Puraisen kolapullokarkkia, se maistuu häikäisevältä auringolta ja pitkiltä automatkoilta kesäisin, silloin kuin ei osannut sanoa ollaanko pian perillä vai ei.
Päässä pöyrii uppehåll, sanon ruotsin kokeen valvojalle että nyt voi viimeinkin nauttia kielestä ja huomaan että en edes kaunistele totuutta vaan totuus on juuri niin kaunis kuin kerronkin.
Ajattelin aina että en oikeastaan pidä niistä kolapullokarkeista. Mutta sinä hetkenä kun ohitan bussipysäkin ja kuuntelen kevyitä, helppoja hittibiisejä suurista tunteista niiden maku on juuri oikea. Päätän laittaa illalla kevätkengät jalkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti