Kaikkein eniten pidän siitä kun joku puhuu jostain sellaisesta mikä sytyttää silmänpohjat palamaan, suorentaa ryhtiä ja tekee puheesta eteenpäinsuuntautuvaa, maalailevaa ja vähän vaikeaselkoista (koska parhaita asioita on aina hankalinta selittää muille ilman että muuttaa niiden olemusta tai sammuttaa intohimon koko asiaan.) Kuitenkin: tänään kohdattuja kirkkaita värejä ja valoja, selkeitä visioita. Toinen istuu risti-istunnassa punaisella tuolilla ja kertoo että luki kirjan ja kaikki muuttui, nyökkään, kun katsotaan silmiin näen heijastuksen samasta liekistä, tuli vahvistaa tulta. Mullistetaan maailma, kohtaaminen kerrallaan koska me tiedetään miten tai ainakin missä on oikea suunta.
Ooppera on myös draamaa italialaisella palavuudella vaikka välillä ce:n sähinä on heikko. Väsyneenä lauseista tulee pitkiä ja niitä alkaa liian monta mutta niillä kaikilla on oikea paikkansa ja aikansa kun asettelen verbit ja subjektiviteetit sekaisin ja haluan selittää mikä on kiinnostavaa ja mikä tekee silmistä katsomisen arvoiset. Mikä tekee kirjojen kahlaamisen järkeväksi ja diskurssien pohdinnat edes toisinaan järjellisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti