partirò

Domani, huomenna, ensin på svenska ihmettelemään miten kaikki ne kauniit kuvat mistä olen lukenut ovat oikeasti olemassa. Tove Jansson, viimeinkin silmästä silmään.

Näin eilen unta lentokentästä. Ei sellaista kauhean romanttista joka olisi ollut täynnä lähtötunnelmaa vaan ennemminkin realistista. Vähän epävarma olo, kiireisiä ihmisiä, ei oikein tiedä mistä puhua. Odotellaan siinä lähellä oikeaa porttia ja hypähdellään välillä kun ollaan mielissään mutta kohta väsyneitä jos portti ei jo avaudu.

Voi italia ja Italia, en oikein tiedä miten ajatella. Ihan kuin olisin menossa huomennakin korttikauppaan pyörittelemään kortteja tuolta hyllyltä toiselle mutta kuitenkin huomenna tähän aikaan olen ihan muualla, väsyneenä mutta on lämmin eikä sada vettä. Kohta olen niin kaukana kaikesta mitä pitäisi tehdä enkä voi sille mitään - on vain pakko hakea un gelato, ciao, vivere.

kuulemma

Tässä näitä asioita joita olen kuullut viime aikoina.

Ensin nainen soitti ja kertoi että hei kuules, tuossa yläkerrassa olisi asumaton yksiö parin viikon päästä, että voisin alkaa suunnitella hissin täyttämistä tavaroillani ja siirtymistä kerrosta ylemmäs, kerrosta enemmän auringon puolelle.

Toinen asia on Jyväskylän valot ja autot myöhään yöllä, ruohikossa kipittävä siili, eksynyt kikatus puutalojen keskellä. Se nauru joka ei lakkaa vaan jatkuu vielä silloinkin kun ei naureta vaan hymyillään.

Vielä haluaisin muistaa ne kymmenet ja sadat moit ja päiväät ja heit joita olen kuullut ovilla ja kaduilla ja ohikulkiessa. Vaikka en edes tunne kaikki kohtaamiani, olen niin onnellinen että kohtaan ne kaikki ihmiset ja ne näkevät että tässä minä olen ja minä haluan puhua sinulle.

pikniköidä

Ihan huomaamattani, puolivahingossa istahdan parvekkeella auringonläikkään, on niin lämmin. Villapaita on keltainen kuin seinät ennen vanhaan ja se lämmittää ihan liikaa. Juon kuumaa teetä lämpimässä ilmassa ja selailen pitkästä aikaa oikeaa kirjaa värikkäine kansineen.

Ainokaisissa pikkukengissäni pyörin keskustassa. Tällä kertaa ostetaan karkkia ja istutaan harjulla. Bongaillaan avoautoja, puhutaan enemmän kuin pitkään aikaan, kotiinlähdössä tuntuu että lämpöön voisi nukahtaa vaikka pyöräillessä jos vain uskaltaisi sulkea silmänsä.

Vielä illalla ehditään istua sinisellä viltillä kirkkaanvihreässä. Autojen sijasta bongataan koiria ja litteitä kiviä leipien heittelyä varten. Eväiden tilalta meillä on kesäideoita vaikka muille jakaa. Voi onnea, kuinka ihan tavallisesta sunnuntaista tulikin sellainen täydellinen päivä jonka muistaa vielä ylihuomennakin.

salmiakki

Sitä en tiedä - mikä lienee sellainen karkki joka ei veny vaikka haluaisi tai toffee joka ei olekaan toffee vaan fudge. Salmiakki on pahaa karkkia puolestaan, kettukarkit irvistelee. Niitä on ollut jo vuodesta tuhatkahdeksansataa kertoo kortintekijä ja minä nyökkään, arvokasta sokeria.

Haetaan viiniä kauppamatkan päästä, ihan kuin alaikäiset autoilemassa. Hijainen talo, hiljainen aamu.

viikkoko

Mihin se aika oikein meni. Yritin etsiä maanantaina mutta noin kahdentoista jälkeen se katosi kalenterin sivujen väliin ja nyt minä menen ensin tuonne, sitten tänne ja välissä en tee mitään, istun teekupin kanssa sohvalla ja ajattelen "nyt minä vietän vapaahetkeä".

Mutta kuten sanottu, vain kivat asiat kelpaavat kalenterintäytöksi: synttärijuhlat, leikkituokiot, korttikauppahaaveilut, aamuaurinkoiset ja väsyneet kahvihetket. Siinä sivussa tuulen humina korvissa pyöräillessä. knights of cydonia kävellessä, iso onnellisuus autossa.

kutittava villapaita

Unessa kävelen vaarin kanssa mustikkametsässä, me kuljetaan tuttuja polkuja liian hitaasti, meillä on kiire. Välillä on jätettävä vaari istumaan mättäälle ja juostava pelastamaan valkoinen koira mustikkatahroilta, se on todella tärkeää. Aamulla verhojen takana on harmaa aamu, oven takana harmaa kissa, kiskon ylleni isän vanhan villapaidan, sekin on melkein harmaa.

Siihen villapaitaan kotiudun moneksi päiväksi, se on riittävän suuri ja kulunut että siinä riittää lämmittäviä laskoksia vielä yölläkin kun kultainen nainen voittaa isot kisat jossain. Minä kisaan aikaa vastaan, aikataulutan hyviä tyyppejä ja suunnittelen hyviä iltoja, kävelen metsäpolkuja kännykän kello taskussa.

moi

Tekee tilanteesta kevyen, sellaisen jossa on helppo elehtiä ja ilmehtiä ja sanoa asiansa. Tuhat tilannetta, tuhat tervehdystä, tuhat toivetta.

Moi, olen olemassa; moi, olen huomannut sinut; moi, ollaan samassa tilassa samana hetkenä; moi, ollaan naapureita; moi, ihana kun soitat; moi, me nähdään tässä samassa kohdassa koulumatkaa joka päivä ja siksi sanon moi; moi, ehkä sinäkin haluaisit että tutustuttaisiin paremmin; moi, moimoi, tämä oli hyvä hetki ja toivottavasti pian taas uudestaan; moimoi, hyvästi; moimoi, on niin kiva nähdä sinut että moikkaan tuplasti.

Joskus olen yrittänyt sanoa myös hei, mutta se hukkuu hiljaiseen ääneeni. Iltaa, mutta kuulostan kaupustelijalta. Terve tehoaa vain toimeliaisiin. Ciao, kun haluan tarkastella tilannetta etäältä. Moi, kun olen läsnä ja tässä ja iloinen.

metsäkoulu

Kevään paras kurssi on ollut se missä me istutaan ringissä vanhaan tyyliin kalustetuissa luokissa ja opitaan kantamaan itseämme kunnialla. Usein kuvittelen, että me ollaan jostain lastenkirjasta, sellaisesta missä pienet metsäneläimet käyvät koulua ja puuhastelevat vain hauskoja asioita. Meitä opettaa tasaisen opettajamaisesti pukeutunut myyrä jolla on jatkuvasti naururypyt kasvoillaan ja ystävälliset silmät. Myyrä on viisas, myyrä tietää tasan tarkkaan mitä me muut ajatellaan ja osaa ohjata ja sanoa aina oikeat asiat, vaikka ne olisivat latteuksia, kliseitä tai itsestäänselvyyksiä. Se katsoo meitä niin lempein silmin ettei muuten osaa enää itsekään katsoa itseään tai muita.

Entä sitten pöytiensä ääressä kiltisti istuvat oppilaat! Me ollaan murmeleita, sammakoita, haikaranpoikasia, hontelojalkaisia tai pieniä arkoja jyrsijöitä joita ei koskaan näe, kuulee vain tuhinan ja piipityksen. Mallioppilaiden tasoa jokainen ja hyvää pataa keskenämme. Meidän ryhmässä me tiedetään että erilaisuus on parasta ja me kaikki kannustetaan toisiamme niin että kuka tahansa luokkahengen luoja ja ryhmäyttäjätuutori vihertyisi kateudesta. Meidän kotoisassa metsäkoulun luokassa suuren männyn juuressa me opiskellaan ja välitunnilla ollaan kavereita, ihan kuin kuuluukin.

kysely

Miten moneen kysymykseen saakaan vastauksen kun käyttää koko päivän niiden kalasteluun, kuunteluun, hetkessä olemiseen. Uskallan enemmän kun uskoinkaan, uskallan istua vieressä tivolissa, uskallan olla ihan vain itseni.

Parasta on se kun katsotaan ylös ja suoraan eteenpäin silmiin tai edes silmälaseihin. Analysoin ääneen, toinen analysoi omassa päässään, kotimatkalla en enää analysoi vaan katselen vastaantulijoita silmiin ja sanon niille että tästä taitaa tulla hyvä päivä.

vapu

Vappu viinillä ja ilman, karkeilla ja karkeloilla. Ajattelen ehkä kymmenisen kertaa, voimakkaasti ja toisinaan ääneenkin: miten nämä ihmiset voi olla näin kivoja, kaikki, miten ne kaikki on tässä näin!

Vappu verbeinä : tanssin, pelaan aliasta, istun nurmella, katson aurinkoon, otan kuvia, halaan pitkään asemalla, lainaan tovea, nauran, unohdan, muistan, moikkaan, laitan hatun päähän, nousen harjua ylös, juoksen alas, jännitän, olen onnellinen ja yksi kaikista, mietin miten nämä kaikki ihmiset voi olla näin ihania ja tässä.