kristallinsamea

Mä en tunne puoliakaan, vaikuttavat ihan kivoilta ja booli on makeaa.

Mä en tunne puoliakaan.

Mutta ei se mitään; ajatuksia tänään. Että ylämäki on parempi kun kohtaa, että kirjeitse voi olla piú vicine, että mi manchi.

Pitkän aikavälin tavoitteet on kristallinkirkkaat. Lyhyen aikavälin suunnitelmia pitäisi työstää, ei ole aavistustakaan mitä odotan huomiselta, illalta, siltä nukunko tänään vai ei.

jag vill i mitt liv få älska någon som älskar mig

täysinsydämin

Lumisateessa huppu päässä todellistuu se että your life is only as full as your heart.

Mutta sitten katson autoilijaa joka pysähtyy vaikka ei tarvitse, mummoa joka pitää puodin ovea auki, pojan joka keräilee eläinfiguureja, sadat sadat sadat joulukortit punaisissa kuorissa.

Mitä muuta voisi kaivata, tässä se on.

ei paniikkia

Aamulla koko asunnossa kuuluu
ajattelit sitä ensimmäistä kertaa vuosiin, taivaan väriä -
ei paniikkia


Sain taas kirjeen, tällä kertaa kaukaa lämpimästä ja täynnä lämpöä ja
piirrellessäni polvilla ympyröitä kylmällä lattialla
olin vakuuttunut että se on asia joka vain pitää olla
että voi olla olemassa



Tänään olen kuunnellut we are not what you think we are (we are golden)
kävelin lumisateessa, lunta jään päällä mutta minulla on hyvät kengät
kun on lämmin takki on kauhean mukavaa kävellä kävellä kävellä kävellä
eikä tule kylmä kun katsoo välillä silmiin

hukattu ilta

Täydellisen hukattu ilta. Askarreltiin rekvisiittaa, sotkettiin keittiön uusi pöytä. Joku lähti kävelemään pimeään, tai valoisaan, kummin päin sitä haluaa katsoa. Tehtiin lumiukko, toinenkin, ja löydettiin ihan uusia teitä. Puoli yhden aikaan juostiin vielä ulos porkkanan, tonttulakin ja kaulahuivin kanssa ja koristeltiin pihan isoin lumiukko.

elle me dit, c'est ta vie fais c'que tu veux, tant pis un jour tu comprendras un jour tu t'en voudras

Tulee vielä kiire mutta ei se mitään, mä jaksan kun meditoin.

kirje

Joudunko silti kirjoittamaan sellaisen? Sä oot ihan perillä siitä - ihan mukavasti kuitenkin. Hyvä batman-dvd. Hajottaa varmaan. Sivukaupalla tuhkaa, kirjeestä tulee varmaan aika pitkä. Puoli neljä aamulla horjumaton positiivisuus ja mitä sä ajattelet: turkkilainen jogurtti, kortti, ikuisuuksia. Se ei olisi ratkaissut mitään mutta uusi vuosi ensin. Ehkä tämä vaatii viisi asiaa. Tai jotain.

yks toive

tänä jouluna olisi mukavaa maailmanrauhan lisäksi

että joku tulisi käymään, yllättäen
tehtäisiin keksejä koko ilta, ainakin kolmella eri suklaalla
pullo viiniä
jos joku veisi kolmen tunnin kävelylenkille
tai raahaisi museoon
se että joku afrikassa saisi koulurepun
tai jos pääsisi joskus ajelemaan päämäärättömästi kaupungista toiseen
italia, tai pitkä skypepuhelu
että joku kävisi kaupassa ja ostaisi vain terveellisiä asioita
tai että joku alkaisi elää niin terveesti
pöytäkynttilä, edellinen paloi loppuun

punainenseinä

Tänään piti tehdä vaikka mitä.

Kuitenkin: kuudelta menin katselemaan punaista seinää. Ensin otsan takana oli vain meteliä ja harvinaisia ajatuksia mutta hengittelemällä minusta tuli uppoava kivi, auringonläikkä aalloissa, melkein merenpohja. Hait oli varjoja jossain sinivihreässä.

Kun pitää silmät auki niin huomaa että rauha on tässäjanyt, ei ainoastaan valopilkkuna pimeässä.

väsynä

Todella kumma paikka, ihan kuin se ei ollenkaan kuuluisi tänne. Kerrankin poikkeama siitä parkatakinvihreästä maisemasta mutta silti etäinen, minulla on hiukset auki ja naurattaa. Pitkästä aikaa näin irrallinen olo.



Ajattelin että matkustan turkuun katsomaan jokea ja lumimiestä ja halistenkoskea mutta yhtäkkiä en tiedäkään. Ehkä, ehkä ei.

lumisade

Satoi lunta ja minä pidän lumisateesta. Ajattelin tätä: lumimiestä ja varastettuja hymyjä. Minä vihreässä takissa väistelemässä kaatuilevia pyöriä, minä bussipysäkillä miettimässä elämän tarkoitusta. Minä kuuntelemassa waiting waiting waiting. Lumisade kolistelee päälaelle ja toistaa: muutos muutos muutos.

Pitäisi nukkua jo, ihana kiire.

kohdata

Tarvitsisin enemmän kohtaamisia: kassajonossa, kahvilassa, kassan takana, kohteliaisuuksia, kommentteja, keskustelua.

Ajattelen Turun busseja, viileitä aamuja pysäkillä, sitä että joku ensin vilkaisee ja sitten puhuu.Sitä kun kaikki matkustajat katsovat lempeästi koiranpentua, sitä että tietää tarkalleen mitä teini toisella puolella bussia ajattelee. Post-it-piristyslappujen jättämistä bussin ikkunaan.

Ja sitä että aivan yhtäkkiä keskustelee sellaisen tyypin kanssa jonka kanssa haluaa. Ja että sen keskustelun ja teekupillisen jälkeen mennään juhlimaan, tanssitaan aamuneljään ja tiedetään että ensi viikolla taas. Että tästä lähtien kaikki on milloin vain mahdollista.

Ei sillä, täällä on kaikki hyvin, hyviä tyyppejä. Mutta minä haluaisin niin kohdata, kiinnostua, olla paikalla vaikka koko päivän, että tärkeintä olisi juuri se keskustelu.

uusi suunnitelma

Tarvitaan suunnitelma - tavoitteita joita ei tarvitse saavuttaa mutta jotka kuitenkin lopulta toteutuvat koska nyt on paras vuosi ikinä. Sellaisia jotka pitävät kiinni hetkessä joka ei ole nyt vaan ihan hieman eteenpäin. Ylimalkaisesti huomisessa.

Minä haluaisin asua täällä. Katsella aamuisin polaroideja, iltaisin istua rauhassa ja kuunnella yöklassista. Haluaisin että oven sulkemalla voi kuunnella itsensä säälittäväksi mutta pihojen poikki kävelemällä olla jotain muuta. Haluaisin että opin rakastamaan sitä tapaa jolla olen koska se ei ole pysyvää, kaikki on liikkeessä.

Haluaisin neuloa hienoja asioita ja opiskella itseni onnelliseksi pitkinä viikonloppuina. Opiskella, sitä minä varsinkin haluan. Koska tästä minä pidän ihan valtavasti ja minä haluan tietää kaiken. Koska minusta tulee maailman paras opo, onnellinen ja paikallaoleva.

Sitten haluaisin myös juoda viiniä, ottaa polaroidkuvia, pörröttää hiuksia, katsoa typeriä elokuvia, viettää ainakin kolmet pikkujoulut. Haluaisin tuntea vähän enemmän, olla onnellinen eri vivahteilla, olla pari minuuttia myöhässä ja hyvittää sen suloisuudella.

pähkinänsärkijä

Ihan ensimmäiseksi ajattelin tänään pähkinänsärkijää. Erilaisia pähkinöitä, valtava kasa ja kasan pohjalla pähkinänsärkijä ja siinä olen minä.

Kävelin kauppaan ostamaan kaalia, tuuli kauheasti mutta satoi tosi kevyttä lunta. Yritin hymyillä rollaattorihenkilölle mutta se katsoi jalkojaan.



Pitäisi maalailla uudestaan sellainen elämä jonka haluan. Muuten tämä on vain tällaista, paikasta toiseen ja pihojen poikki, teille ja hetken mielijohteesta.

kotvanen

Viime yönä täällä soi yöklassinen. Minä istuin matolla, katselin enkä kuitenkaan katsellut, olin vain paikoillani tässä-ja-nyt, pikkutunneille asti. Koska se on parasta mitä voi olla juuri nyt tai koskaan; siksi nytkin voin koota kaiken tämän päivän hyvän. Taidan tarvita kaiken sen mitä elämääni järjestän.

Pyöräily tyhjiä teitä pitkin keskustaan, valkoiset pipot. 

Kiireetön katselu, mennnään seuraavaksi sinne mikä on lähinnä.

Kotvanen. Hetkonen. Tuokio.

On sentään parempi auttaa ihmisiä kuin puutarhatonttua.

kerran päivässä

Puhua tuntemattomalle kerran päivässä - hyvä tavoite.

Eilen se tyttö pyöräili ihan samaa vauhtia samaan suuntaan. Avasin suuni, pyöräiltiin kylmässä yhdessä, sillä oli lämpimämmät vaatteet kuin minulla. Se oli iloinen, tyytyväinen ja sillä oli suunnitelmia.

Lähdettiin viimeisestä risteyksestä eri suuntaan. Ehkä ei nähdä enää ikinä mutta se oli hyvä matka.

kyllä se siitä x3

Aamulla ajattelen introverttejä sosiaalisessa mediassa, piirrän kukkia vihkoon kun en muutakaan osaa, kävelen valtavan harmaan vesimassan päällä enkä tiedä miksi. Ääni on tavallistakin hiljaisempi - kiitos olehyvä tervetuloa uudelleen. Tästä päivästä ei tule yhtään mitään enkä haluaisikaan.



Päättäväisenä noudan halpaa viiniä, istun lattialla ja tanssin wakawakaa. Parasta on olla juuri näin, kun ei tiedä ollenkaan kuka tai mikä tai miksi, kuin ei olisikaan. Kävellessäni pihan poikki kotiin tuntuu samalta kuin keväällä, mutta enemmän siltä että olisi kotona.

typerää

tärkeää olisi attribuoida tämä oikein

tai siis, sehän on kuitenkin oikein, koska tietää ainakin mitä ei halua. En kyllä tätäkään mutta tämä on enemmän oikein.

ja kun ei osaa puhua, eleistä tulee äänekkäitä ja lopulta koko päivästä muistaa vain miten ensin pidetään kädestä mutta juna on tuolla kaupunki tuolla ja sitten istuukin jo tuijottamassa maisemaa.

kävelen sateessa ja pimeässä, korvia palelee (hukkasin korvaläpät!) ja autoista lähtee valtava ääni, aistitieto korostuu kun en halua vielä ajatella mitään muuta

en kadu yhtään mitään

mieleenjäämä

Vaikka ihan pian pitää lähteä töihin, sanon vielä tämän:

haluaisin olla kokoonkoottu kasa oksia ja kantaa kaikkeuteni kunnialla. Tai tarkkaanharkittu heitto kadun toiselta puolelta, kohopainettu kortti telineen toiseksi ylimmällä hyllyllä. Minuuttia pitempi tuokio toimintaa vailla väheksyntää. Avattu ikkuna rankkasateella ja vesipisara joka tippuu puusta keskelle päälakea.

lähikoti

Luulin että tänään sataa vetta yhtä lohduttomasti kuin eilen ja että olisin pahantuulinen, mutta; aamukuudelta oli pimeää ja koko päivä edessä.

Välimatka saattaa sittenkin, ainakin joskus olla yhtä suuri kuin etäisyys. Tai ehkä se johtuu siitä että toinen liikkuu, ihan huomaamattaan, vielä kauemmas. Ei sillä niin väliä kenestä on kyse, koska liike jatkuu samaan suuntaan jos mikään voima ei vaikuta siihen. Yritä siinä sitten uhmata.

Toisaalta joulutonttuja lajitellessa se mikä on juuri tässä päivässä ja olennaista nyt tulee paljon lähemmäksi. Luennoitsijan eleet, hymyilevät, saappaat, suklaamuffinssit. Niissä ajatuksissa jotka on lähellä, niissä on koti. Kaikki muu voi olla etäisyys.

marraskynnys

Marraskuussa on jo kauhean pimeää. Bussi on täynnä mutta tällä kertaa ei tee yhtään mieli edes yrittää puhua vieressäistujalle vaikka se vaikuttaa mukavalta. Mieluummin katselen ikkunasta ulos. Jos talossa on valot päällä, voin katsoa ikkunasta sisään ja hetken kuvitella millaista sisällä olisi. Isojen teiden risteyksissä ojat ovat aina samanlaisia, täynnä vettä mutta säntillisiä.

Huomenna alkaa asuminen korttitalossa. Opettelen mistä löydän autoja, mistä mustavalkoisia, onko valikoimassa anti-joulukurtteja. Ja iltaa kohden ulkona hämärtyy, minä olen valossa sisällä ja teen asioita joista pidän. Marraskuu ja liikaa suunnitelmia.

hatee-hatee-hatee-ho

etäisyys ≠ välimatka

Matka Kuopioon, kun soitan oikealle henkilölle on jo pimeää. Nähdään sokoksen alakerrassa, pitkään aikaan en ole ollut näkemättä niin pitkään. Vertaillaan teemakuja, puhutaan kaikki mitä on vuoden aikana tapahtunut ja valo on pehmeää, kyllä asiantuntija tietää.



Yöllä ennen nukkumaanmenoa ja aamulla kardemummakahvin valossa sanon että ei sitä oikein tiedä mitä haluaa. Paitsi sen tiedän että tätä haluan, nähdä pitkästä aikaa ja muistaa miten helppoa joskus on olla hiljaa ja onnellinen.

Meistä kaikista tulee kokoajan yhä enemmän sitä mitä me ollaan ja se on kauhean hauskaa.