Aina asun niin lähellä asemaa. Herätessä (unta tänään neljä tuntia, parempi näin) korvissa kaikuu veturin humina, kolinaa, kengät kopisee asemahallissa. Taas matkalla, ajattelemassa koska on niin paljon ajattelemista että siihen tarvittiin liikaa kilometrejä ja etäisyyttä ja uusia alkuja.
Mutta se on hyvä näin. Eilen oli sellaista, niin vihreää kaikkialla ja hetki että kaikki oli vain niin hyvin ja sitten hetki että en oikeastaan tiennyt. Ehkä tietää kun ei ole kotona, ei ole missään, on ei-mistään-kotoisin ja matkalla kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti