Taas siellä missä haluan olla

Tänään taas täällä paikassa mikä pitkään oli koti, mutta ihan vieraana. Kaikki on laitettu valmiiksi paitsi itse elämä. On ihana nähdä kaikkia, on. Ihan kuin täällä olisin ollut ja jotain tehnytkin. On niin omituista olla jossain muualla.

Öisin saattaa olla outoa, muuten menee hyvin. Osaan monenlaista, tehdä rieskaa ja pelata monia pelejä. Osaan puhua, kirjoittaa selvästi ja epäselvästi. Osaan vaikuttaa ja antaa olla. Antaa olla, se on varmaan vaikeinta.

Huomenna lähden täältä, ylihuomenna kauemmas. Sieltä vain loittonen, lopulta olen taas Turussa. Tumput suorina, suu auki (ei kieltä ulkona, ei siellä sada lumihiutaleita joita voisi pyydystää) mutta toivon mukaan toiveikkaana. Kyllä siellä on vielä jotain, haluan uskoa että on vielä jotain mitä en ole löytänyt sieltä. On jo nyt, hyviä asioita ja opetuksia. Huonoista en halua puhua, koska en pysty katsomaan niitä riittävän analyyttisesti. Ehkä myöhemmin, sitten aina näkee mitä oikeasti tapahtuu.

On niin mukavaa olla täällä. Ja sitä jatkuu vielä kauan, monta tuntia. Ei mitään hätää.

Kruunu

Katselin vähän peiliin, niin kannattaa välillä tehdä. Hiukset on pitkät, silmät yleensä keskittyneet. Ryhti on surkea, mutta jos laitan hiukset taakse ne suoristavat sitä, vetävät painollaan päätä taakse.  Jotain hyötyä niistäkin, piilopaikan lisäksi. Pitkiin hiuksiin voi paeta, katsella kaikkea verhon takaa. Ne voi heilauttaa taakse, tai laittaa ponnarille niskaan - voimakas.

Se että minulla on pitkät hiukset - ei se voi olla syy mihinkään. Vaikka ne leikkaisi, ne kuitenkin kasvaisi takaisin eikä kihartaminenkaan saisi niistä sellaisia kuin muillakin. Kerran leikkasin ne ihan lyhyeksi, värjäsin vaaleaksi ja taas melkein mustaksi. Mutta siinä ne kuitenkin olivat, kurittomat (siis rehelliset) ja vääjäämättä kasvavat. Ne eivät tykkää liiasta hoitamisesta, menevät littanoiksi tai pörröisiksi. Ei varmaan pitäisi keskittyä hiuksiin, ne taitavat olla yksi niistä asioista joille ei vain voi mitään. Vähän niin kuin prinsessoilla - eihän sille voi mitään että on kruunu.

Tänä jouluna

Vähän erilainen joulu. Tavallaan. Vanhoilla oli mukavaa, katsella käsiä ja molemmilla silmät yhtä syvällä päässä. Lehmiä, lahjoja, suklaata. Parasta. Huomenna lautapelejä, on varmaan paettava keittiöön välillä. Tai muualle, suunnitelmiin kalenterissa tai neulomaan. Saa nähdä. Ei ole kiirettä vielä kahteen viikkoon.

Se toinen asia: en voi enää odottaa, keksiä tekosyitä, antaa olla. Pitäisi tehdä jotain, koska kyllä minäkin pystyn siihen. Ojentaa käsi, antaa itsestään jotakin, olla enemmän läsnä. Ajatella sitä mikä on tärkeämpää. Tohtia katsoa tarkemmin.

Tähän aikaan on jo niin jouluhämyistä, viileää huoneessa ja hiljaista talossa että täytyy jatkaa tästä huomenna. Jos kiireettömyydeltä joudan.

Yöjuna, halo

Viimeinkin kotona. Täällä on hirveästi lunta, kylmä, koira ja halo. Ihan epätodellinen olo. Tulin yöjunalla, en varmaan koskaan ole nukkunut niin hyvin. Kun nousin junasta, en tiennyt millä asemalla edes olin. Katsoin kun valtava juna (en edes tiedä montako vaunua siinä oli) lähti laiturilta ja takaa paljastui pimeä aamu. Huoltoasemalla oli lämmin (epätodellista sielläkin) ja seitsemän jälkeen kymmenisen kahvikuppia pöydissä.

Nyt haluan että on joulu, suklaata ja että voin neuloa rauhassa sohvalla. Kehitellä ajatuksia ja lukea kasvatustiedettä jos tuntuu siltä.

rastlös

Tässä se sitten varmaan oli. Sanon mielellään varmaan, silloin ei tarvitse ajatella niin hirveästi. Voi luoja. En tiedä mitä teen!

Hirveän vaikea saada yhtään mitään aikaiseksi. Pitäisi olla suoraselkäinen, haaveileva ja ehkä vielä toiveikaskin, mutta kaikki sellainen tuntuu niin raskaalta, typerältä. Olen valvonut öitä, jossitellut päiviä, katsellut tyhjänä ikkunasta. Mutta ei se auta ollenkaan. Olen yrittänyt myös järjestää asioitani, hoitanut asioita, mutta sekin tuntuu aivan turhalta.

Nyt ajattelen vain sitä, että alle viikon päästä pääsen hetkeksi muualle, pitämään hauskaa. Ja kohta on joulu. Sitten en tee mitään enkä saa mitään aikaiseksi. Ei tämä vaan ole totta.

junan netti ei toiminut

Olen kuunnellut surumielistä musiikkia ja muistellut vähän. Miten voi olla niin poissaoleva. Tuntuu että jotain muutosta on tulossa, että alan jälleen olla läsnäolevampi, ehkä keksin jotain mitä tehdä. Kerrankin silloin kun vuosi vaihtuu, minäkin saatan vähän muuttua. Tuntuu että olen viimeinkin tajunnut jotain mitä olen yrittänyt hakea hirveän kauan, vaikka en oikeastaan ole vielä ymmärtänyt yhtään mitään.

Tunnistan jotenkin hirveän selvästi edes joitakin asioita, joista olen jotain mieltä. Tiedän joitakin asioita. Osaan ilmaista vaihteeksi jotain. (Tai ainakin osasin jokin päivä sitten, en tiedä oliko se hirveän hyvä idea.) Toivottavasti tänä uutenavuotena on jotain erilaista ja että voisin ehkä ajatella uuden vuoden ajatuksia.

Joskus pitää ihan oikeasti elää liian hitaasti. Mutta silloin huomaa ehkä paremmin mitä kaikkea voi tehdä maailmalle.

julfest

pirkko täällä. voi luoja meillä on kolme viinipulloa. tosi outoa olla näin sosiaalinen.

lähetin tänään kirjeen. toivottavasti mulla on edes oikea osoite! lol. voi luoja.

ei pitäis varmaan kirjoittaa nyt mutta ei se mitään. nyt ei tarvi niin paljon olla kummallista. toivottavasti tulee pitkä ilta.

älä kyttää! he. joo  voi luoja. nähdään huomenna.

niin

Siltä se tuntuu kun putoaa kaikelta pohja.
Ei oikein miltään siis, ei päivisin.
En ole ikinä tuntenut itseäni näin Amélieksi.
Kun kävelee pehmeässä valossa (tai pyöräilee) ja täällä on niin paljon ihmisiä. En malttaisi olla, tehdä mitä pitää.
Mutta olen niin raukka, en vain viitsi.

En millään haluaisi ymmärtää. 

Tårka aldrig tårar utan handskar

Laura linkkasi blogissaan ihan huipun sarjan nimeltä Tårka ladrig tårar utan handskar. Lyhyesti sanottuna, kertoo AIDSista ruotsissa joskus kun minua ei vielä ollut. Surullinen mutta hieno. Olin ensin hieman epäilevä, jaksanko katsoa sitä ruotsiksi, mutta ei se haitannut vaikken ymmärtänyt kaikkea kuulemaani.

Katsoin kaikki kolme jaksoa aika lyhyessä ajassa. Se oli ihan loistava sarja. Kannattaa katsoa jos vain yhtään kiinnostaa.

Täältä siis.

Minä haluan tätä

olla amelie, opiskella jotain kiinnostavaa (mutta ei liikaa), lakata panikoiminen liian sosiaalisissa tilanteissa, neuloa paljon (mm. sukkia, ehkä joskus jonkun sievän neuletakin), antaa ihmisille paljon lahjoja, asua sievästi, syödä hyvää (värejä paljon, terveellistä, edes hieman ekompaa), juoda teetä aamuin illoin, luovuttaa säännöllisesti verta, katsoa hyviä ruotsalaisia dokumentteja viikonloppuisin, juoda joskus muutaman mukavan tyypin kanssa pullo viiniä, kysyä surullisilta onko kaikki hyvin, keskustella aamuseitsemään, opetella rauhoittumaan, käyttää sieviä vaatteita (kevyitä, pehmeitä, neuleita, hameita), en ikinä suuttua, jättää edes joskus grammatik-tunnin välistä, lähettää postikortteja, osata improvisoida, antaa olla, että parhaat unet eivät loppuisi kesken, puhua tuntemattomille, etsiä jokaisen oma paikka maailmassa, yllättää, pitää yhteyttä, olla nopea, olla fiksu, kirjoittaa esseitä joissa lauseet on sidottu toisiinsa, osata otsikoida, osta laskea, käydä fiineissä juhlissa, aloittaa ajatukset alusta, keinua, leijua, lentää kauas, mennä junalla lähellä, keksiä hyviä lahjoja, maailmanrauhaa, kirjoittaa blogia kaksi kertaa päivässä (aamulla, uniajatukset talteen - illalla, ettei mikään jää ajattelematta loppuun), tuntea oikoreitit tässä kaupungissa, uskaltaa mennä yksin ulos pimeällä, että olisi joku jolle voi aina soittaa keskellä yötä, että olisi joku joka soittaisi minulle, ostaa oikeanväristä lankaa, nähdä joskus naapureita niin voisin tervehtiä niitä, ostaa neuletakin, heittää rumat vaatteet pois, että kaikki vaatteet olisi lämpimiä, käydä Kööpenhaminassa, opetella pitämään vauvoja sylissä, oppia juttelemaan vanhempien ihmisten kanssa, oppia juttelemaan nuorien kanssa, muuttaa jonkun elämä, pärjätä vähällä unella, elää ilman kelloa,  tinkiä, pärjätä vähemmällä, säästää vettä ja sähköä, silittää poroa tai lammasta, että täällä kämpässä kodissa olisi sievä matto, viettää uuttavuotta kavereitten kanssa, viettää joulua kotikotona, saada joululahjaksi neulepuikot ja sukkien verran sievää lankaa, muistaa hymyillä enemmän, tehdä joulukortteja, askarrella ovelia kirjekuoreen sopivia juttuja, saada päivään yksi tunti lisää aikaa (että sen voi käyttää muuhun kuin itseensä), asua täällä, matkustaa junalla ja kuunnella musiikkia, löytää uutta msiikkia, nähdä kaikkia jotka asuvat kaukana, uudet villasukat, että jaksaisin joskus jutella sille jolle en ole aikoihin jutellut, oppia hengittämään oikein, soittaa jollekin, maksaa itse laskuni, löytää jokin tavoite, luvata asioita (ei itselle, ei se pidä), toisen kupin glögiä, juosta lujaa kadulla mekko päällä, juhlia maailmanloppupäivää 21.12.12., puhua italiaa - ei venäjää, nauraa, vaeltaa metsässä,  kutsua kissaa, soittaa kotiin, käydä kotona, kävellä pakkaspäivänä lumessa, tehdä lumihevosen ja valella sen kylmällä vedellä niin että se jäätyy, järjestää flash mobin, että läksyt olisi jo tehnyt, että huomenna olisi taas uusi ja hyvä päivä, kirjoittaa suomeksi, saada kesätyöpaikan, lakritsia, katsella tähtiä, herätä yöllä katsomaan meteorimyrskyä, että olisin uskaltanut enemmän, herätä keskellä yötä, herätä aikaisin aamulla, tehdä listoja, järjestellä, sileän ja pehmeän ihon, hyvää, jännittävää, sievää, yllätyksiä, elämää, ymmärrystä, kuunnella, karkin, en koskaan lakata, juuri tätä

Améliekerho

Kerran oli Améliekerho. On se varmaan vieläkin mutta ei se kyllä ole pitkään aikaan toiminut. Mutta minä haluaisin taas Améliekerhon: aktiivisen, inspiroivan, verkostoituneen, motivoituneen, salaovelan, maailmaapelastavan. Mutta yksin on vaikea olla kerho.

Motivoituneita jäseniä varmaan saisi kenestä tahansa jonka pistäisi katsomaan Amélien. Mutta en sitten tiedä siitä verkostumisesta, toimivuudesta tai maailman pelastamisesta. Ne voivat olla sitten vähän vaikeampia ominaisuuksia saavuttaa. Toimivuus syntyisi varmaan ryhmästä, ja siitä että kaikki haluaisivat pelastaa maailman ja olisivat motivoituneita. Verkostoitumalla taas saataisiin koko maailma työkentäksi - niin itkevä nuorimies Arkenin portailla kuin se tympääntynyt postimies Lissabonissa kuuluisi Améliekerhon toimialaan.

Olisi mukava jos olisi kerho, jossa kaikki olisivat sitoutuneita ja innostuneita Améliena toimimiseen, eli yllättämiseen, positiiviseen juonimiseen, tarkkailuun, (oman ja muiden) elämän muuttamiseen ja harkittuihin mutta harmittomiin pieniin kostoihin. Ja toisaalta juomaan teetä palavereissa. Tai kahvia. Tai vaikka rikkomaan crème brûléen pinnan lusikalla.

PS. Tämän voi käsittää haasteena.

Vanhemmiten

Aioin tänään mennä etsimään Turun parhaita vintageputiikkeja. Vakaasti, mietin sitä koko päivän koulussa. Että mihin niistä ehdin ennen kuin menevät kiinni. Mutta kävikin ihan toisin. Olin hyvää vauhtia matkalla kohti sitä melko uutta putiikkia siinä rautatieaseman luona olevan puiston laidalla. Mutta sitten siinä kadulla oli kyltti veripisaran kuvalla ja pitihän se arvata miten siinä kävi. Oli hyvää keksiä ja karkkia kyllä, kannatti kipaista luovuttamassa. Ja ehdin vielä nopeasti yhteen putiikkiin. Se oli ihan kiva, mutta aika kallista ja nyppyistä vaatetta. Ihan sieviä laukkuja!

Muuta tänään tapahtunutta: neuloin sukkaa, mutta lopulta purin kaiken mitä olin saanut aikaiseksi. (Ei ikinä pitäisi neuloa puolihuolimattomasti. Mutta ei se mitään, minähän tykkään neuloa niin ei se haittaa vaikka pitää tehdä se kaksi kertaa.) Pyöräilin tyynessä aamussa.Söin iltapalaksi kauhean kasan omenapiirakkaa. En jaksanut siivota keittiössä.

