi sen tiedän että tätä haluan, nähdä pitkästä aikaa ja muistaa miten helppoa joskus on olla hiljaa ja onnellinen.

Meistä kaikista tulee kokoajan yhä enemmän sitä mitä me ollaan ja se on kauhean hauskaa.

käkikellossa

Я живу, как кукушка в часах, 

Не завидую птицам в лесах. 

Herään harmaassa ja aina vain sinisempään valoon. Petaan pedin, kuuntelen aamua, laitan itseni peilin edessä vastaamaan mielikuvia. Ja joka aamu: hätistän kissat pois pöydältä, katson oppikirjoja pohtivasti aivan kuin haluaisin sanoa jotain, pakkaan laukkuun vesipullon ja pelikortin. 

 Заведут - и кукую.

Sateessa ulos: mäki, alamäki, liian nopeasti jyrkkiin mutkiin, perillä hiukset uudestaan järjestykseen. Unohdan hymyillä peilille. Kirjoitan muistiinpanoja, myötäilen ja ja nauran, suunnittelen ja kirjastossa rakastan juuri sitä hetkeä ja olen tabula rasa.

Знаешь, долю такую 

Лишь врагу  

 Pimeässä ja keltaisissa valoissa kotiin, kauhea nälkä, pian on jo ilta. Opiskelen vielä hetken, järjestän kalenterini ajan tasalle, juon teetä. Ennen nukkumaanmenoa täytyy hahmotella seuraava päivä juuri sellaiseksi millaisena sen haluaa kohdata.

Пожелать я могу

yhteys

Nyt haluaisin puhua puhelimessa liian pitkään, ensin kohti etelää ja sitten vielä kauemmas. Haluaisin juoda teetä jonkun kanssa välittämättä siitä että välimatka on suunnilleen kaukana. Voisin kirjoittaa sähköposteja ja järjestää kaiken mikä vaivaa tai tiivistää pulman tekstiviestiin. Voisin runoilla postikorttiin ja valita tuntemattoman taiteenystävän osoiteriveille.



Mutta minä kirjoitan tämän viestin.

Ja kirjeen, sen haluaisin lukea, myöhään ilallla kun ulkona on pimeä ja humina.

paperilaatikko

Taittelin äsken paperista laatikon. Ja luulen että se oli parasta mitä olen tänään tehnyt. Ei sillä että kaikki muu olisi ollut kurjaa tai tylsää, päinvastoin - olen ollut ihan valtavan reipas, hymyilevä, inspiroitunut, ilahtunut, nälkäinen, täynnä suunnitelmia, toiveikas ja utelias. Mutta silti, kaikkein parasta oli kun taittelin jostain turhasta mainospaperista laatikon ja katselin tyytyväisenä kuin syntyi kulma, toinen, seinät ja pohja. Nyt se on tuossa pöydällä ja odottaa että keksin sille käyttöä.



Kahden vuoden päästä Italia, kahden kuukauden päästä joulu, kahden päivän päästä vähän kevyempi olla, kaksi.

ihana lokakuu

Ympärillä on paljon kaikkea ja siitä kaikesta alkaa tulla koti. Tänne minä muutin ja yhtäkkiä sanon meneväni kotiin, edellisissä kodeissa tuntuu omituiselta ja haluan sinne missä on vaarin vanha radio, neuletyöt ja suunnitelmat.

Olen lähetellyt paljon postia ja neulonut sukkia. Haravoinut tädin pihan ja soittanut tärkeitä puheluita - haaveilen siitä että aurinko paistaa sisään huoneeseen jossa on minä ja kirja ja kuuntelija. En malta odottaa joulua, sitä että pääsee leipomaan pimeänä iltana, paketoimaan hyviä asioita ruskeaan paperiin ja viemään tärkeitä kuoria postiin. Maailman rauhallisin villapaitaihminen tekee aamulla keittiössä chailattea, sellainen tulee tästä joulukuusta.



Niin, oli myös syntymäpäivä. Se oli parasta, hyvä päivä. Rooma soitti aamulla, en lakannut hymyilemästä.

metsä puilta

Seison keskellä metsää eikä ole oikeastaan edes niin hiljaista. On viileää ja aurinko laskee koko ajan kauemmas, varjot pitenee mutta tämä osa mäntykangasta on varjossa, pimeää. Kaikkialla ympärillä on samanlaisia puita: harmaanruskeita, korkeita, oksia niissä on vasta ylhäällä. Latvassa käpyjä ja pikkulintuja jotka katsoo hätääntyneenä keltaisia saappaitani ja varoittavat muita. Joka puolella on samanlaisia puita ja jokaisen takana saattaa olla jotain löydettävää tai pelättävää.



Askelista lähtee turvallinen ääni kun harppoo sammalikossa. Yläpuolella, puitten latvojenkin yllä, taivas on viileänvaaleansininen ja vähän violetti.

häikäistys

Ajoin eilen oranssissa kotiin parhaasta kaupungista. Aurinko paistoi kauheasti silmiin. Onneksi siinä matkalla oli kuitenkin niin paljon metsää että edes välillä se esti sokaistumisen.

Oli Kate Bush, iltapäivä ja tunne siitä että jotain muutosta on tulossa. En vain tiedä vielä mitä muutosta, mutta ehkä se onkin tässä parasta. Luulen että se liittyy siihen että tämä on hyvä vuosi ja siihen että täytyy tarvita sitä mitä on nyt eikä haluta sitä mitä oli.



Hirveän äkäinen koira keskellä mäntykangasta ja kaikkine sattuman järjestämine yllätykseneni kaikki on hyvin kun aurinko laskee vähän eri kulmalle kuin kesällä.

päätökset

Ajattelin tänään hetken olevani totaalisen epäonnistunut ja että kaikki taitaa olla hukassa.

Mutta en kauaa, koska aloin ajatella haravointia. Ja koska haravoin kauan (ainakin yli tunnin, vau!) ehdin ajatella kaikkea muutakin. Ainakin huomista automatkaa, ensi viikkoa, syntymäpäivää, sitä että kuukausi on loppujen lopuksi aika lyhyt aika. Ja sitä että taitaa olla taas aika tehdä sitä mistä tulee onnelliseksi ja hengittää enemmän.



Rakastan nopeaa, hyvää ja halpaa, mutta toisaalta - jos aion todella opetella yhtä kärsivälliseksi kuin puu, täytyy arvostaa enemmän sitä hyvää mikä tulee hitaasti, sitä mikä juontuu siitä että tarvitsen, ei siitä että haluan.

Sääntö numero kuusi: älä halua, tarvitse.

aulassa

Katson ihmisiä aulassa. Luulen tietäväni heti että tuosta ihmisestä en pidä, mutta tuosta voisi tulla tärkeä, tuon haluan tuntea. Mutta minä vain katson, neulon samalla sukkaa ja kanssaihmisiä ärsyttää jatkuva kilkutus. Olisi helppoa puhua jos ei hengästyisi juostessa.



Tultaisiin tosi hyvin toimeen, sen näkee. Voisi olla asioista eri mieltä, tehdä asioita, suunnitella.

Mutta minä katson ihmisiä aulassa ja näytän kiireiseltä.

eksyksissä ei ole kiire

Pitäisi elää siinä hetkessä joka on tämän hetken reunalla ja katsella välillä uteliaana eteenpäin. Välillä voi pysähtyä ja koputtaa puuta, sitten taas menossa mutta tarpeeksi hitaasti että näkee maisemiakin. Kun kerran ollaan eksyksissä kaiken aikaa niin siitäkin voi ottaa kaiken irti.

Kerran oltiin pikkukaupungissa kaverin kanssa, kummatkin eksyksissä. Lähdettiin kävelemään asuntoalueille, kiipeiltiin aitojen yli ja lopulta juostiin jonkun toisen koulun käytävillä, etsittiin jotain tuttua. Oltiin niin eksyksissä, mutta lopulta joku osti meille suklaata ja sanoi että kävellään väärään suuntaan. Ei se niin vaarallista ollut.

opiskelumusiikki

Ja minä olin tyly ja avasin kirjan taas kerran. Taustalla the beatles, ulkona on vielä valoisaa ja huoneessa hallittu kaaos. Sitä kääriytyy vilttiin kirjan kanssa ja unohtaa syödä - yhtäkkiä kello on jo kahdeksan. Koko talo tuntuu olevan niin hiljainen sunnuntai-iltana, kaikkialla on kuitenkin valot ja ihmiset, opiskelijat, ne eivät ajattele huomista luentoa vaan katsovat tyhjään jääkaappiin.



Näin on niin hyvä, silloin kun on yksin voi miettiä kasvatuskumppanuutta ja idealistisia haavekuvia - silloin kun ei ole yksin voi vain olla ja sanoa samat asiat moneen kertaan.

nauris ja silmät

Poljin tänään kotiin inspiraatiosta ja ajattelin että minun pitää muistaa kaksi asiaa: nauris ja silmät.

Nauris, koska olin ostanut sellaisen mutta en ollut muistanut vielä syödä sitä. Ja oli nälkä.



Silmät, koska pysähdyin matkalla risteykseen. Vastaantuleva pyöräilijä ei pysähtynyt, se kiisi autojen edestä ja kun se oli polkaissut pyöränsä liikkeelle sen katse kääntyi sisäänpäin ja se luovutti vastuun muille, jos nyt vain tästä selviän. Ei se jäänyt kenenkään auton alle mutta ne silmät olivat siinä hetkessä niin vakavat.

puhuessa ei saa ajatella liian montaa ajatusta

On ihan parasta puhuapuhuapuhua koko päivä ja koko ilta ja yö ja välillä hakea pullaa. Välillä saattaa huomata että jättää sanomatta tai että puhuu vain omassa päässään mutta loppujen lopuksi sillä ei ole niin väliä koska olen jo niin vanha. Kaikesta on niin kauan ja kun elää näin hetkessä ei niillä edellisillä hetkillä ole niin väliä. Sillä on väliä mitä tarvitsee nyt, mitä voi tehdä nyt, mille perustaa sen mitä tekee nyt.



Kuitenkin on hyvä olla kun kuuntelee, ulkona sataa ja talossa on kissa.

luentomuistiinpanot

Vaikka se tämänaamuinen oli aamuluento, niin olin silti hereillä. Miten minä pidänkään tällaisesta opiskelusta, liikkumisesta luennosta toiseen! Kun istuu paikalleen (neljäs tai viides rivi, keskellä) ja kaivaa neuletyön laukusta voi vilkaista ympärilleen, perustaa neulekerhon vieressä istuvan täkinvirkkaajan kanssa ja suunnata korvat ja katseen sinne missä pian tapahtuu. Vähän niin kuin menisi elokuviin mutta ei tietäisi mitä kaikkea tietää sen jälkeen.

On ihana kun puhujan ääni vaihtuu, aihe vaihtuu joka kerta, luentosalissa on yhtä rauhoittava äänimaailma kuin kirjaston kahvilassa. Kun luento videoidaan, viittomakielen tulkit keskittyvät salin edessä ja välillä voi teeskennellä ymmärtävänsä. Jokainen luento on kuitenkin aina niin erilainen silloin kun kuuntelee. Kaikilla on niin paljon sanottavaa että aika ei riitä ja minä haluan kuulla lisää ja minä meditoin vaikka opiskelen.



Kotona neuropsykologia ei tunnu yhtään samalta mutta jos välillä lukee yhden kappaleen oikein hitaasti niin saattaa ymmärtää että kaikki on liikkeessä, ideat, ajatukset ja luennoitsijat.

kaksi, neljä päivää

Ihan kauheasti karkkia tänään. Hymy oli niin leveä, että se näkyi varmaan kaupungin toiselle laidalle asti. On oikeastaan ihan sama käveleekö ylös vai alas, asfaltilla vai maassa vai puussa jos on oikea valo ja syksy. Ulkona tuoksuu samalta kuin silloin joskus pienenä kun jaksoi vielä juoksennella metsässä. Tai silloin kun on vasta muuttanut, ja taas on muuttanut, vähän kauemmas taas jostain. Ja raajat ne vaan seikkailee.

On niin epäreilua että kaikkea on niin paljon ja minulla on teelusikan tunneskaala. Tosin sellaisen lämpimän teelusikan joka on juuri nostettu pois muumimukista. Pitäisi keittää kerralla enemmän teetä ja varata sitä useampaa laatua (ei aina niin syksyistä ja mausteita) ja kaataa useampaan kuppiin. Ja ehkä joskus taas opetella juomaan sitä ilman maitoa. Niin, jos se hymy näkyisi toisellekin laidalle kaupunkia, tai kauhean ylös sinne missä se rakennusmies on edelleen ja etsii lapasia. Minäpä olin tänään kaukaa viisas ja ostin tarjouksesta kaksi paria hansikkaita syksyn varalle.

seitsemän ja puoli

Aamulla oltiin tmenossa kuuntelemaan kun joku tyyppi nörttilaseissaan kertoisi mikä on ylioppilaskunta. Tiesin jo, mutta aamussa on hauska kävellä vaikka maa olisikin märkä. Kun odoteltiin pihalla, katselin miten katulampun reunassa oli vesipisaroita, rakennusmiehet kiipeilevät korkealla ja huomasin kuinka monilla oli jo lapaset mukana. Kotimatkalla tuli kauheasti tuttuja vastaan, mietin mistä oikein tunnen ne kaikki.

Parasta on olla juuri tällä tavalla yksin, siksi että ei vain halua soittaa kenellekään. Pidän siitä miten aika lainehtii nurkasta nurkkaan ja jos tuntuu siltä voi ihastella mäntyjä, puhua tuntemattomille, opiskella jos siltä tuntuu ja jopa tehdä joskus niin kuin kaikki muutkin. Illalla istua intiaani-istunnassa sohvalla ja neuloa lapasta viimeisistä langoista mitä löytää.

alkuajatus

Odottelen että se uusi elämä aikaa ja maalailen kuvia siitä mitä haluan että on. Koska sitten saan sen kaiken, sitten kun tiedän mitä haluan.

Haluan pyöräillä ympäri uutta kaupunkia syysviileässä, sievässä pilkkumekossa. Voisin pyöräillä ekokauppaan ja noutaa sellaisia asioita mitä tarvitsen että voisin elää elämää joka on metsänvihreää, oranssia ja valkoista, vaaleaa. Haluan juoda iltaisin teetä yksin tai yhdessä, polttaa kynttilöitä ja käydä elokuvissa. Toisinaan mennä pimeässä parvekkeelle ja sytyttää lyhtyyn kynttilän ja katsella sisäpihalle, hengitellä viileyttä sisään ja kuunnella jostain kantautuvaa musiikkia. Haluan että ei olisi niin ikävä, jatkuvasti.

Päivät - mielelllään melko tekemisentäyteisiä mutta nautittavia. Haluan pyöräillä kampuksella kirjastoon ja luennolle, kotiin ja takaisin. Sopia lounastreffejä kasvisravintolaan, suunnitella jotain hauskaa illoiksi, jotain sellaista mikä mahdollistaa mieluiten tutustumisen aina vain uusiin ihmisiin. Olisi myös mukavaa käydä paikoissa, yksinkin. Voisin mennä kuuntelemaan kun joku kertoo tärkeistä asioista, katsomaan kun jollakin on jotain sanottavaa. Vähintään kerran päivässä haluan tavata jonkun josta pidän, sellaisen jolla on ystävällinen hymy ja edes muutama yhteinen ajatus.



Haluan olla kiltti, rehellinen, kiitollinen ja välittämättä. Ja tänä vuonna haluan oppia kärsivälliseksi, niin kärsivälliseksi että voin koska tahansa vain ajatella että minä olen tässä ja selittää kaiken vielä kerran.

viime päivien havainnot

Kävelen matkalaukun kanssa tuntemattomassa kaupungissa ja sataa vettä enemmän kuin vielä kertaakaan tänä kesänä. Bussissa soi jokin klassinen musiikki, kun ovet sulkeutuvat hengitän syvään ja ajattelen että minä asun täällä. Kissa on vastassa ovella, se on fiksu ja pörröinen ja kiipeilee pitkin muuttolaatikoita.

Ihmiset on kivoja, kaupunki on kiva päivänvalossa. Osaan juuri ja juuri suunnistaa asunnolta kampukselle, kampukselta en vielä eteenpäin. Pyörää on ikävä mutta toisaalta kävellen ehtii nähdä enemmän ja jutella useamman mummon kanssa.

On niin paljon kaikkea että en ehdi ajatella puoliakaan. Jos pääsisi hetkeksi hiljaisuuteen.

yltäkyllin

Ihan kohta on viimeinen päivä. Tai oikeastaan se on nyt. Turha olla surullinen koska on kaikkea mitä vain voi haluta: eilen oli hyvä päivä, nyt on hyvä päivä, huomennakin on kaikesta huolimatta hyvä päivä. Kanarialintu liihottaa korvasta korvaan, sillä on niin paljon asiaa ja se haluaa suuremmille areenoille. Kesänkeltainen lintu, on vieläkin kesä, kesä jatkuu niin kauan kuin on kevyt mieli ja ikkuna auki öisinkin.

Raidallinen nainen kertoo Jyväskylästä, siellä on rumia taloja mutta hyvä kaupunki. Se sanoo että pitää olla tyytyväinen kun on katto pään päällä, olen samaa mieltä. Mitä sitä osaisi kaivata.

3x

On kauhean lämmin, taivaanranta halistensillalta katsottuna yhtä kaukana kuin tavallisestikin, viljapelto tuoksuu kodilta ja jyvä on pehmeä. Aamulla ohitan onnellisen lenkkeilijän, kalamiehet, opiskelijat koirineen ja kaupassa hyräilen mukana, kassatäti on taas uusi kun ostan pakkausteippiä.

Paras baari ikinä, tai toinen niistä. Toinen on tuttu, se ei ole tästä ajasta mutta siellä soitetaan mitä pyydetään. Toisessa on paljon ihmisiä, niin paljon että happi loppuu mutta i don't care i love it. Musiikki on oikeaa, en tiedä mikä se kappale on mutta se on hyvä, aina vain uudestaan ja halataan tuntematonta. Tanssitaan niin että on kuuma, mutta ei silti lopeteta koska katseet on myrskyisiä ja väsyneitä, polttaa kun on niin onnellinen. Tuomiokirkko tuijottaa, käsi on lämmin.

Samalla bussipysäkillä jolla kerran odotin ja hymyilin ihmisille. Seisotaan siellä, muistetaan että bussin numero on 32 eikä 110. Turku on niin lähellä, juuri tässä, kaikki mitä pitää olla on tässä. Katson silmiin kevyesti mutta pidän kiinni ehkä vähän lujempaa.

vielä ehtii

Viimeiset kaksi viikkoa: pitäisi ehtiä matkustaa, piirtää katuun katuliiduilla, lukea kirjoja (io e te, io e te), pakata, leikata ja liimata kokoon kaikki mitä kesästä jäi lojumaan työpöydälle, tehdä muutoksesta vain pieni epämukavuus - pahvilaatikkokasa keskellä olohuonetta. Haluaisin yhtä paljon lähteä ja jäädä mutta sillä ei ole väliä koska on vielä niin monta päivää.



Kun pitäisi sanoa jotain niin en osaa koska kanarialintu kiertää pään yllä ympyrää ja kertoo miten hyvin kaikki on. Kaikki on niin selvää ja helppoa olla. Nyt voi puhua jo nimillä, sinä ja elokuun pimeät aamut ja illat.

elokuvissa

Ruotsinkieliset lyhytelokuvat, ne on vastustamattomia. Ensimmäisen nimi oli den gamle och hatet, pidin siitä vaikka se yritti olla hauska kaikessa hiljaisuudessaan ja typerässä musiikissa. Siinä oli vanha mies joka oli saanut halvauksen ja joka vihasi kaikkea ja sen miehen poika joka yritti pitää vanhan miehen elossa vihan avulla. Sitä ehkä sitä ymmärtää sitten kun ei oikein tiedä mihin muuhunkaan tarttua tai vedota - koska viha on ulospäinsuuntautuvaa ja se toinen sisäänpäin.

Se toinen oli pelottava: observerade. Sali kutistui pieneksi, sopivan kokoiseksi meille. Niin että kuuli kun vieressä istuva käänsi päätään, ilmeet oli ihan jähmettyneitä ja ne tarkkailivat kun ihmiset kutistuivat ja kasvoivat vuorotellen filmissä. Kaikki rauhassa mutta tiheästi hengittäen, turvassa pimeässä ja elokuvan jälkeen viileässä tuulessa kotiin.

1837

Camus'n sivullinen - luettu. Sen sijaan Io e te, una bugia innocente. Sitä voi lukea auringonpaisteessa siellä missä muut syövät hattaraa. Ajatella sitä että täällä minä olin myös vuosi sitten, hyvällä tuulella ja melkein samanlaisissa vaatteissa. Että sitä on niin pysyvä vaikka luulee että kaikki on muuttunut. Minän pysyvyys, ei ihme että olen niin onnellinen.

On niin pitkästyttävä ilta, teen huvikseni stressitestin.Turha vaiva, ei huolia joita ei voisi kiertää.

lukea

Pitäisi lukea kirja koska tiskipöytä on niin täynnä likaisia astioita, kaikki on kesken enkä halua ajatella ajan kulumista. Maalin kuivumisen tuijottamisen sijaan haluaisin omaksua uusia tai vanhoja ajatuksia, kehittää niitä ja olla hetken joku ihan muu.

Ajattelin yrittää etsiä kirjastosta tämän, koska Edith Södergran on vau ja olen nähnyt sinistä ja punaista ja kaikki toiset värit. Saatan lisäksi etsiä myös venäläisiä satuja, venäjäksi, koska sitten saatan ymmärtää mistä siinä maassa edes jossain kohtaa on kysymys. Jos en löydä kumpaakaan niin jokin esteettisesti miellyttävä, melko uusi suomalainen moderniromaani. Keksin tuon sanan itse.

olet tässä

Hurts, Sunday, minä pysähdyn työmatkalla torilla ja annan auringon paistaa hetken kasvoille, silmät kiinni. Niin lämmin. Kyllähän minä tiedän että ei täydellinen päivä, täydellinen viikonloppu ole mitenkään säästä kiinni mutta on se silti mukavaa. Tänään aion mennä kirjapiknikille Bukowskin ja Coelhon ja ehkä vielä jonkun muunkin kanssa - siitä tulee huippua.

Vuosi sitten olin mielissään ja olen nytkin mielissään - vaikuttaa aika onnistuneelta. On tekemistä, silmät joita katsoa, aina joku jolle puhua, aina jokin pieni haave mielessä tai työn alla. Ihan kuin seisoisi kajaanissa rautatien ylittävällä kävelysillalla katuun piirretyn ympyrän sisällä jonka yläpuolella lukee "olet tässä". Minä olen tässä.

haaveilija

Tänään on taas sellainen olo että haluaisin antaa jokaiselle vastaantulijalle kukkakimpun. Oikein suuren mutta väreiltään hillityn. Haluaisin istua kadunkulmassa ja toimia kohteliaisuusautomaattina, se olisi tälle päivälle sopiva missio. Haluaisin ostaa puoli litraa mansikoita ja tutustua johonkuhun joka myös pitää mansikoista.

Mutta täällä minä vain olen paikallani ja vaihdan vain välillä asiakaspalveluhymyn aitoon hymyyn. Mutta saahan sitä aina haaveilla.

valmis

Into uudesta kaupungista, se on jo ihan lähellä. Lähempänä kuin turku ja tuomiokirkko mutta kauempana kuin liian lyhyt kesä. Mutta silti - voi turku.

Oikeastaan outoa että turkuvuosi oli niin hyvä vaikka kaikki mitä oli suunniteltu meni lopulta ihan väärin, aika kului niin nopeasti että asioista kasvoi vuoria. Mutta toisaalta se oli ehkä hyvä koska sitten oli pakko kiivetä, pakko avata suunsa, pakko olla kerrankin vähän surullinen. Oli pakko pyöräillä yksin pakkasessa baarista kotiin, pakko istua hiljaa omaksi parhaakseen ja pakko tehdä asioita joista tulee onnelliseksi. Ja lopulta pakko jättää turku, unohtaa osa ja tallettaa loput leikekirjaan. Että ei unohtaisi että ei tässä näin pitänyt käydä, paluumuuttajaa intiasta, lentokenttää keskiyöllä, fonetiikkatuskaa, uutta intoa tai ystävänpäivää. 

En tiedä vieläkään minne, miksi tai miten mutta taidan olla valmis. Ja jos kaikki meneekin eri tavalla kuin piti, tiedän että ei koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa.

sulkea silmät

// Ja en sano mitään mutta kuulen kaiken. Mietin näkeekö se minkä väriset ne silmät oikeasti ovat mutta sitten totean että en taida tietää itsekään. Väsyttää.

non vedo l'ora

Heinäkuun viimeinen viikonloppu, se jota tässä on odotettu jo kauan - se alkaa lämpimänä, kuumana, tuuli on pehmeä ja ajatukset on jo automatkassa kohti turkua, siinä että viimeinkin pääsen sinne takaisin. En tiedä miltä sen nyt pitäisi tuntua. Haluan nähdä taas joen, keskieurooppakaupungin, kävellä kävelykatua pitkin ja kuunnella ihmisiä, soittaa bussipysäkiltä typeriä puheluita, istua aurajoenrannassa, puhua italiaa koska turussa se sujuu. Mutta enää en ole vain turun ja muun välissä, nyt haluan myös tulla takaisin tänne missä on enemmän sitä mitä minä nyt tarvitsen.

Niin täydellisiä päiviä, sellaista mitä haluan. Ja tätä päivää ei voi pilata mikään, on tuuli hiuksissa ja koko kesän mittainen girl talk.

varo

Tässä aamussa on niin epämiellyttävä olla. Tuulee kauheasti, mutta se tuuli on sellaista joka kiertää kaikki inhottavat nurkat, kerää mukaansa roskia ja hämähäkinseittejä, levittelee ne ympäriinsä eikä auta yhtään eteenpäin. Riepottaa leijan maahan, saa olon tuntumaan niin raskaalta.

Ja epämiellyttävyys - miksi se on taas tuulen syy, valon syy, jonkun muun syy. Kuitenkin kaiken keskellä minä, olen kuin en olisikaan ja yritän elää uudestaan jotain mukavampaa. Vaikka ei se vain toimi niin, hai muistuttaa, nyt pitäisi taas jaksaa ja keskittyä siihen mitä ilman ei voi olla, butterflies and hurricanes. Se saattaa olla oikeassa, ei minusta ole tähän, mutta jos ei niin en tiedä mitä sitten on, epämiellyttävä olo kovassa tuulessa.

Joku lapsi juoksee käytävällä ja varoituksesta huolimatta törmää metalliseen rullakkoon. Sen hämmästynyt huuto kaikuu käytävällä mainosten seassa, tuijotan paikkaa mihin se kaatui.

vainhyvää

Lisää hyviä asioita hyvinä hetkinä hyvässä seurassa hyvässä ilmassa hyvässä musiikissa.



Keksin tänään ihan loistavia juttuja - sellaisia joiden avulla voin kuvitella pelastavani palan maailmaa, huomenna.

harjoitus

Kyllä kaikki on hyvin. Eilisessä on hyvää se että oli yllätysvieras. Ja se että "kaikki järjestyy kyllä, ei tarvitse huolehtia" - se siitä aikuiseksi kasvamisesta. Tässä päivässä on hyvää se että pääsee huvipuistoon, piknikille ja saa olla olevinaan koko päivän töissä. Huomisessa on parasta se mitä on odottanut niin kauan, joojoo, että voi viimein järkyttää sekä muita että itseään.

Olen keksinyt uuden pelin positiivisten ajatusten lisäämiseksi. Siinä katsellaan ohikulkijoita ja keksitään jokaisesta jotain hyvää. Äsken käveli ohi perhe, jonka äiti jotain hauskaa nähdessään pysähtyi ja näytti huolellisesti ja kiireettömästi muillekin sen hauskan asian. Tuossa on kauppakeskuksen vartija joka aina ohi kävellessään tervehtii, aamulla hihkaisee huomenta. Tuolla mummolla on ehkä maailman hienoin Efva Attling -koru. Ja noilla kahdella, ne ovat varmaan parhaita kavereita, niillä on molemmilla maksimekko ja leveät kesähymyt.

fokus

Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että jos maailma loppuisi tänään, olisin ehkä vähän pettynyt. Että en sittenkään elä nyt, tässä, niin onnellisena että maailmanloppu ei olisi maailmanloppu. Jos maailma loppuisi nyt, niin olisin niin tyytymätön siihen mihin käytän aikani, siihen miten en priorisoi ihmisiä asioiden edelle ja miten laiska olen kirjoittamaan ja soittamaan ja järjestämään hymyjä.

Pitää keskittyä. Pitää keksiä neljä asiaa päivässä, pitää hymyillä neljästi päivässä siksi että haluaa (eikä siksi että pitää). Pitää osata olla kiitollinen ja iloinen siitä mitä on: pyöräilystä kotiin aamuseitsemältä, siitä että näkee jäniksen, yllätysvieraista, tyhjänpäiväisistä juttutuokioista, siitä että voi olla avuksi. Koska niissä on se mitä elämässä juuri silloin on - ja jos se ei miellytä niin osata keskittää fokus muualle, muuttaa jotain koska happiness is the way. 

Tänään: yllätykset, oman maan mansikat, voitonriemu aamuseitsemältä, sinä.

kivenhakkaaja

Haluaisin siirrellä vuoria ja kivenlohkareita, murikoita ja soraa. Kompastuskiviksi sinne missä tarvitaan aikalisää, lisäämään korkeutta kun tarvitaan enemmän näköalaa, sillaksi virran yli, näyttämään missä on kivenheiton päässä. Muovailla tilannetta kuin muurari, kivenhakkaaja, tuuli tai vesi, vääjäämättä.

You're not alone in this but i can't move mountains for you ja tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin ja se on se mikä tekee äänensävystä terävän ja sanoista piikikkäitä. Tosiasioita jotka jätetään huolimattomasti hyväksymättä.

merisää

// Pitkästä aikaa rannalla, tuulessa ja on niin kylmä. Sitä haluaisi vain kävellä hitaasti mereen ja uskotella itselleen että pää pysyy pinnan yläpuolella. Lopulta olisi kuitenkin niin vaikeaa nousta vedestä - märkää ihoa palelisi tuulessa vielä enemmän.

Katson haita arvioiden, haastaen. Se luulee että minusta ei ole enää tähän enkä pysty mutta minä jaksan ja ajattelen meriruohoa ja syvyyttä ja merivirtoja, kutsun sitä ja katson ilmeettömänä kun meri muuttuu mustaksi.

enää seitsemän tuntia

Tänään pitkästä aikaa kotikotiin, pitkästä aikaa junaan ja matkustamaan. Kaiken lisäksi vielä illalla, silloin kun valo on pehmeää ja kaikilla on pitkä päivä takana. Asemat kulkee ohi, juna kulkee metsän läpi, perillä tuntuu siltä kuin olisi matkustanut pitempään kuin onkaan. En malttaisi odottaa, silloin kaikki on aina niin hyvin ja on aikaa ajatella.

Kuitenkin - outoa mennä taas takaisin. Olen halunnut niin pitkään pois että nyt en enää osaa haluta takaisin. Tai jos haluan, niin en vain näe mitä yhteistä minulla on tai missä metsässä kulkee muurahaistenpolku parhaille marjapaikoille. Tietysti on hauskaa että pienet kissat parveilevat jaloissa (jos kissat nyt ylipäätään parveilevat) ja että tietää tarkalleen kuinka monta askelta on huoneen ovelta toiselle. Ja siellä on taas kaukana kaikesta ja näkee kauempaa jos jaksaa katsoa - hyvä viikonloppu.

kesäolo

Ostoskeskuksessa soi la camisa negra, ohikulkijoiden korkokengät kapisee tahtiin ja suoristelen poistotuotteiden pinoja. Tekisi mieli pyörähtää pari kertaa salaa tai järjestää yksinäinen flash mob toistaiseksi autiossa myymälässä. Joku kävelee ohi hypähdellen, ihan kuin sen olisi vaikea pysyä maan pinnalla, että sen pitäisi oikein ponnistella että askel askeleelta conversen pohja kohtaisi harmaan lattian.

Minä olen hyvällä tuulella koska oli vapaapäivä ja hyviä ihmisiä. Pitkästä aikaa leivottiin keksejä keskellä yötä ja intoiltiin, istuttiin nurmikolla ja ajateltiin sitä että näin siinä sitten kävi. Illalla soitin vielä toiseen suuntaan ja ajattelin jonkun toisen tulevaisuutta ja sanoin että kyllä kaikki selviää. Koska kaikki selviää kun tekee jotain, lähtee ulos ja muuttaa edes jotain, jos ei muuta niin tyyliä.

kartalla taas

Olisin jo valmis unohtamaan jatkuvan muutoksen, muuttamisen, muuttumisen. Mutta silti se on taas edessä, uusi alku ja uudet ihmiset ja uudet asiat - innostus, miettiminen, kohtaaminen. Pitäisi hoitaa asioita, soitella puheluita ja kirjoittaa tylsiä asioita ruotsiksi, lähettää asiakirjoja ja todistuksia. Minä en vain vielä haluaisi tarttua toimeen vaan tuijottaa sitä mikä on edessä ja tottua ajatukseen - että kaikki muuttuu taas ja minä muutan kai viidettä kertaa, unohdan kaiken kolmatta kertaa.

Kaikessa häkellyksessä hyvää on kuitenkin se, että nyt minulla on jotain mihin sijoittaa kaikki se mitä haluan, ympäristö ja olosuhteet. Haluaisin asunnon johon on hyvä tulla päivän jälkeen, keittiön jossa on tilaa teehetkille. Ihmisiä jotka ovat muualta kotoisin, jotka juhlivat ja ottavat tosissaan. Haluaisin sievän nahkalaukun ja uudet kengät. Ja haluaisin että takana olevien siltojen toisella puolella ovat ne jotka jäävät muualle ja että niillä riittäisi rahaa postimerkkeihin.

Vaikka toisaalta tämä ei ole alku koska minä en polta siltoja takanani enkä edestäni enkä muilta. Se mikä on nyt taas edessä on vain jatkoa siihen mitä on nyt, tarina ja tie ja vanhanaikainen kartta ilman nuppineulaa.

lammastarhuri

Jossain vaiheessa keskustelua tulee aina se hetki kun ymmärrys toisen pupilleissa katsoo muualle. Siinä vaiheessa kun se mitä on pitänyt sanoa on sanottu, se kun siihen reagoi. Odotukset on aina niin korkealla kun puhutaan salaisuuksia, kun pitäisi ymmärtää ja ilmaista. Mutta silloin olen kuin lammas, katson, jauhan ilmeettömänä kasteenraikasta ruohoa ja lopulta muistan hymyillä. Koska jos asia on musta, minä en pelkää mutta mietin.

Mietin sitä kun ei voi puhua. Tai sitä kun puhutaan, keskellä yötä chatissä, sitä kun vielä vuosien päästä on syyllisyys. Koska silloin kun ne katse kääntyy sisäänpäin ei pysty enää katsomaan silmiin ja aloitteellisuus on mahdollista vain sisältäpäin, oikeissa olosuhteissa. Sitten minun täytyisi lampaan asemasta olla puutarhuri, tuoda vettä ja valoa ja puhetta että katse taas kääntyisi, että voisin sanoa sen mitä pitää tai jättää sanomatta sen mikä polttaa.

hiljaa

Olin viime kesänä töissä tylsällä leirintäalueella. Siellä oli oikeastaan aika helppoa, paitsi silloin kun puhelin soi. Se oli ehkä kamalinta, kun se soi ja soi ja soi ja lopulta siihen oli pakko vastata ja yrittää saada jokin asia hoidettua ilman että näki mikroilmeitä tai eleitä tai muuten mitä se toinen oikein ajattelee. Olla säteilevä, mukava, ilman että sitä pystyi näyttämään sievällä hymyllä. Olin ihan pulassa.

 

Koska minä en oikeastaan puhu kauheasti, en puhelimessa pelottaville asiakkaille tai muutenkaan. En sano mitään ystävällisille myyjille, en esittäydy uusille huipuille tyypeille, vaikenen jos samassa pöydässä istuu enemmän kuin kolme ihmistä. Saatan lähteä hammaslääkäriin jos vastauksia käydään riveittäin läpi. Tai sitten vain teen katoamistempun, sulaudun taustaan ja katson muualle, neulon niin tarkasti että ei ole enää mitään muuta kuin yksi oikein yksi nurin, langankierto.

 

On helpompaa olla vain hiljaa, koska puhuminen liian monelle tai sellaiselle joka on kuin liian ylös nostettu kivikasvopatsas, se on ahdistavaa. Kauhean ahdistavaa. Ja kun on hiljaa on enemmän aikaa nähdä ympärilleen. Ehkä siksi että ei tarvitse kiinnittää huomiota itseensä tai siihen mitä tekee, miltä näyttää, miltä kuulostaa. Voi tarkkailla muita ja kuunnella tarkkaan. Huomata että pilvet liikkuvat kauhean nopeasti ja että joku katsoo vasemmalle vaikka puhuu tulevaisuudesta - kertoo satuja siis. Ja kuulee välillä sellaistakin mitä ei sanota, sellaista mikä sanotaan toisessa huoneessa ehkä hetken päästä mutta ilmaistaan jo nyt artikulaation heikkoudella.

Pitäisi kuitenkin osata puhua. Avata suunsa jos jokin on väärin, epäreilua. Tai jos haluaa puhua jostain niin ettei se kaikki ole vain valtava, epämääräinen kasa ajatuksia jossain silmien takana. Mutta sitä minä en aina osaa. Ja siitä ei seuraa muuta kuin muille hankala mutta minulle mukava mykkyys jonka aikana ikkunan ohi ehtii lentää kuusi lokkia ja kello kulkea ainakin kuusikymmentä kertaa itsensä ympäri. Lopulta hymy, yritetään ensi kerralla uudestaan tai sitten ei koska minä en halua käyttää aikaani hiljaa istumiseen tai ainakaan puhumiseen koska se mitä sanon ei kuitenkaan olisi mitä ajattelen vaan jokin vääristynyt kuvaelma siitä.

 

Joskus vain on sellainen erityisen hiljainen päivä että kaikki vaimentuu. Silloin en halua sanoa sanoja vaan katsoa kasvoja jotka sanoo sanoja kuulematta yhtään mitään. Mutta sitten kuitenkin tietää että on olemassa ja joku toinen on olemassa ja sanat vain siinä välissä.

 // Любить иных - тяжелый крест,
А ты прекрасна без извилин,
И прелести твоей секрет
Разгадке жизни равносилен.

ei kurja vaasa vaan sweet vaasa

Eilen oli huvipuistopäivä. Taas yksi tämän listan asioista tehty ja eletty ja hymyilty. Eilen oli myös hyväpäivä, jäätelöpäivä, työpäivä ja haikalapäivä, kesäpäivä. On niin parasta pyöräillä kaupungin läpi, olla typerä maailmanpyörässä, unohtaa mikään muu mitä on tukkijoessa. Parasta että ei kiinnosta mitä raitamekkoiset äidit ja kesäponnariteinit tekevät, sanovat, miettivät. Kaikki on niin kuin sen pitää olla kun herää keskellä yötä ja voi hetken olla mielissään ja nukahtaa sitten uudestaan.

Ja todellakin - vaasa ei ole mikään kurja, vaasa on sweet. Ehkä se johtuu siitä että sanoin ääneen mitä haluan, tai siitä että kirjoitin sen tänne. Siitä että unohdin sen mitä oli koska pääni on hattaraa ja koska nyt on lähempänä kuin olipa kerran.

hyvä näin

Tässä päivässä on hyvää: lämpö, raparperikiisseli, huvipuisto, beck, hidas aamu, kivat vaatteet, keskikesä, vaaleanpunaiset tytöt nuuhkimassa hajuvesiä, entinen kampaaja, ilta.

Minussa on hyvää: kiltteys, hiljaisuus, hiukset, jatkuva hymy, sileä iho, ahkeruus, into, positiivisuus, periaatteet, typeryys.

Ohikulkijoissa on hyvää: kiinnostunut ilme, maksimekot, ystävät joiden vaatteet sopii yhteen, hymyt, itsekseen laulaminen, hämmennys, arkipäiväisyys, satunnaisuus, tarinat, mahdollisuudet.

Elämässä on hyvää: tarkoitus, 42, aurinko, sade, keksit, karkit, se että aika kuluu epätasaisesti, kohtaamiset, keskustelut, kauneus.

Kaikki on niin hyvin.

keskellä kesää

Ennen töitä, puoli kymmenen aikaan aamulla, istuin penkillä torin laidalla ja ajattelin hatarasti. Hatarasti, koska suoraviivaisia mietelmiä häiritsee ångest, enkä edes tiedä miksi. Ajattelin punottuja pyöränkoreja joissa kuljetetaan ruokaostoksia, loskaisia siltoja ja vaihtareita joiden kengät kastuvat syksyisin. Ajattelin sitä miten keskellä kesää on niin hukassa, kun ei tiedä mitään ja aika kuluu, liian hitaasti ja liian nopeasti. Että mitä sun pitäisi tehdä, että me juoksemme lujempaa kuin uskoisi, että metsä palaa rajan takana.

Olin jo saman aamun aikana yrittänyt montaa piristymistekniikkaa. Olin pyöräillyt lämpimässä tuulessa pitkin katuja, herännyt ajoissa, syönyt aamiaiseksi parhaan leivän ikinä, lukenut lempiblogeja, tarkkaillut ihmisiä, lähettänyt paketin ja jättänyt vaaleanpunaisia lappuja muiden löydettäväksi. Mutta silti - saavuin työpaikalle ja sähköt oli vielä poikki ja ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen seisoin yksin pimeässä. Kaikki oli niin liian lähellä.

vaellus

Liikennevaloissa ihmisten ajatukset harvoin vaeltaa siihen tyyppiin joka odottaa valojen vaihtumista siinä vieressä. Mutta kun tänään olin tulossa töistä, vieressä pyöräilevä mies katsahti minuun ja totesi että "aikamoinen ylämäki". Myöntelin, kysyin minne matka - ja lopulta pyöräiltiin sitten koko matka yhdessä ja juteltiin mukavia. Se oli hyvä tyyppi, pyöräilevä ja vaasantunteva. Oli kuulemma menossa kaverin luokse lähtemään uuteen nousuun. Lopulta toivotettiin hauskaa iltaa, hyvää kesää ja ajettiin eri suuntaan rautatieasemalta.

Töissä oli muutenkin mukavaa koska minulla taitaa olla ehkä hauskin työkaveri ikinä. Mitäköhän varten.

vierailijajunailija

Huiput asiat tajuaa aina vasta jälkeenpäin. Esimerkiksi sen mitä olisi pitänyt sanoa tai että jotain ihan loistavaa sattui. Tai sen että joku ihan loistava tyyppi tulee käymään, hengailee elämässä viikon ja sitten kun juna on jo lähtenyt niin ei muista kuin naurun. Naurun, silloin kun valloitetaan pomppulinna tai katsotaan maailman huonointa kannibaalileffaa.



Nyt on hetki aikaa ajatella niitä huippuja asioita jotka on pian, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi syksynä. Että niitä ei tajuaisi vasta myöhässä.

koskaan unohtaa

Väreistä minä pidän: on tuollaista kultaista, vihreää, oranssia, kaapissa vielä vähän ihan vaaleahaalea sinistä. Ulkona on nyt kivanpaidanvihreää, harmaata ja valkoinen pakettiauto. Tunti sitten töissä punaista mutta sisällä vain valkeaa, samanväristä kuin silloin kun herää keskellä yötä ilman mitään syytä.

Nyt kun katsoo, on ollut purppura lila violetti ja vaaleanpunainen. Joskus tummansininen ja niinä aikoina mitä suurimmassa väärin vihreään taittuvaa. Kerran oli siniset silmät, toisen kerran punainen huulipuna. Jossain kaukana oranssi, keltaisena häivähdyksenä selässä.



Ei ollut koskaan eikä ainakaan nyt.

//viini

oranssia kuin syksyisin

Varasija. Saatan olla pulassa tai oikeastaan en vain tiedä. Ja se on ihan hirveän väsyttävää että ei tiedä. Tavallaan kamalinta ikinä, kärttyistä ja hermostunutta ja turhauttavaa, turhaa. Mutta pitää vain odottaa syksyä, ensin kuukausi ja sitten vielä toinen. Sulkea silmät hetkeksi.

Mutta onneksi on hyviä päiviä, niin kuin tänään. Sellaisia joissa on pomppulinnoja, karkkeja, oranssi valoa taivaalla ja päässä, huonoja elokuvia, karuselli, mini-usb, minimekko ja lopulta mukava mutta yksinäinen jäätelönsyöjä. Tällaisina hyvinä päivinä syksyahdistus on enimmäkseen takana, jossain siellä oikean korvan takana, ja voi vain sanoa että tämä on sitä mitä vaasa on ja ottaa siitä kuvan.



Mutta on hyvä että tiedän edes jotain.

lyhyesti hyvästä päivästä

Yövuorossa aamun pikkutunneilla tein sitä mitä ei pitäisi ja juttelin tuntemattomien kanssa. Lopputulos oli tämä, yllätys.
Stranger: good night lifesaver (:

Herätys oli eilen ehkä toiseksi paras mitä voi olla huolimatta siitä että en ehtinyt nukkua kovin paljon. Kuitenkin, kännykkä soi ja kertoi että puolen tunnin päästä odotan asemalla kaivattua vierasta ja elän sitä odotettua viikkoa. Ja asemalta löytyi oranssin naisen edestä hymy ja hyvä karkkimaku.

Olen miettinyt onnellisuutta ja minulla taitaa olla sitä aika paljon. Hyvät keskustelut, päiväunet, odotus. Oranssi valo auringonlaskussa joka näyttää ihan tulipalolta.

sataa

Viime päivinä kolme ihan parasta hetkeä vesisateessa.

Ensin yöllä, ehkä yhden tai kahden aikaan satoi vettä, näkyi vain vesisadetta ja tiiliseinä. Silmiä on hirveän vaikea pitää auki kun seisoo mekko päällä sateessa ja yrittää katsoa pilviä joista tippuu vettä silmiin. Tupakansavua, on niin kaunista ja kaikki on niin hyvin.

Matkalla töistä kotiin, sataa taas kaatamalla vettä. Enemmän vettä kuin tilaa olla ja hengittää, tältä tuntuu olla hauki. Se on iloinen kala, suuri ja litteä. Väsyttää ja naurattaa kun kaikki on ihan nurinpäin ja kuvittelen jokaisen vastaantulijan kalaksi. Tervetuloa tukholmaan, kansallisilla kalapäivillä.



Viimeinen hetki. Vesisade yrittää pilata päivän, kastelee farkut pyöräillessä ja tekee kaduista liukkaita ja rapaisia. Sataa ja tulee niin paljon että matkalla vaskiluotoon on vaikea pitää pyörä suorassa ja silmät auki. Kun nauran (ääneen) sille miten kurjalta näytän, sade lakkaa siinä samassa.

yön yli

Ajattelin että täällä olisi säännöllinen elämä, tylsä työ ja aikaa oppia mutta nyt on epäsäännöllisyys, arvaamattomuus ja väärinpäinkäännetty vuorokausirytmi. Ehkä se on niin kuin sen pitää, niin kuin minä - epäsäännöllinen, arvaamaton ja väärinpäinkäännetty.

Tänä aamuyönä kävelen keltaisessa sadetakissa aikaisessa aamussa ja heitän ystävällisen katseen sille jänikselle joka on pitänyt minulle seuraa koko yön silkkaa kiltteyttään. Sillä on samat korvat ja samanlainen rusetti kaulassa kuin sillä jäniksellä joka asui vaatekomerossa turussa. Radio vaihtaa kohtalokkaan yömusiikin hymähtelevään ja toiveikkaaseen poppiin, naisääniä ja yksinkertaisuutta, sellaista ilmeisesti tarvitaan aikaisin aamulla.

Miettiä yön yli tai sitten yöuni tuo neuvon - kyllä kaikki selviää.

liikennevaloissa

En halua enää juosta tai odottaa vaan heittää hatun maahan ja maata nurmikolla auringonpaisteessa ja katsoa pilviä jotka kiirehtii ohi koska on tuulinen päivä. Silloin ei tarvitsisi tehdä mitään ja kun kääntäisi pään sivulle niin kaikki olisi jo siinä.

// Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa

Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan
Mut mitä sun pitäisi tehdä

få älska

Lopulta kaikki mitä haluan on tässä: jokaisessa hetkessä, arkisessa sunnuntai-iltapäivässä töissä ja lämpimässä kiveyksessä patiolla. Teen asioita tavan vuoksi, puolihuolimattomasti  sattuman kautta  mutta kuitenkin ne lopulta johtavat vain samaan ajatukseen. En tahdo epätoivoisesti vaan jossain oikean korvan takana, hiljaa ja kärsivällisesti. Koska rakkaus on kärsivällinen, hyväkäytöksinen ja varma.

jag vill i mitt liv få älska någon som älskar mig

:)

Korjaan hymyllä aivan kaiken. Tai jos en korjaa niin ostan niin kauan lisäaikaa että joku toinen korjaa asian. Esimerkiksi sen että viini on päässyt loppumaan lasistani, sen että kassakone on totaalisen jumissa, sen että en tiedä miten sanotaan ruotsiksi jokin vaikea sana. Hymyllä joka sanoo anteeksi, tämä on nyt ikävää mutta onneksi olemme molemmat niin mukavia ihmisiä että tämä ikävä tilanne ei pilaa päiväämme. Jos katson jotakuta liian pitkään silmiin, hymyilen että en paljastuisi; jos mökkivaraus peruuntuu perhetapauksen vuoksi, hymyilen. Myös silloin kun kaikelta meni pohja, silloin olin surullinen hetken mutta kun puhelimeen viimein vastattiin, hymyilin; seuraavana aamuna matkalla yliopistolle varastin yhtä paljon hymyjä kuin yleensäkin ja unohdin muut ilmeet niin että en ole sen jälkeen niitä muistanutkaan.

Ja kun kaikki järjestyy, niin kuin lopulta aina käy, hymy.

hei joku joensuu

Kahdeksan tuntia junassa, taas kerran. "Se on varmaan suomi leveimmillään siinä, vaasasta joensuuhun." Itsestäänselvyyksiä, junanvaihtoja. Jossain pienessä kaupungissa katsovat samoilla uteliailla silmillä joilla minäkin katselin kunnes pakkasin laukkuni ja lähdin.

On niin paljon paikkoja joissa en ole käynyt. Merkitsen kuulakärkikynällä VR:n ratakarttaan asemat joilla olen pysähtynyt, joilla olen katsonut ensin ulos ikkunasta ja sitten kelloa, vaihtanut vastapäätä istuvan kanssa nopean hymyn ja jatkanut haaveilua.

Joensuussa oli vastassa aurinko, miellyttävä ääni, venäläiset turistit jotka joivat teetä ja olivat puolihuolimattomasti kuin perhe, paras pääsykoe jossa olen koskaan käynyt ja lopulta vartti aikaa juosta junaan. Vähän olemassaoloton kaupunki, pieni ja kaikki kiinnostava on piilossa siltä joka ei osaa edes etsiä kun ei tiedä mitä haluaa.

Kun juna lopulta sai kiinni edes osan ajasta minkä se oli hukannut oli jo ilta ja illassa näkyi jo aamu ja huominen ja ensi viikko ja vaasa ei enää ole vain kasa typeriä kuukausia.

rakkaus, taide ja filosofia

Aamuyöllä kotimatkalla ei ikinä kuule selvästi mitä se mies parvekkeella oikein huutaa mutta on helppoa katsoa silmiin niitä jotka pyöräilevät tuulessa töihin. Observando, takertua detaljeihin, ripustautua hetkiin vaikka ei ole edes mitään mistä pudota.



Tämä, aurinko, tuijotus. Tästä lähtien kolme asiaa päivässä.

ensimmäinen kesä

On niin hauskaa kun keksii asioita joita haluaa tehdä. Vielä puoli vuotta sitten ainoa kesäsuunnitelmani oli kävellä kesäyössä baarista kotiin, yksin. Nyt haluaisin sen lisäksi valvoa läpi öiden, käydä yökalassa, käydä yöuinnilla, eksyä, käydä piknikillä, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, käydä huvipuistossa, istua junassa, jutella tuntemattomille, haaveilla, kuunnella kun joku laulaa, seisoa sateessa, tuijotella pilviä, tehdä jonkin päätöksen ensi syksystä, silittää kissoja, tehdä liikaa asioita suunnittelematta, olla kiireinen kiireettömyydestä, juoda viiniä, pörröttää hiuksia, ottaa polaroidkuvia, odottaa jotakuta asemalla, olla vain onnellinen koska muuta en osaa.

Liian pitkästä työpäivästä on jo puolet takana.

juhla

Oli hirveän mukavat juhlat, kahdet. Pitkästä aikaa käymässä kahdessa eri kodissa, siellä oli yhtä vihreää ja tuttua. Niin nostalgista että tuli lämmin. Kuitenkin kaikki on niin erilaista kuin vuosi sitten, minä olen eri, enkä todellakaan tiedä että missä kukakin on, miksi ja minne menee. Olen niin hidas päästämään irti. Mutta vielä juuri nyt, tällä hetkellä, kaikki on taas niin hyvin.

Sekin on loistavaa että ulkona näkyi kaksoissateenkaari, seinäjoen rautatieasemalla satoi vettä ja minä menin seisomaan sateeseen ja kädetkasvotmekko kastui suurista vesipisaroista. Ja se että ihan loistavaparashuippu vieras kaukaa saapuu tänne vielä tässä kuussa. Ja sitten on ihan liian hauskaa.

yökalastus

Parasta kun joku on täysin samaa mieltä kalastamisesta keskellä yötä itsetehdyllä ongella, koukulla ja syötillä. Kun aurinko on ihan oranssi tai punainen illalla ja ei tuule ollenkaan ja on niin hiljaista ja kaupungin laidalta toiselle lyhyt matka. Kaikki on niin hyvin että on pakko kääntää pää pois ja katsoa toiseen suuntaan kuin tuuli.

Huomenna juhlitaan.

kaikelta

Olen kävellyt saaresta saareen ja seissyt laiturilla hiljaa ja kuullut kaukaa kaikki äänet joita en tunne. Nähnyt kirkon jonka nimeä en muista, toivonut soutuvenettä sumuiseksi aamuksi. Eksynyt Latviassa, maissa ja kaupungeissa. Olen vaeltanut kaupungin reunan yli rannalle, koska luulin katoavani mutta - ensin kaupunkiin ja lopulta vieraiden ihmisten juhliin joissa minut tunnetaan. Mitä ikinä keksinkin pelätä, unohdan.

Ei ole sellaista pimeää, minä suojelen sinua kaikelta.

häkellys

Ja silloin kaikki oli hyvin. Kun on karkkia, aurinko, kysymyksiä ja vaativa tuijotus. Ei tämä voi olla ihan toivotonta, koska tänään oli hyvä vaasailta. Se iso keltainen energianlähde joka sammuu 200 miljardin vuoden (suunnilleen) päästä laski kuitenkin aika nopeasti ja sitten oli 200 metriä asunnolle ja unohdin ostaa maitoa.



Kuuntelin tätä tänään mutta en tiennyt kenelle. Jos pääsisi jotenkin irti tästä ettei ole mistään kotoisin eikä tahdo erityisesti mitään.

birgitta

Kävin eilen iltakävelyllä. Käveleminen ympäriinsä on tosi jees. (Paitsi ei tänään, tänään olin huonolla tuulella ja valitin ja tein asioita joita on pakko.) Mutta, eilen kun olin kävelemässä, näin yhtäkkiä jalkakäytävällä krokotiilin. Sellaisen muovisen lasten leikkikrokotiilin, viitisen senttiä pitkän ja pelottavasti hampaillaan uhkailevan. Sen häntään oli valkoisella nauhalla kiinnitetty vaaleanpunainen lappu jossa luki: "Hi honey! My name is Birgitta. If you take me home I promise to love you and protect you forever and ever :) :) :)"

Tuijotin sitä, ihmettelin ääneen, otin mukaani ja nyt katselen kun se irvistelee tuolta työpöydän nurkalta.

Hi honey.

flashback

Kävin tänään töissä, siinä toisessa työpaikassa. Murheenkryyni koko juttu. Taas karavaanarikortteja, leirintämaksuja ja lukittuja ovia; ampiaiskammoa, sulanutta jäätelöä ja kiljumista. En tajua mitä oikein ajattelin. Ainakaan työvuoron viimeisinä kolmena tuntina en yhtään mitään.

Illalla onneksi soiteltiin ihan loistava skypepuhelu. Erilaiset kasvot ja hiukset mutta niin samaa kuin silloin neljä vuotta sitten kun hengattiin kampissa ja otettiin se yksi ainoa kuva missä ollaan me molemmat olemassa samassa paikassa. Vaasasuunnitelmia jotka pelastaa ehkä ainakin jonkun viikon tästä kesästä josta ei oikein tule yhtään mitään vielä.



Vielä aivan myöhäänkin ehtii puhua puoli maailmaa. Älä huoli, on aikaa ja aikaa ja kuuntelija.

20

nyt, tämä hetki, koska joskus unohdan puhua

turku, kajaani, juna
mustat rajaukset
tanssiminen
ruokaostokset
oppiminen
keskusteleminen, tarkkaavaisesti ja kuullen
leipominen
mikä tahansa missä tahansa hyvässä seurassa
rohkeus
karkki
musiikki, ei irrallinen mutta liitettynä johonkin
elefantit
kysymykset, kyseleminen
postikorttien lähettäminen
siivoaminen
ilta-ajelut, autolla tai pyörällä
tutustuminen
kielet, varsinkin romaaniset
lukeminen, runot ja romaanit
myöhäiset illat ja aikaiset aamut

pitkästä aikaa

Tänään olin todella pitkästä aikaa ihan oikeasti surullinen tai ainakin ei-niin-onnellinen. En tiedä johtuiko se matkasta, väsystä vai siitä että luin kauhean surullista kirjaa vai toimettomuudesta. Tai ehkä siitä että en tiedä mitä haluan, levottomuudesta. Niin hermostuttavaa, aurinko näytti arkipäiväiseltä ja en jaksanut millään varastaa vastaantulijoiden hymyjä.

Luin torka aldrig tårar utan handskar ja siksi kun kävelin tyhjässä parkkihallissa ajattelin ääneen

jag vill i mitt liv få älska någon som älskar mig

kohti

Aina asun niin lähellä asemaa. Herätessä (unta tänään neljä tuntia, parempi näin) korvissa kaikuu veturin humina, kolinaa, kengät kopisee asemahallissa. Taas matkalla, ajattelemassa koska on niin paljon ajattelemista että siihen tarvittiin liikaa kilometrejä ja etäisyyttä ja uusia alkuja.

Mutta se on hyvä näin. Eilen oli sellaista, niin vihreää kaikkialla ja hetki että kaikki oli vain niin hyvin ja sitten hetki että en oikeastaan tiennyt. Ehkä tietää kun ei ole kotona, ei ole missään, on ei-mistään-kotoisin ja matkalla kohti.

edistysaskel

Tänään näin kaksi tyyppia kaupungilla jotka tunnistin. En tuntenut mutta tunnistin, tiesin että ne asuu täällä ja elää täällä samassa kaupungissa. Ja muistin missä on lähin postilaatikko ja että missä liikennevaloissa kestää kauiten kotimatkalla.
Ei tämä olekaan ihan mahdotonta.

Huomenna nopeasti käymään Turussa. Se on ihan älytöntä, tiedän, mutta siellä minä olen edelleen. Pitää varmaan käydä etsimässä itseään, toivoa että löytää edes jotain ja pakata se laukkuun. Siellä se on jossain, tuomiokirkon nurkissa, bussin ikkunapaikoilla ja sillankaiteissa. Baarin vessan peilissä, hämärä heijastus väsähtäneistä meikeistä.

feikki

Jääkiekkoa, euroviisuja - olen aika hyvä hakemaan jännitystä jostain muualta kuin tästä mikä on lähellä ja todellista kun kaikki olisi muuten niin harmaata. Tai ei harmaata, pikemminkin vaaleansinistä. Eli han mukavaa mutta lopulta vain tavallinen hakunamatatakesäpäivä ja tahto pyöräillä liian kauas.

En ollut todellakaan ymmärtänyt mitä kaikkea turussa oli. Ja että sitä ei vain enää ole. Nyt on työt, tuntemattomat, hiljaisuus kahdentoista jälkeen, ångest kun pitäisi aloittaa keskustelu. Ja tämä väsymätön toiveikkuus - kyllä tällainen sopeutumisahdistus menee ohi ja pian ihan oikeasti on taas niin mukavaa.

mentre il mondo cade a pezzi

kedvesem

On niin lämmin, kevätjuhlailma. Lauletaan leskenlehdistä ja auringosta, koulu on loppu ja elämä alkaa. Euroviisut myös, jääkiekkoa, kaikkea mikä kuuluu toukokuuhun. Sekin että olen taas ihan alussa, hämmentynyt. Mutta tänään kun istuskelin patiolla, luin lähdekirjallisuutta esseetä varten om självskadebeteende ja katselin kun ruusut kasvaa kohisten - kyllä tästä voi tulla vielä hyvä kesä.



Kolikolla on kaksi puolta ja joskus elämä vain on harhailua niiden kahden pinnan välillä. Kruuna vai klaava.

Eihän tässä ole mitään menetettävää.

pimeää odotellessa

Espanjankielistä indiepoppia on mukava kuunnella, en tajua kuin muutaman sanan mutta se kuulostaa aika pehmeältä ja turvalliselta. Samalta tuntuu kävellä myöhään katsomaan kun aurinko laskee ja kun pimeä sinisyys leviä vasemmalta oikealle ja lopulta sitten kävellä siinä sinisyydessä nukkumaan.



Tällä hetkellä on niin vaikeaa koska huomasin että melkein kaikki tärkeät ovat ihan eri kaupungissa, monen sadan kilometrin päässä eikä kenenkään luo voi vain kävellä ja viettää teehetkeä. Ja se on oikeasti kamalinta.

iltamatkailu

Vielä hieman epätoivoinen olo täällä. Mutta kyllä se siitä, pikku hiljaa keksin asioita joitten tekemisestä pidän täällä, asioita joita ylipäätään haluan tehdä. Iltaisin on ainakin mukava leipoa leipää, tehdä se ajatuksella ja pöllyttää jauhoja. On myös hauska lukea paikallislehti aamulla ja kävellä töihin aina samaa reittiä ja saman musiikin soidessa - rutiineista löytyy ilmeisesti turvaa ja jatkuvuutta. Ja uusin; on hauska lähteä illalla kävelylle, vielä valoisaan kaupunkiin jossa amikset kaahaavat pitkin pääkatua ja koiranulkoiluttajat hymyilevät kävellessään vastaan. Vasta illalla täältä löytää samanlaista mahdollisuuksien viipyilyä kuin turusta, ihmisiä joilla ei ole kiire ja vapauden olla juuri niin kuin haluaa.

Kuuntelen iloveit ja jos kukaan ei nää niin tanssin vähän kadulla.

vaihto

Matka oli aika pitkä bussilla. Kun lähdettiin siitä linja-autoasemalta, katsoin taakse jääviä tuttuja taloja ja halusin painaa mieleen ne katot ja valon. Muistan vielä, toivottavasti vielä hetken huomennakin.

Ajeltiin outojen kaupunkien kautta. Kristiinankaupungissa, en ollut koskaan ennen ollut sielläkään. Siellä oli iso vesi, liekkö meri vai järvi vai joki. Varuhus, kaunis hotelli ja houkutteleva kahvila terasseineen. Kössin halli, seppos färg. Siellä voisi käydä joskus, joskus kun on paikka mihin palata. 

Alkumatkasta takaviistossa omasta penkistäni katsottuna istui joku jätkä. Kun se nousi kyydistä jossain keskellä ei-mitään, niin se jätti vaalean kevättakkini päälle tällaisen lapun. Random, mutta hauskaa.

Väsyttää, vaasa tuntuu nyt liian isolta asialta käsitettäväksi. Vielä hetki turussa, aamulla aloitetaan taas alusta.

nähdään

En halua enää hyvästellä ketään täältä. Haluan tietää että jo pian on samanlaisia laiskoja lauantaipäiviä, keskusteluja siitä mistä voi haaveilla ja mitä voi toivoa. Siitä mikä elämässä on kevyttä, siitä mikä on niin vaikeaa että se ei tunnu menevän koskaan ohi. Mutta silti pitää sanoa että nähdään joskus, nähdään syksyllä, toivottavasti nähdään. Ajoitus on niin huono.

Vaaleassa kevättakissa, itsevarmana ja kauniina kauppatorin laidalla puolenyön jälkeen. Kun katsoo hansakorttelia, takseja, pysähtyy tasan tuomiokirkon eteen ja silmäilee haaleaa vaaleutta jossain taivaanrannassa - tässä on turku ja minä, joka seison koko kaupungin edessä suoraselkäisenä ja ylpeänä, en halua taaskaan lähteä.
Joskus tuuli saa silmät vuotamaan pyöräillessä, joskus ihan oikeasti itkettää.

random

Tänään jokirantaa ja jääkiekkoa. Se oli jännää, ihan mukana siinä. Puolustuspeliä, luulin ymmärtäväni jotain.

Turku, tästä minä pidän, mahdollisuuksia ja ei tarvitse mitään muuta kuin itsensä. Voi luoja, en halua täältä ikinä pois. Mutta saa nähdä, toivottavasti ei käy tuuri.

you got your hand in sand'
ei tässä näin pitänyt käydä

yksi ohikulkijoista

Ohikulkija sateessa tai se joka kulkee oven ohi portaissa ja lukee ikkunaan liimatun sydänlapun. Sellainen joka auttaa nostamaan raskaan painavan matkalaukun hyllylle tai odottaa omaa vuoroaan. Se joka tiuskaisee "oiskohan tästä mahdollista päästä ohitse" ja se joka väistää ja sanoo ole hyvä. Se joka rullailee potkulaudalla kauppakeskuksessa. Se joka puhuu suomea murtaen ja kertoo pitkään miten asioiden maailmassa pitäisi olla. Ne kaikki jotka unohtavat sulkea puhelimensa kirjastossa ja rientävät ulos lukusalista vastatakseen soittoon. Bsfenoli-A, pahaa-aavistamaton myyjä ilman hanskoja, vihreä salama oranssin polkupyöränsä kanssa. Haalarikansa, kisakatsomot opiskelijakämpissä, ruusuja ja risuja pyöräilijöille.

Kun on niin ulkopuolinen kaupungista ja ihmisistä ja viimein kootusta elämästä huomaa kaikki muut ja kaikki ohikulkijat entistä selvemmin kun ne sattumalta kulkevat ohi. Jokaisella on paljon sanottavaa ja kerrottavaa ja minä kuuntelen koska olen nyt tyhjä kuori ja haluan taas nähdäkuullakokea.



en muistaisi omaa nimeäni

ei edes kahta vuorokautta

Saavuin Turkuun illalla, kävelykadulla melkein itkin ilosta kun kiharapäinen pultsari tuli pyytämään kolikkoa. Miten voi olla ikävä juuri oikeaa pehmeää valoa ja bussin edestä juoksevia teinejä. Niin anonyymia olemista ja hiljaista kämppistä.

Pääsykoepaikalle kävellessä olin niin onnellinen, luin auringonpaisteessa yliopiston pihalla muiden hermostuneiden kanssa ja istuin eturivissä.  Koe oli vaikea enkä tiedä osasinko ollenkaan mutta täytyy ajatella kuten korkealla mäellä turun kattojen yllä päätettiin: ei sitä nyt kannata murehtia, kaikki järjestyy kuitenkin.

Meni liian myöhään ja nukuin muutaman tunnin enää aamuista vaellusta juna-asemalle. Se kuitenkin kannatti, oli aurajoki ja vapaampaa olla kuin viimeksi, pisamia.



Yöllä pyöräillessäni kotiin Halistensillan yli, ajattelin että jotain muutosta on tulossa. Kaikki on niin kaunista.

pub2

Kohti vakavaa pian. Pääsykoefiilis: raitamekko, aurinko paistaa, turku on niin tuttu ja tavallinen että itkettää. En tiedä mitä tekisin ennen koetta, kuuntelen parhaita biisejä ja hall of fame. Jos vain kaikki menisi hyvin ja tekisin parhaani - muutakaan en voi.

Publicum odottaa, 30 sivua ja kaksi tuntia.

älskade vare

älskad vare den okände och hans hustru,

och nästan med ärmar, krage, och ögon!

älskad vare den som sover på rygg,

den som bär en trasig skor i regnet

älskad vare den skallige utan hatt

den som klämmer ett finger i dörren

älskad vare den som svettas av skuld eller skam

den som betalar med det han saknar

älskade vare de som sätter sig

Vallejo

tuulensuunta

Sydänlaput on loppu. Vaasassa ei kulje busseja. Inspiraation pitäisi olla opiskelussa mutta se on edelleen hukassa. Pitäisi osata täyttyä taas kiitollisuudesta ja ajatella maailmanpelastamista. Kärsivällisesti, verkkaisesti, jatkuvasti. Mielenmuutos.

Forgive them even if they are not sorry.

Ei sitä koskaan tiedä mitä löytää sohvan alta.