parvekeunelmia

Vastapäisen talon asukkaat on taas alkaneet käydä aamuisin tupakalla parvekkeella. Tai jos eivät tupakalla niin katselemassa aamua ja tunnustelemassa kylmyyttä mukavissa kotivaatteissa. Ne hytisevät hetken ja kääntelevät päätään kuin puhelinlangalla istuvat varikset ja kääntyvät sitten takaisin lämpimiin koteihinsa. Ja minä seison oman ikkunani takana ja avaan verhot. 

Kesällä minä haluaisin parvekkeelleni samanlaisen pöydän kuin yhdellä naapureista oli viime syksynä. Se oli pienehkö parvekekalustepöytä ja se oli täynnä tyhjiä viinipulloja joista jokaisessa paloi valkoinen, boheemi kynttilä. Sellaisen pöydän lisäksi parvekkeellani olisi yrittipurkkeja, mansikka-amppeli ja istumispaikat ainakin viidelle. Iltaisin voitaisiin sytyttää kynttilät ja joku soittaisi kitaraa toisella parvekkeella. Meillä ei olisi mihinkään kiire ja ulkona olisi valoisaa pitkään.

terraferma

Pysähtynyt kylä, paitsi meri ympärillä on öisin musta ja liikkeessä. Kalastus ei kannata - merestä ei nouse kalaa vaan ihmisiä, eläviä tai kuolleita. Clandestini, kovalla äänellä ja kovalla katseella käskettyinä jonoon, laivaan ja merelle.

Terraferma, voitte katsoa sen täältä. En ole pitkään aikaan ollut elokuvan jälkeen näin maailmantuskainen.

vain hetki tässä

Venyttelen keskiluokan ja koulutussosiologian kautta elinikäiseen oppimiseen, aamun neljä tuntia kuluvat nopeammin kuin suunnittelin, kohta on jo aika taas olla ripeä

- mutta nyt on vielä hetki aikaa, niin pitkästä aikaa, että voin vain istua tässä ja ajatella puolihuolimattomasti mitä kaikkea on tapahtunut kotona nukkumattoman viikon aikana. Hyviä keskusteluja, mukavia ihmisiä, kiireisiä suunnitelmia, pieni pullo punaviiniä kauniissa keittiössä kevyessä kevätmekossa. Sanoi, että pitäisi rakastaa kohtaloa, mitä tahansa tapahtuu niin se on hyvä juuri niin.

Ennen yhdeksää sammutan valot enkä tiedä mitä sitten teen. Ehkä pitäisi olla vain hetki näin ja läsnä, hengittää syvään tietoisuuden takana. 

kolapullokarkki

Puraisen kolapullokarkkia, se maistuu häikäisevältä auringolta ja pitkiltä automatkoilta kesäisin, silloin kuin ei osannut sanoa ollaanko pian perillä vai ei. 

Päässä pöyrii uppehåll, sanon ruotsin kokeen valvojalle että nyt voi viimeinkin nauttia kielestä ja huomaan että en edes kaunistele totuutta vaan totuus on juuri niin kaunis kuin kerronkin.

Ajattelin aina että en oikeastaan pidä niistä kolapullokarkeista. Mutta sinä hetkenä kun ohitan bussipysäkin ja kuuntelen kevyitä, helppoja hittibiisejä suurista tunteista niiden maku on juuri oikea. Päätän laittaa illalla kevätkengät jalkaan.

norah jones -tunnit

Parasta mitä tänään on tapahtunut heräämisen jälkeen:
ruispuuro, väsyneet mutta iloiset hyvät huomenet, pikakävely alamäkeen, ruokalan tädin nauru, hidas joogatunti, helppo musiikki, ruotsinkielinen radio-ohjelma jossa kaikki tuntevat toisensa ja tekevät hyviä kauppoja, kalenterin järjestäminen.

Aamulla aikaisin herääminen on ihan parasta, koska silloin ehtii elää ne hitaat ja aurinkoiset norah jones tai bob marley -tunnit päivästä. Ehtii kävellä vielä viileässä ilmassa kauniitten siltojen yli ja hymyillä eteenpäin kiirehtiville vastaantulijoille ja suoristaa ryhtinsä ennen kuin kiire painaa sen takaisin lyttyyn.

keltaista

Ikävän englannintunnin jälkeen syön valtavaa omenaa keskustassa kiviportailla istuen. Päivä on aika keltainen kun tarkemmin ajattelee, jälleen. Omenassa on vähän keltaista väriä, pipossa, kevättakeissa, ananaspastilleissa. Aamuauringossa pöly leijuu tien pinnan yläpuolella, valo on keltaista ja kirjasta ja ilma sameaa. Tarvitsisin keltaisen paidan, niin keltaisen että sitä katsoessa ihmiset sanoisivat että oletpa sinä keltainen tänään.

Aion tänään lähettää kirkkaankeltaisen ja vilpittömän ystävällisen kortin puolitutulle.

päivät keväällä

Päivät keväällä,
pitkiä ja kuitenkin
miten nopeita.
Hetkessä tämä päivä
muuttaa eilisen päivän. 

Okuma Kotomichi

kirjeet

Pariisin kevät soittaa tänään, sinne voi saada lippuja(!), me ollaan laitettu hiukset bonsaipuiksi ja vaihdettu pyhäpaidat ylle - menoksi! Parasta on antaa valojen välkkyä, silmät kiinni sanoa "minä en unohda sinua koskaan vaikka en muistaisi omaa nimeäni", aivan kuin sen sanoisi jollekulle joka olisi kaukana. Vieressä huojuva kuuntelija tekee ihan samoin, vaihdetaan mikrokatse ja kun oikea kappale tulee, hurrataan. 

Naapurikaupunkilainen on kylässä. Viimeisenä työnämme viimeisenä iltana kaivetaan laatikoista esille kirkkaankeltaiset kirjekuoret, kirjepaperia ja kynät. Ajatuksena on että kumpikin kirjoittaa pitkän ja tärkeän kirjeen itselleen. Kirje sinetöidään keltaiseen kuoreen jonka päälle kirjoitetaan kirjoittajan nimi. Kuori luovutetaan toiselle säilytettäväksi ja takaisinlähetettäväksi kun siltä tuntuu - kuitenkin aikaa täytyisi kulua vähintään vuosi. En uskaltanut vielä liimata omaa kuortani kiinni: pitäisikö sittenkin siirtää tulevaan vielä pienen pieni tieto jostain mitä tiedän nyt mutta en välttämättä osaa muistaa enää sitten.

aamiainen omenilla

Aikaisin aikaisin koputus ovella, ollaan just herätty. Syödään ensin terveellinen aamiainen vadelmilla ja mustikoilla - sitten jälkiruuaksi omenaa sokerilla ja onnellisella musiikilla.

Tästä tulee huippu päivä: ollaan nättejä, ollaan onnellisia, ollaan mielissään.

Keltainen päivä kevätkengissä auringonpaisteessa, haen 15 senttiä kuminauhaa käsityöliikkeestä.

myräkkä

Päivä meni nopeasti kivasta asiasta toiseen mutta välillä ehdin pysähtyä hetken ja ajatella: "nyt minä olen onnellinen".

Juttelin skypessä väsähtäneen mutta hymyilevän naaman kanssa. Keväällä ostan ehkä junaliput. Kahvilakerhon kanssa istuskeltiin keltaisella sohvalla ja ostettiin maailman parhaasta postikorttikaupasta kaikkea mitä onnellisten hetkien tuottamiseen tarvitsee. Kirjaston vessassa katsoin peiliin: hiukset hyvin, vaatteet hyvin, meikki hyvin. Kahvilassa lueskelin ensimmäistä kirjaa ohjaustyöstä ja olin niin varma siitä että tämä on oikea suunta. Päivän lehdessä kerrottiin hyviä uutisia. Suklaakekseissä oli valtavia suklaapaloja ja kanelia. Leipominen on ihan parasta kun saa tehdä kaikki kivat osuudet: määräilyn, suklaan pilkkomisen ja maistamisen. Hengailu on ihan parasta kun voi vain olla, kuin ei olisikaan.

Kotimatkalla lumituiskun halki ajattelen tärkeitä asioita: lumihiutaleiden varjoja tuoreessa lumessa ja kaikkia kasvoja joista tykkään. Taksi hurjastelee ohi ja vastaantulija hymyilee kun minä hypin, tanssin ja pyörähtelen pyörätiellä myräkässä.

yksinkertaista

Kuinka helppoa se olisi että katsoisi kahdesti pitkään, heilauttaisi hiuksiaan ja sitten se olisi siinä.

Joku jolle on yhtä helppo puhua kuin parhaille naapureille, sellainen joka puhuu puhuu puhuu, jota voi katsoa silmiin pitkään tai vain vilkaista nopeasti että läsnäolo on edelleen siellä.

Sellainen joka haluaa lähteä seikkailemaan, osaa sanoa mitä mieltä on, lukee kirjoja ja ihmettelee.

Sen kanssa voisi jakaa sanomalehden, juoda punaviinipullon puoliksi parvekkeella, tulla hyväksi ihmiseksi, uskaltaa.

Kuinka helposti, kuinka nopeasti, kuinka kauniisti yksinkertaisesta tulisi paljon enemmän kuin se onkaan.

aivastus

Lämpö nousee ihan huomaamatta. Se miten tyypillistä tällainen sairastuminen on, tässä kuussa, tässä säässä ja tässä kiireisessä elämässä on jotenkin niin tyypillistä että se turhauttaa. Sitä on kuulemma liikkeellä.

Mutta ei se mitään, koska on hyvä antaa ajatusten olla ihan omilla urillaan. Antaa niiden kehittää aivan uusia ja kuumeisen kiemuraisia ajatuskulkuja ja ideoita. Ideoita siitä mitä voisi tehdä että maailma olisi parempi paikka, ihmeellisiä tekotaiteellisia oivalluksia, tyhjästä syntynyttä energiaa koulutehtäviin.

Ikävää on se että jatkuvasti joutuu aivastamaan. Nenäliinoja on joka paikassa ja teetä kuluu ihan valtavasti. Ja c-vitamiinia. Ja pähkinöitä.

perinteinen

Asioita, jotka tänään tekevät minusta maanantaita hurmaavamman, aamutunnin merkityksettömiä minuutteja ryhdikkäämmän, onnellisen tässä, nyt:

videokuvaus, myöhässä tunnille tullut joka sanoo moi, tuplatunti joogaa, hyvä puhelu, kuuma tee kylmän ilman jälkeen, toinen hyvä puhelu, keskustelu, valvominen, jaettu sipulikeitto on tuplattu ilo, ensimmäiset kesähuulipunat, samuli putro, lentojen varaaminen, toisten puolesta riemuitseminen, kaupan täti joka valmistuu tänä keväänä, talviunesta kesken kaiken heränneet ihmiset, viimeinkin teelle, nähdään toistekin, tästä tulee hyvä viikko joka alkaa jännityksestä ja päättyy odotukseen.

iisa

Missä mahdoin olla: kaikkialla kivan näköisiä ihmisiä, sellaisia joille haluan hymyillä, sanoa että mennään teelle ja ei olla yksin perjantaita eikä lauantaita. Tunnen muutaman, osasta tiedän liikaa, nuo näen pitkästä aikaa. Luuranko heiluu lavalla, valkoiset kädet kohoaa ilmaan kertosäkeessä, huulet ovat oranssit ja mekko liian sininen minulle. Vaikka sata toista kohtaan.

Kotona ennen lähtöä päätän että palattuani olen viisaampi niin monen asian suhteen ja kynnyksellä taistellessani uusia kenkiä jaloista ajattelen että niin todella olen.

pöllöt

Noin puoli kahdeksalta illalla kysytään, lähdenkö tänään tanssimaan - vastaan en, koska aion mennä bongaamaan pöllöjä pitkin korpia. 

Ja niin teen. Pimeässä autossa hiljaisten lintuharrastajien kanssa, ajetaan pitkässä letkassa ja pysähdytään parin kilometrin välein. Autosta noustessa ei saa pamauttaa ovea kiinni, on oltava hiljaa ja sulauduttava muuhun äänimaisemaan. Näen kaksi tähdenlentoa, kirkkaita ja selviä. Pöllön kuulen vain kaukaa, en tiedä mikä pöllö se olisi mutta se ei ole pääasia. On hassua kuunnella kerrankin niin tarkkaan, käyttää pelkästään korviaan, seisoa pakastuvassa myöhäisillassa silmät kiinni tai valtavaa kuutamoa ihmetellen.

Puolessa välissä kierrosta alkaa paleltaa huolimatta neljästä paitakerroksesta ja moninkertaisista sukista. Pöllöt unohtuvat, alan taistella nukahtamista vastaan, ajattelen siipien kärkivälejä ja miltä lämmin ilma tuntuu iholla.

kolmas kevät

Kevään kolmas päivä. Sälekaihtimet päästävät pölyn läpi auringonvalon joka herättää liian myöhään, aamusta tulee nopea ja omaksun muutaman kriittisen mielipiteen. Puhelin soi omituisen monta kertaa hiljaisessa asunnossa: ensin saan töitä, sitten tiedossa on seikkailu pyörillä, on niin ihana nähdä.

Keskustassa on koululaisia pahvilaatikkorumpujen ja haloohelsinkilaulujen kanssa, kitarakotelo makaa auki katusoittajayhtyeen edessä ja me taputetaan koska kappale on hyvä, hymyt leveitä ja ei tällaista tapahdu kuin kevään kolmantena päivänä.

Viikonloppuna saattaa sataa lunta. Tai vettä.

liekit

Kaikkein eniten pidän siitä kun joku puhuu jostain sellaisesta mikä sytyttää silmänpohjat palamaan, suorentaa ryhtiä ja tekee puheesta eteenpäinsuuntautuvaa, maalailevaa ja vähän vaikeaselkoista (koska parhaita asioita on aina hankalinta selittää muille ilman että muuttaa niiden olemusta tai sammuttaa intohimon koko asiaan.) Kuitenkin: tänään kohdattuja kirkkaita värejä ja valoja, selkeitä visioita. Toinen istuu risti-istunnassa punaisella tuolilla ja kertoo että luki kirjan ja kaikki muuttui, nyökkään, kun katsotaan silmiin näen heijastuksen samasta liekistä, tuli vahvistaa tulta. Mullistetaan maailma, kohtaaminen kerrallaan koska me tiedetään miten tai ainakin missä on oikea suunta.

Ooppera on myös draamaa italialaisella palavuudella vaikka välillä ce:n sähinä on heikko. Väsyneenä lauseista tulee pitkiä ja niitä alkaa liian monta mutta niillä kaikilla on oikea paikkansa ja aikansa kun asettelen verbit ja subjektiviteetit sekaisin ja haluan selittää mikä on kiinnostavaa ja mikä tekee silmistä katsomisen arvoiset. Mikä tekee kirjojen kahlaamisen järkeväksi ja diskurssien pohdinnat edes toisinaan järjellisiksi.

brunssi

Juuri oikean pituinen brunssi ihanien ihanien ihanien kahvilakerholaisten kanssa. Meillä oli kaikkea mitä voi tarvita hyvään aamuun ja hyvään aikaan: clipperin teestä leveisiin hymyihin, auringonpaisteesta loistavaan soittolistaan. Hassua miten täydellinen sunnuntai vain tapahtuu kun kaikki tietävät millainen täydellinen sunnuntai on.

Kotona on kotoisa tunnelma: ompelukone hurisee, kissat nujakoi lattialla, täytän ensi viikon aukeamaa kalenterista.

uusi reitti

Olen sinut uuden reitin kanssa jota kuljen kaupunkiin. Siinä on ylämäkiä ja alamäkiä, portaat jotka voi sipsuttaa alas ja paljon mahdollisuuksia muunteluun. Kaksi postilaatikkoa (ne on aina hyvä huomata), omakotikatu jolla koirat haukkuvat pihoista toisilleen ja haukku kaikuu pakkasessa, ystävällisen oloisia sunnuntaikävelijöitä. Sitä reittiä pitkin on hyvä sekä kiiruhtaa että maleksia. Parasta on ehkä se, että reitti kiertää isot autotiet joten voin kuunnella rauhassa radiolähetystä på svenska aiheesta muuntohuumeet tai elinsiirtotoimisto.

yöperhonen

Tie on tumma kuin taivas, lumi on sulanut ja välillä olen tuntevinani pienen heikon sateen. Ilma tuoksuu marraskuulta, syyskuun pimeimmiltä sadeilloilta. Kävelen kuin en koskaan olisi kävellyt, keksin kiertoteitä ja pidempiä reittejä, tyhjänpäiväisiä toimitettavia asioita että voisin vielä kävellä vähän pidemmälle. Tuulee kauheasti ja ajattelen että tässä säässä olisi helppo itkeä, jos olisi jotain itkettävää.

Nurkkapöydän ääressä olen ylpeä siitä että otin omaa aikaa ja karkasin. Luen kirjasta kaksi kolmasosaa, välillä nostan katseeni ja hengitän muutaman kerran, tunnustelen pulssia. Punaviini lämmittää vielä kotimatkallakin kun tuulee entistä kovemmin selän takaa. Hypin kevyesti jalkakäytävän reunalta alas ja takaisin. Sää yrittää edelleen houkutella sentimentaalisuuteen.

keskustelu x3

Puhutaan paljon, molemmat, pitää olla nopea jos haluaa sanoa mitä haluaa sanoa. Mutta vaikka ei ehtisikään, ei se haittaa koska kaikki on yhtä arvokasta ja hyvää ja hauskaa. Naurattaa, vielä kotimatkallakin. On niin helppoa kun puhuminen on vaivatonta ja minä haluan tietää aivan kaiken, kaiken.

Seuraavaksi puhun tietokoneelleni ja toisessa kaupungissa vastataan. Miksei me olla keksitty tätä aikaisemmin. Puhuessa menee pitempään kuin piti koska on puhuttava läpi vuosia ja vaikeita asioita. Mutta puhe on intensiivistä, katsekontaktin saa pidettyä kilometreistä huolimatta, ihan kuin oltaisiin oikeastikin samassa huoneessa. Ikävä, miksi minä halusin tulla tähän kaupunkiin itsekseni.

Viimeisenä istutaan mukavasti sohvalla, päivän päätteeksi. Paras naapuri, siinä ja tässä on jotain samaa. Kun puhuu niin asiat selkenee ainakin itselle kun seurailee erivärisiä langanpäitä päässä. Vastaus on lopulta kuitenkin sama: anna olla, anna aikaa.

oikea rytmi

Aloitan aamun typertymällä siitä että jos haluan, onnistun ihan kaikessa mitä vain keksin haluta. Onnittelen itseäni kauniista meikistä, olkapäiden kohautuksesta hiusten suhteen, mukavista vaatteista. Oikea tempo ja rytmi päivässä alusta alkaen: luen vihaista tekstiä kriittisestä pedagogiikasta ja annan opiskeluflow'n viedä tunnit mukanaan. Kun jäljellä on vielä 70 sivua, puhelin soi ja edellisillan ahkerointi palkitaan asiallisella äänellä.

Olen tänään vakuuttunut siitä että minulla on valta ja voima ja hyvä ryhti. Haluan tehdä valtavasti asioita, hyppiä musiikin tahtiin, avata ikkunat ja ovet.

lukea enemmän

Luen vähemmän kirjoja kuin haluaisin, vaikka pidän siitä valtavasti. Kuulostaa vain saamattomuudelta, mutta totuus on että neuletyöt, eläminen, syöminen ja opiskelu vie valtavasti lukemisaikaa. Puhumattakaan maailmanparantamisesta, vaikka kirjojen lukeminen olisi oleellista maailmanparannuksen onnistuneelle toteutukselle.

Viimeksi luin ruotsiksi. Sen kirjan oli kirjoittanut lempikirjailijani ja sen nimi oli Stenåkern. Se oli ihanan turvallista luettavaa, tutun kirjailijan tyyli ja sanat putoilivat oikealla paikalleen ja kappaleet päättyivät yllättäviin arkipäiväisyyksiin niin kuin kuuluukin. Lainasin toisenkin, se kertoo kuvanveistäjän tyttärestä. Kummallista etten ole vielä lukenut sitä. 

Minä haluaisin lukea tarinoita matkalla olevista ihmisistä. Tarinoita joissa pääosassa on henkilön sijasta ilmiö tai ihan vain arkipäivän asioiden muutos. Tai historiallisia kuvauksia siitä miten maailma on muutettu tai elämä mullistettu. Novelleja ja naiskirjailijoita - mutta vailla poliittisuutta. Haluaisin lukea kuvauksia luonnon läheltä, tarinoita ihmisitä jotka katsovat ikkunasta ulos kahvikupit käsissään, tarkkoja huomioita pienimmistä mielenliikkeistä ja niistä pienistä ajatuksista joita on niin kauhean vaikea selittää toiselle.

Mutta kun menen kirjastoon, katson uutuushyllyä hämilläni ja kuljen hyllyjen välejä epätoivoisena. Kun pitäisi löytää kirja joka ei jää kesken ja jonka paksuus olisi alle kolme senttiä ja jossa puhuttaisiin sellaista kieltä jota ymmärrän minä en löydä sitä ja päädyn selailemaan novellikokoelmia eksyneenä.

knyttet

Yöllä kuuntelen kun Tove lukee vanhalla äänellä ruotsiksi: jag måste trösta Skruttet, jag får inte vara svag för hon är nog, om möjligt, ännu räddare än jag. Koko juttu kestää kaksitoista minuuttia ja kahdentoista minuutin aikana minä ehdin neuloa monta kierrosta lapasta, ajatella sitä miten knyytistä tulee nyyti, sitä että pitäisi lukea enemmän niitä kirjoja. Tai jos ei ehdi lukea, niin kuunnella kun niitä luetaan pehmeällä äänellä ja oikealla äänenpainolla, kun ulkona on pimeää ja neuleessa on kilisevät metallipuikot.

pohjoisesta

Niin pitkä viikko ja liian lyhyt viikonloppu pohjoisessa että siitä on hankala kirjoittaa. Lyhyesti: ne kaikki joita tarvitsen, hyvä olla näin, istutaan lattialla ja ymmärretään, tanssitaan kädet ilmassa, tupeerataan hiukset ja heittäydytään. 

Kotimatkalla tuntemattoman autossa alkaa väsyttää, annan itseni vain olla, hengitän selän läpi pehmeään autonpenkkiin, tunnit kuluvat ja metsät vaihtuvat pimeässä, kännykkä välkkyy. Herään todella vasta aamulla (liian myöhään) ja juoksen runo mielessäni lumipyryn läpi luennolle joka muuttaa elämäni.