Puhutaan paljon, molemmat, pitää olla nopea jos haluaa sanoa mitä haluaa sanoa. Mutta vaikka ei ehtisikään, ei se haittaa koska kaikki on yhtä arvokasta ja hyvää ja hauskaa. Naurattaa, vielä kotimatkallakin. On niin helppoa kun puhuminen on vaivatonta ja minä haluan tietää aivan kaiken, kaiken.
Seuraavaksi puhun tietokoneelleni ja toisessa kaupungissa vastataan. Miksei me olla keksitty tätä aikaisemmin. Puhuessa menee pitempään kuin piti koska on puhuttava läpi vuosia ja vaikeita asioita. Mutta puhe on intensiivistä, katsekontaktin saa pidettyä kilometreistä huolimatta, ihan kuin oltaisiin oikeastikin samassa huoneessa. Ikävä, miksi minä halusin tulla tähän kaupunkiin itsekseni.
Viimeisenä istutaan mukavasti sohvalla, päivän päätteeksi. Paras naapuri, siinä ja tässä on jotain samaa. Kun puhuu niin asiat selkenee ainakin itselle kun seurailee erivärisiä langanpäitä päässä. Vastaus on lopulta kuitenkin sama: anna olla, anna aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti