Yöllä kuuntelen kun Tove lukee vanhalla äänellä ruotsiksi: jag måste trösta Skruttet, jag får inte vara svag för hon är nog, om möjligt, ännu räddare än jag. Koko juttu kestää kaksitoista minuuttia ja kahdentoista minuutin aikana minä ehdin neuloa monta kierrosta lapasta, ajatella sitä miten knyytistä tulee nyyti, sitä että pitäisi lukea enemmän niitä kirjoja. Tai jos ei ehdi lukea, niin kuunnella kun niitä luetaan pehmeällä äänellä ja oikealla äänenpainolla, kun ulkona on pimeää ja neuleessa on kilisevät metallipuikot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti