lettukestit

nutellaa ja kermavaahtoa, ei paniikkia - ehkä tässä tämän päivän täydellinen hetki tai sitten lumimaisemassa jossain laukaan jälkeen. täällä on ihan mukavaa

sininen on kaikista lämpimin väri mutta kirjaston portailta katsottuna se on subjektiivista, se voisi olla vaaleanpunainen. se voisi olla oranssi, keltainen, liikaa värejä, sokea.

aika

Aika luennolla kuluu hitaasti, kirjoitan vihkoon aika. Aika näyttää kauniilta kirjoitettuna, kaunis se on ajatuksenakin. Vaikka aika tarkoittaa samaa kuin melko, se on kuitenkin aika osuva ilmaus ja vastaus kysymykseen kuin kysymykseen. Aikaa aina tarvittaisiin enemmän. Jos olisi ajallisesti pohatta, antaisin kaikille syntymäpäivälahjaksi vain aikaa ja aikaa minä heittelisin maahan ihmisten löydettäväksi.

Pitää antaa asioille aikaa, harjoittaa kärsivällisyyttä. Jos aika aikoo antaa asioiden ajelehtia, se on hyvä niin, jos on aika toimia niin sitten on. Mielentyyneys - mieltä ylentävää ja tasoittavaa. Kun aikaa on enemmän kuin minuutissa sekunteja, ehtii kotimatkalla napata mukaansa lumihiutaleen jos toisenkin.

kerho

Tänään kävin kerhoilemassa kahvilassa seitsemän ihan huipun tyypin kanssa. Niitä oli paljon ja täytyy myöntää että en varmasti muista kaikkien nimiä, mutta niillä oli kaikilla kivat vaatteet ja kivat jutut. Tee oli hyvää ja neulominen helppoa pitkästä aikaa. En malta odottaa seuraavia viikkoja ja kaikkea huippua mitä tästä seuraa!

Tämän päivän teet: appelsiinirooibosta, inkivääri-appelsiinirooibosta, senchateetä ja vielä vähän rooibosta. 

Aion nukkua tänä yönä ihan superhyvät yöunet.

heilutaan

Yöllä tanssittiin tanssittiin tanssittiin, kaksi kukkamekkoa. Kolmelta aamuyöstä soitetaan viimeinkin hyvää musiikkia, me heilutaan niin kuin ei ikinä mutta ei me kaaduta. Kiljutaan kun tulee hyvä biisi, raivataan tie tanssilattian laidalta toiselle. Tipaton tammikuu sujuu kuin tanssi, päätetään olla pilkkuun asti ja tanssia viimeiset hitaatkin.

Katson kelloa puoli viideltä, on pirteä ja hyvä olo. Jos aina voisi vain tanssia.

koppi-ihmiset

Jos maailma olisikin asutettu vain ihmisillä, jotka istuvat päivän pienissä kopeissa. Istuvat niissä yksin, koppien välillä on satoja kilometrejä ja ihmiset istuvat niissä kopeissaan ja katsovat meitä kun kiirehdimme ohitse.Venäjä suhisee korvissa.

Parkkipaikalla kopin vieressä asuu kodittomia koiria - niitä autetaan ja rapsutetaan. Muutoin istutaan hiljaa, on kuuma tai kylmä, ehkä kopin voisi maalata ensi kuussa, ensi keväänä. Nikolai ja Vasili, balettikoulun jälkeen päätyivät pieniin koppeihin (raidallisiin, punaisiin, kuluneisiin, siisteihin tai siivottomiin) vartioimaan tärkeimpiä.

просто смтрят на нас, пока мы бежим мимо

viisi minuuttia

Aamupäivästä aurinko on kirkkaampi kuin vähään aikaan eikä palele ollenkaan.

Istutaan syrjään kahvilassa ja syödään salaa porkkanamuffinssit. Ideoita löytyy ihan liikaa, tästä alkaa hyvä viikko. Viime lettukesteistä on jo niin kauan, mutta kaava on aina yhtä tuttu.

Ei tutustuminen ole oikeastaan kauhean hankalaa kun ajattelee, mistä tähän asti on löytänyt ihmiset elämäänsä.

Katson maajussille morsianta, paras ohjelma ikinä, elän ihan liikaa mukana. Jos se onkin viidestä minuutista kiinni.

Illan viimeinen: la roux ja giroux - "ei riitä että tunnistetaan erilaiset maailmasuhteet." (Suoranta 2005, 99.)

toiveita

Olen juuri sitä mitä haluan ja minulla on kaikkea mitä haluan. Sinänsä loistava ja kadehdittava tilanne, mutta - 

aina voisi luoda uusia tavoitteita ja toiveita, koska eihän tämä tässä voi olla.

Siispä:

haluan tätä kaikkea mitä nyt on - teetä ja kirjoja, kaikkea lähellä, kiireisiä tiistaipäiviä ja rauhallisisa meditaatioiltoja, joogailua, ylimalkaista huolettomuutta, suunnitelmia päivien viikkojen kuukausien päähän, sieviä mekkoja. 

Mutta sen lisäksi, ohella tai rinnalla haluan: tekstiviestejä, auringonnousuja ja laskuja, radikaaleja ajatuksia, maailmanparantamista, hymyjä jotka eivät ollenkaan tunnu loppuvan, kiittää, ituja, rentoja neuleita, vaniljateetä, tenttiflow'n, ex tempore retkiä lähelle tai kauas, kesätyön, kauniita kuvia ja kasvoja.

oikea ala

Luennoitsijalla on maailman asiallisin paita, se soittaa meille radikalisoivaa musiikkia, istuu tyynenä pöydän takana ja syö suklaata. Kun kello on tarpeeksi paljon, se haluaa että me osallistutaan, kertoo tarinoita ja yhdeksänkymmentä minuuttia tuntuu juuri sopivalta ajalta. Olen niin oikealla alalla ja haluan tietää lisää: freire, dewey, kriittinen.

Ehdin lukea kaksi tuntia hiljaisuudessa melkein tyhjässä aulassa. Kirja on puuduttavan tylsä ja raivostuttava, mutta sen käynee läpi nopeasti. Käsiala on parantunut yliopistossa, jaksan kirjoittaa pienempää tekstiä ja enemmän, enemmän jotta ymmärtäisin. Kirjassa puhutaan vihan tunteesta, minä ajattelen vihastumistani kyseistä kirjaa kohtaan ja fokusoin enemmän.

Pinoan tämän viikon luku-urakan ikkunalaudalle - hyvinkin alle kymmenen senttiä. Se on yleissilmäykseltä aika monipuolinen, ehkä hieman radikaalikin. En malttaisi odottaa että oppisin sen kaiken, että kaikesta tulisi niin hallittu kokonaisuus että voisin yrittää murtaa sen.

huurrepuut

Tänään väsyttää, paljon. Ihan kauheasti, vaikka viikossa on niin paljon kivoja suunnitelmia. Sunnuntaina tapaan kasan uusia ihmisiä, jokainen päivä on täynnä mahdollisuuksia ja kouluun pitäisi lukea enää vain kiinnostavia kirjoja.

Kun kävelin puoliunessa joogasta kotiin, huomasin että kaikkien puiden oksat olivat paksussa huurteessa, oikein sellaisessa raskaassa. Taivaalta satoi pieniä timantteja, niin pieniä ettei niiden tiennyt olevan timantteja muuten kuin siitä miten ne kimalsi. Kävelin hetken hitaammin, ihmettelin maisemaa.

Joka päivä pitäisi ehtiä mennä ulos. Vaikka pitäisi lukea 250 sivua filosofiaa josta ei ymmärrä mitään ja olisi jo puolessa välissä unohtanut mitä edellisellä sivulla luki. Silti pitäisi ehtiä mennä katsomaan mitä ihmeellistä sää on tänään järjestänyt.

ei omenapuusta kauas putoa

Olen lukenut aamu- ja keskipäivän litanioita sanontoja, joilla lapsista tulee kansalaisia lempeästi mutta lujasti. Ihan totta, jos karsisi tiedoistaan kaiken mitä siihen päälle on kaadettu koulussa, kadulla ja jostain kumman syystä, jäisi varmasti jäljelle vain vahvoja yhteyksiä sanonnoista toisiin sananlaskuihin. Kaiken takana on kasa kulttuuriperinnettä - onhan lasten kasvatus aloitettava sata vuotta ennen syntymää.

Jos vaikka tapaan uuden ihmisen, muistan katsoa silmiin koska se on rehellisen ihmisen merkki. Täytyy kuitenkin muistaa, ennen kuin avaa suunsa, poistaa hirsi omasta silmästä ennen kuin katselee rikkaa toisen silmässä. Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa - toisaalta taas kultaomenia hopeamaljassa ovat sanotut aikanansa.

Nyt jatkan sanontavaltamereen uppoutumista, olenhan vakaasti siinä uskossa, ettei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä. Kukaan ei ole seppä syntyessään eikä profeetta omalla maallaan mutta oppia ikä kaikki. Kyllä maailma opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.

taidebileet

tehdään taidetta minkä keretään. punainen kirja runossa, raadollinen pohjavire. ei kuulemma tanssita, mutta kuunnellaan kiselefffiilistä ja pilkotaan appelsiini kymmeneen osaan.

haista tuli hallitseva elementti, sivellään jäätävälle paperille voimallista ilmaisua
taide on muodon antamista, konsturoidaan, luodaan ja kulutetaan sitä

pipotta

Konduktööri söi junassa mustaherukkapurkkaa ja jätti ohi kävellessään jälkeensä kadehdittavan kesäisen tuoksun. Sitten se tiedusteli asemalla seisseeltä lumiukolta, että olikohan tämä palellut kovastikin junaa odotellessaan. Joulun ihme tuli myöhässä ja koliseva taajamajuna toi kaikki lumiukot etuajassa asemalle.

Jyväskylän taitavimman suutarin kädenjälki kustantaa 50 miljoonaa euroa ja perjantai-ilta kuluu kumman nopeasti juomalla teetä ja sotkemalla vesiväreillä. Korvat jäätyy ulkona mutta pipon käyttämisen mukavuus pohjautuu siihen, että sitä käyttää kun haluaa. Ei pakon edestä.

T: huono idea

rapina

Luen kirjaa jonka sivut kahisee vain vähän kun sitä lukee. Ne sivut on vanhoja, vähän kellertäviä ja paksuja. Niistä vyöryy maisema jossa on laittomia aseita, espanjaa, köyhiä koululaisia ja vaikeaa filosofian ja yhteiskunnan suhdetta. Vieressä selailee joku sanomalehteä, olisipa minulla sellainen, kuuluu valtava kahahdus kun se vaihtaa sivua ja sitten rapinaa kun se suoristaa sivuja, silittää mustetta.

Juna Turusta on myöhässä, hidas juna ajoissa. Ei sada lunta vaikka pitäisi.

nauhoittaja

Jos minun silmäni olisivat videokamera, niin katsoisin hyvin tarkkaan jalkojen alla rapisevaa pakkasta, jäähtyvän teen pintaa kun siihen puhaltaa, kullattuja kirjaimia kirjojen kansissa, sitä mitä sisäpihalla tapahtuu aamulla ennen kymmentä, neulovien käsien liikkeitä, toisilleen tuntemattomien ihmisten ilmeitä kun ongelma pitäisi ratkaista yhdessä, kalligrafiaoppilaiden harjoitustöitä.

"Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen."(Nuuskamuikkunen)

kirjasto

Kirjastoon lähdetään hämärässä kuten kuuluu. Hyllyjä kierrellessäni tuhahdan uutuushyllylle, pyörittelen tietokirjoja käsissä ja kuljetan sormea pitkin otsikkoa. Jos lukisin tämän, olisinko jotain muuta vai pysyisinkö samana. Ylimalkaisesti ohitan kiinnostavat runokirjat, vilkaisen teemoittain järjesteltyjä talviurheilusivuja.

Lähtiessäni laukussa on kokoelma faabeleita, ehkä ne muuttavat elämäni. Siitä mitä luet tulee osa sinua, toteaa kirjaston ovi kun lähden. Kävelen määrätietoisesti kauniissa pakkasilmassa kotiin - ehkä tämä onkin sitä mitä minä olin ennen kuin elämä tuli väliin - kirjanlukija elämäntavaltaan, kirjahyllyjen välissä asuva teensuurkuluttajahippi, optimistin tarmolla sivuja kääntelevä intomieli.

hidas päivä

Tänään on laiska sunnuntai vaikka on vasta lauantai. Pitkän heräämisen jälkeen jaksoin viimein koota itseni ja keittää kupillisen vahvaa teetä. Palkitsin tämän valtavan ponnistelun kääriytymällä vilttiin, avaamalla sälekaihtimet niin että voin katsella sohvan nurkasta lumisadetta ja pakkasilmaa ja varaamalla viereen kolme kiinnostavaa kirjaa ja määrättömästi aikaa.

Noin tunnin välein olen nostanut katseeni kirjasta, venytellyt, ehkä käynyt täyttämässä teekupin ja ajatellut että tämän onnellisemmaksi ei ihminen voi tulla. Sitten olen taas uppoutunut kirjoihin, olo on lämmin ja mukava, kaikki on täydellisen harmonista. Kun tulee hämärää, aion parantaa valaistusta muutamalla kynttilällä ja mikäli kyllästyn lukemiseen, katson jakson Hercule Poirot'ta. Onnellinen.

pimeässä

Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa ja tähyää turhaan taivaalle. On niin valoisaa ettei mitään näy. Meillä oli Edison erilaisina hehkulamppuineen (joita säilytetään ruskeassa laatikossa heikosti valaistussa varastohuoneessa) ja siitä se sitten lähti. Kirkkaus lisääntyy sukupolvelta toiselle, valokuvut käännetään taivasta kohti että meidät varmasti huomataan. Kiedotaan itsemme hohtavaan sumuun, jätetään minikilpikonnat suunnistamaan kohti kaupungin valoja meren sijaan, nautitaan annos kirkasvaloa aamulla jotta tiedettäisiin että on aamu. Kun sähkökatastrofi koittaa, kun valontuotanto jostain kumman syystä pysähtyy ja jäädään pimeään, katsokaa taivaalle. Ei me olla pimeässä.

täällä

omahuone

Päivällä ajettiin elämäjärven ohi, isojen mutta vanhanaikaisesti tyylittömien siltojen yli, kaupungin keskipäivän hiljainen vilinä tuntui hupsulta pitkän matkan jälkeen. Tuttujen asioiden näkemisestä tuli tarkastelua, ajo-ohjeiden antamisesta huvitus.

Silitin uudet verhot, levittelin tärkeät tavarani oikeille paikoilleen, keitin litran teetä ja hengittelin huoneen parhaalla paikalla. Mielenliikkeet myötäilee kevyttä italialaista poppia, tempo che se ne va, on helppo olla. Tätä kevyttä rytmiä haluan kantaa mukana huomisen, kallistaa päätä kuunnellessa, ehtiä katsoa miten ihmiset astelevat mustassa maassa vaihtamaan kiireensä toisiin.

kotiinpaluu

Huomenna kodista kotiin. Maltan tuskin odottaa että harmaassa maisemassa vastaan tulee yhä enemmän autoja ja kolmas matkan aikana kuunneltu levy alkaa toistaa itseään. Alaovi on auki, talo hiljainen, postia laatikollinen. Illalla sytytän valkoiset kynttilät ikkunalaudalla ja meditoin lattialla, yöklassinen soi.

Hyvä loma. Pakkaan vielä matkalaukkua, huoneesta tulee kummallisen siisti kun kaiken sulloo pieniin laukkuihin. Poimin mukaan kuvan valkoisessa maisemassa juoksevasta valkoisesta koirasta, kuusimetsän tuoksun, kuusenpalloja kierittelevän kissan kolinan, tunteen lämpimästä teekupista käsien välissä loputtomina teehetkinä. Suoristan taulut seinällä, lasken katulamput ikkunan takana - nyt alkaa olla aika mennä.

yksi sivu yksi ajatus

Ostin kirjakaupan alennusmyynnistä pienen punaisen kirjan. Se on oikeastikin pieni, niin pieni että voin kantaa sitä mukana niinä päivinä kun kävelen pitkää matkaa ja mietin asioita, niinä päivinä kun asun kirjastossa tai kiirehdin kaupungin laidalta toiselle. Se voi olla mukana ja voin kirjoittaa sen sivun yläreunaan päivämäärän (jos se tuntuu merkitykselliseltä) ja keskelle sivua ohuella lyijykynällä puolinaisen, hajanaisen ja kokoamattoman ajatuksen jota pyörittelen jatkuvasti päässäni.

Niitä ajatuksia on nyt kaksi. Ensimmäinen on se, että pitäisi ehdottomasti käydä useammin metsässä ja puhua enemmän tuntemattomille. Näiden kahden asian yhteys toisiinsa on vielä selvittämättä. Toinen ajatus on tämä: pyöreä lava punaisen ilmapallon alla ja lavalla valkohiuksinen vaari oranssissa pyjamassa, reppumies tanssii. Tuon ajatuksen kuvaamiseen kamera olisi ollut kirjaimia parempi mutta ikävä kyllä minulla ei ole kameraa. Minulla on vain pieni punainen kirja.

loppiainen

Tänään on leivottu pullaa, joulupullaa kirsikoilla ja rusinoilla. Illalla raahataan kuusi ulos ja kissat sen mukana. Uusi neuletyö on aloitettu, kurssikirjoista muutama varattu ja alkuviikko täyttyy hiljalleen. Alan virkistyä, eloisuutta kantapohjista kiharrettuihin hiuksiin. Olen valmis näkemään vaivaa, kääntelemään sivuja ja käsityksiäni.

Tammikuussa soi ludovico einaudi, taivaalla nuvole bianche, kauppakassissa raejuustoa ja omenoita, päässä hyviä ja huonoja ideoita.

aamupäivä

Lähdin kävelemään valkoiseen. Aioin kävellä ensin vartin tuohon suuntaan, sitten vartin toiseen, mutta lopulta juoksin ylimalkaisesti pitkin metsäpolkuja. Sammal oli jäässä ja petti hauskasti raksahtaen jalan alla. Yli kivien ja kantojen, kantojen ja varjojen, oksien ja varpujen minä juoksin ja harpoin, metsänvärisessä takissa.

Keskellä metsää katsahdin taas mäntyjen latvoihin, annoin katseen nousta aivan yläpuolelleni ja sammal väisti alta kun kaaduin maahan hengittämään. Neljä puuta muodosti ympyrän ja ympyrän läpi näki harmaan taivaan. Keskellä kangasta ei tuule enää korviin eikä käsiä kylmää, kaikessa rauhassa voi olla vain osa metsää, pala jalan alla painuvaa sammalta.

idea

Ajattelin alkaa taas puhumaan tuntemattomille, koska olen vieläkin kasvottakulkija kaupungin kaduilla. Tammikuun aikana aion kohdata oma-aloitteisesti ainakin viisi kiinnostavaa ihmistä, poimittuina mistä vain: kirjastosta, kadulta, kaupasta, naapurista, yökävelyltä. Aion avata suuni ja puhua niille, yrittää saada ne tervehtimään ja tutustua niihin. Ei se niin vaikeaa voi olla - ja kukapa ei haluaisi tulla huomatuksi.

Jos tammikuu ei riitä niin jatkettakoon projektia helmikuuhun.

ikävä

Kun eristää itsensä kolmeksi viikoksi elämään vain puoliksi omaa elämäänsä, alkaa tulla ikävä. Ikävä vähän kaikkea. Ensiksi sitä kaipaa tuttuja tavaroitaan ja rutiineja: sälekaihtimien avaamista aamulla (hei naapurit, tervetuloa ihanaan aamuun!), vedenkeittimen napsautusta päälle, kissojen hätistelyä neuletyön kimpusta, omaa mukavaa huonetta kaikkine kauniine tavaroineen.

Ja sitten kun on kehittänyt hyvät rutiinit jotka sopii tänne, alkaa ikävöidä ihmisiä. Ei välttämättä edes niitä joita ikävöi rutiinin takia, sen takia että niitä näkisi joka päivä, vaan niitä joita näkee harvoin, jos enää koskaan. Kurssikaveria vuoden takaa, se oli niin mukava. Maailman parasta naapuria, bussissa bongattua salaliittolaista, kesän hauskimpia työkavereita. Ikävässä ei vain saisi alistua tilanteeseen. Aina voisi ottaa yhteyttä. Kukapa ei haluaisi tietää olevansa kaivattu.

Mutta minä palaan pian elämääni ja sitten ikävöin ympäröivää hiljaisuutta ja meluavaa vedenkeitintä ja lautapelejä.

yhdeksän kahdeksan

soi heyyyyyy brother ja ihmisillä on paljon ilmeitä ja tansseja ja pidätetään hengitystä viimeiset kymmenen sekuntia. vaikka mä olen täällä ja tiedän että olen huonoa seuraa, minun pitää varmaan olla tänään täällä ja ajatella koska tässä tilassa on hiljaista. odotan että tulee yö, talo hiljenee täydellisesti ja sitten voin muistaa että päivä päivien joukossa on ihme ja ihmeistä tulee päiviä.

jostain syystä tässä kävi näin, jostain syystä harhailen vuoden viimeisen päivän haiden kanssa ikkunan takana, ikkunan toisella puolella raketteja ja melua ja valtavaa hiljaisuutta joka ei kaiu tuoreesta lumesta. olen onnellinen siitä että puhelin soi, ihan kuin olisin sittenkin ollut hetken pinnalla.