Turkuaamu

Turussa parasta on varmasti aamut, silloin kun pyöräilee kouluun. On Aura å (yleensä likaisenruskea mutta sympaattinen) jonka molemmin puolin pyörät kulkee, leveää tietä. Ihmisiä, joilla on hienot takit ja vanhat pyörät. Niillä on määränpää, minulla myös, ja ne selvästi ajattelevat aamuista samoin kuin minäkin. Vaikka olen hukannut kuulokkeeni enkä voi kuunnella musiikkia polkiessa, se ei oikeastaan haittaa. Mieluummin kuuntelen kai kaupunkia. Siinä huminassa on rytmi - aamulla se on parasta, illalla ikkunan takana pimeässä hermostuttava (mutta  onneksi sisällä on lampaalle tuoksuva villapeite, neuletyö ja kaunis keittiö.)

Entisestä kämpästä lähtiessä aamulla oli hautausmaa ja vaaleanpunainen taivas, taivasta vasten tornitalo. Sekin oli hyvä, mutta tänne on mukavampi palata.

Yhtenä aamuna (se oli aikainen) kuului piipaapiipaa, herättiin siihen. Pyöräilin suosiolla toisella puolen jokea.

Ainiin. Huomenna on joulunavaus. Eli pian on joulu. En malta odottaa.

ilta

Minä yksin kotona.
Pitäisi tehdä läksyjä mutta en pysty.
Ei ole yhtään mitään tekemistä! Aika sosiaalinen olo, mutta en tiedä mitä oikein tekisi. Haluaisin mennä kävelylle toiselle puolen tietä ja kirkon ohi mutta en taida uskaltaa.

Tänään:
sain loistavan idean
pyöräilin ihan hirveästi!
feilasin jonkun typerän testin
yritin olla avuksi
melkein erehdyin
söin 2 banaania
ja muutakin
haluaisin että ois jo joulu
tiedän jo melkein kaksi joululahjaa!

Mitä ihmettä

Tänään minä päätin tyhjentää viinipullon. Melkein onnistuin haasteessa, jäi vaan pari senttiä. Voi luoja mun pitäis olla nukkumassa.

Turussa on mukavaa. En kyllä tiedä mikä tässä nyt on niin erityisen kiehtovaa, mutta kuitenkin. Oon aika paljon yksin täällä, mutta ei se oikeastaan haittaa hirveästi. Keksin aina kuitenkin jotakin. Nyt varmaan on sellainen aika että pitää olla vähän yksin.

Opiskelen venäjää täällä. Se on hirveän typerää, mutta kyllä sitä ehkä juuri ja juuri kestää vielä sen pari kuukautta. Sitten vaihdan. Tietenkin ois kiva tietää että mihin.. Mutta ei se mitään. Kai se selviää. En jaksa ajatella.

En ole hirveästi tutustunut täällä keneenkään. Se, että se ei hirveästi haittaa minua, on aika kummallista. Sen sijaan olen yrittänyt tutustua niihin, jotka ovat vähintään 400km päässä.
Eihän siinä tietenkään järkeä ole.

Haluaisin hirveästi päästä toteuttamaan kaikkia inspiraatioita mitä olen keksinyt. Amelie-inspiraatioita. Mutta valitettavasti minun täytyy tehdä sanatutkimusta ja kirjoittaa reflekterande essä ja valmistella puheita sun muita. Miten tässä taas kävi näin!

En todellakaan tiedä miksi tämä blogi on aktiivinen taas.

Meillä on bileet

Täällä turussa. Tuparit.

On taas inspiraatiota tehdä amelieta ja kirjoittaa blogia. Ainakin nyt kun on päissään. Kaikki mysailee tuolla.
Välillä tuntuu vähän yksinäiseltä, mutta se menee aina ohi. Pitää ajatella arvoja. Sitä että kaikilla on mukavaa. Mitä minä voin tehdä. Ja minä voin vaikka mitä. 

Tänä vuonna haluan tehdä jotain isompaa.

Haluan pelastaa maailman yhdellä kirjeellä.

Det vill jag göra.