lauantai 11. tammikuuta 2014

hidas päivä

Tänään on laiska sunnuntai vaikka on vasta lauantai. Pitkän heräämisen jälkeen jaksoin viimein koota itseni ja keittää kupillisen vahvaa teetä. Palkitsin tämän valtavan ponnistelun kääriytymällä vilttiin, avaamalla sälekaihtimet niin että voin katsella sohvan nurkasta lumisadetta ja pakkasilmaa ja varaamalla viereen kolme kiinnostavaa kirjaa ja määrättömästi aikaa.


Noin tunnin välein olen nostanut katseeni kirjasta, venytellyt, ehkä käynyt täyttämässä teekupin ja ajatellut että tämän onnellisemmaksi ei ihminen voi tulla. Sitten olen taas uppoutunut kirjoihin, olo on lämmin ja mukava, kaikki on täydellisen harmonista. Kun tulee hämärää, aion parantaa valaistusta muutamalla kynttilällä ja mikäli kyllästyn lukemiseen, katson jakson Hercule Poirot'ta. Onnellinen.

Ei kommentteja: