Viikonloppuna olin korkeasaaressa. Jätin kännykkäni (tahallisesti tietenkin) tänne kämpälle, samoin kuulokkeet. Oli ihan hilpeää kun ei voinut kuunnella musiikkia. Mutta kyllä se siitä, fiilistelin sitten ja katselin ikkunasta ulos. Huomenna graafinen päivä. Saa osallistua jos haluaa.
Otsikko on yllättävä. Kannattaa keskittyä tuohon tänään on torstai -juttuun. Se on melkein kuin olet tässä -silta.
Sain tänään taas täytettyä yhden vihon. Se oli aika hauska lukea, koska olin kirjoittanut siihen edellisen kerran pidemmästi suunnilleen vuosi sitten. Ja olinkin kirjoittanut tosi ihanasti tämän nykytilanteen kannalta. Olen ollut aika kiltti itselleni tässä vuoden aikana. Päätin sitten olla vielä kiltimpi ja ostin uuden vihon täytettäksi, tällä kertaa pinkin prinsessavihon. Siinä on tosi kivan valkoiset sivut, tykkään niistä. Toisaalta en tykkää tuon kannessa olevan prinsessan kieroista silmistä. Taidan aloittaa noiden kivojen sivujen täyttämisen heti tänään tai sitten huomenna. Ihan uskomatonta miten paljon minulla on asiaa ja miten suuri osa siitä on turhaa.
Tänään fiilis on ollut vähän outo. Sen verran huono että ainakaan vielä tästä päivästä ei voi sanoa että se olisi ollut loistava. Kuitenkin välillä on ollut tosi kivaa, esimerkiksi silloin kuin katselin junaa matikanluokan ikkunasta tai kun hengailin. Silti yleisfiilis on jotenkin sellanen hmm.. en osaa oikein selittää. Pysähtynyt jotenkin. Vähän samanlainen kuin sillon jos on unohtanut/tehnyt väärin jotakin. En tiedä. Se menee ohi.
Ja hei, olen itsekin odottanut seuraavaa juttua suunnilleen koko viikon. Kiitospalsta! Älkää muuten kukaan ikinä loukkaantuko jos ette ole täällä. Ei tämä ole mikään "näitä tyyppejä arvostan kaikkein eniten" juttu vaan näitä tekee mieli kiittää jostakin. Oikeastaan aika random projekti tämäkin.
Haasteesta innostuneet
Ihan mieletöntä että olen saanut jotkut kirjoittamaan ja vielä parempi jos tyypit ovat tykänneet siitä!
Jokainen, joka kertoo jonkin aiheen mistä haluaisi minun kirjoittavan.
Ei niin etten itsekin keksisi, mutta toisten antamat aiheet voisivat olla ihan hauskoja toteuttaa. Tai vaikken toteuttaisikaan, niin ainakin olisi ihan kiva tietää toiveita.
Kaappibilettäjät
Se oli ihan mieletöntä! Kiits!
Kirjakielenpuhuja
Kiits hei hengailuseurasta. Olet tosi yllättävä, mutta ellen aivan väärin tiedä niin hieno tyyppi. Varsinkin tänään olit tosi loistavaa seuraa!
Citymarketin kassaneiti
Anteeksi, olin vähän töykeä itse mutta tosi kiva kun olet niin hyvä työssäsi: minä olisin jo mulkaissut pahasti sitä pappaa joka maksoi ostoksensa suunnilleen sentin kolikoilla.
Eräs tyyppi historiantunnilta
Oli tosi hyvä onni että satuit samaan ryhmään siinä ryhmätyössä. En olisi jaksanut muuten yhtään sitä porukkaa. Ei se sen työn esittäminenkään ollut niin kamalaa sitten. Ehkä joskus uskallan sanoa moi.
Kukkapäivän kukkaset
Oli aivan loistava ameliefiilis siellä. On tosi hienoa että olette tarpeeksi hulluja kummallisiin tempauksiin.
Se tyyppi joka jakaa lehden aamulla
Keskiviikkona ajoituksesi oli täydellinen: olin tehnyt itselleni oikein hienon aamupalan jugurtista ja marjoista ja sitten vielä lehtikin tuli luettavaksi sillä samalla hetkellä. Kiits!
Tädit ja nuori neiti Coffee Housesta
Kiitos kun autoitte meitä raukkoja ja lahjoititte meille hieman paperia kaatuneen veden siivoamiseen.
S
Toivottavasti sinua ei ärsytä olla täällä suunnilleen joka viikko. Toisaalta on vähän outoa laittaa tämä tänne kun nähdään kuitenkin koulussa. Feimiyttä. Mutta niin, kiitos kun kirjoitit sen hienon runon ja olet nerokas ja innostut siisteistä jutuista ja hengailet facebookissa myöhään ja soitat pianoa ja hymyilet hiusten alta hienosti. Mutta..!
Biisiksi valitsin tämän, koska kuuntelin sen juuri ennen ruotsintuntia ja siitä tuli tosi hyvä fiilis. Ilman sitä olisin murjottanut vähän enemmän.
// Uteliaisuus ja seikkailu ovat hienoja. Mutta onko tämä vakava asia?
Heissan, te kaikki.
Tänään oli kukkapäivä, lisää infoa voitte lukea täältä jos haluatte. Varmaan myöhemmistä postauksista tuolta löytyy vielä lisää joskus. Ohjelmassa tänään oli muun muassa kukkakuosiin pukeutuminen, kukittaminen ja ameliekerhoilu tai jokin sellainen. Oli aika sairaan kivaa vaikka aikaa olikin liian vähän. Minun mielestäni ainakin!
Voin kertoa jälleen, että olen ollut aika mielissäni viime aikoina. Maanantaina oli oikein hyvä maanantaifiilis ja kahvilointia! Tiistaina pidimme hauskat kaappibileet eikä illallakaan ollut ankeaa, päinvastoin. Kokeenpalautuksetkin olivat aika iloinen yllätys. Arvatkaa kuka sai filosofiasta kympin! Loppuviikosta en sitten tiedä ollenkaan. Torstai ja perjantai voivat olla ihan mitä vain, toivottavasti jotain hauskaa. Viikonloppu saattaa olla vähän outo, mutta pitää nyt katsoa. Jospa keksisin jotain siellä korkeasaaressa. Ja ainakin sunnuntaina palaan tänne.
Koska nyt on ollut niin siistiä, en osaa oikein päättää mitkä ovat olleet parhaimpia hetkiä. Jotenkin hassua, että menee niin hyvin, että kaikesta tulee sellaista ihme sekasortoa mistä ei voi etsiä niitä parhaita kohtia. Kaikki on niin loistavaa! Hienoa on ollut ainakin hämmentyminen, kukkapäivän tempaukset, talvitien valitseminen kotimatkalla, eräs mahtava biisi, haasteen toteuttaminen, facebook-illat, mustikoiden syöminen ja huvittuminen psykantunneilla. Ei niin hauskaa on sitten ollut se että en ole oikein tajunnut, se etten kestä tuijotusta ja se että en jaksa lukea italian sanoja, en ollenkaan!
Oli tosi vaikea päättää, minkä biisin laitan tänään. Haluan ehkä säästää vielä tämän hetken lempibiisiäni johonkin vielä mielettömämpään postaukseen. Tai sitten en malta odottaa mitään siistiä postausta ja laitan sen huomenna. Voitte nyt kuunnella tämän toisen. Tykkään siitäkin.
Huomenna kiitospalsta!
Ja lukekaa (tai jotain sellaista) tämä, tykkään siitä.
Kuten varmaan edellisestä postauksesta tuli selväksi, olen tällä hetkellä aika voittaja! Eilen oli aivan loistava päivä, eikä vain sen takia että haaste oli hauska!
Sunnuntai-iltana olin ihan fiiliksissä ja kirjoitin jo aamulla ihanan vihon kanteen "TUULEE". Luulen että se oikeasti tarkoitti jotain oikein merkityksellistä, mutta en sitten tiedä. Aloitin kirjoittamisen maanantaina siinä ensimmäisen tunnin alussa, aiheena muun muassa kyseisen tunnin opettaja ja aiheet. Kirjoitin koulupäivän aikana aika ahkerasti, pääsin kahdeksannelle sivulle. Sitten päädyin yllättäen kahvilaan hienossa seurassa ja ehti siinä parin tunnin aikana vähän kirjoittaakin. Loput 10 sivua täytin kotona sekalaisilla jutuillani, ja valmista oli puoli yhdentoista aikaan illalla. Siinä vaiheessa kun jäljellä oli 6 sivua, taisi paniikki olla suurin.
Ja se oli varmaan juuri niin mieletöntä kuin odotinkin. Oli niin siistiä vain kirjoittaa. Illalla kirjoittaessani pääsin juuri siihen hienoon tilaan, missä en tajunnut mitään muuta kuin sen kirjoittamisen. Kirjoitin melkein koko vihon englanniksi, mikä oli kyllä myös aika jännittävää. Kielioppini ei ole lähelläkään oikeaoppista, mutta oli silti jotenkin vapaampaa kirjoittaa englanniksi. Ikävämpi seuraus oli kyllä se, että aloin kääntämään kaikkea kirjoittamaani englanniksi päässäni. Onneksi se alkaa jo loppua.
Älkää muuten kysykö mistä kirjoitin, koska en halua kertoa! Yllätyin kuitenkin tänään lukiessani kirjoituksia siitä miten hienosti olin kuvaillut asioita ja miten paljon minulla oli asiaa. Ja että nauroin omille jutuilleni (ne kun yleensä ovat aika tylsiä..), se oli omituista. Oli myös hienoa tajuta paremmin joitakin omia juttujaan. Niitten pistäminen paperille sai kaiken jotenkin näyttämään selkeämmältä tai ainakin helpommalta. Nyt aion säilöä vihon jonnekin piiloon ja lukea jonkun kuukauden päästä uudestaan. Ja ajattelin alkaa kuljettaa mukanani jotain vastaavaa vihkoa mihin voin aina kirjoitella fiiliksistäni.
Miten teillä muilla meni? Oliko siistiä? Ja mikäs siinä, toteuttakaa vain tuota haastetta edelleenkin ja muokatkaa vaikka itsellenne sopivaksi. Kunhan teillä on kivaa.
Arvatkaa kuka selvitti juuri itse keksimänsä haasteen!
Voin kertoa että se oli aikaavievää, hauskaa, innostavaa, yllättävää, tylsää, siistiä, parasta ikinä ja vaikka mitä muuta! Tosin oikea käteni on nyt vähän kipeä ja väsyttää vähän. Mutta oli se sen arvoista. Huomenna lisää, kunhan olen lukenut vihkoni!
Olen halunnut koko päivän kirjoittaa tänne, mutta aina kun aloitan niin on alkanut ärsyttää tai häiritä jokin. On taas jotenkin levoton olo. Ei samalla tavalla levoton kuin yleensä, vaan vähän turhautuneempi. Se turhauttaa, että haluaisin taas tehdä jotain ihan mieletöntä, mutta en vain jaksa itsekseni koska ikävystytän itseäni juuri tällä hetkellä ihan liikaa. Hei ihmiset: muuttakaa elämäni ja yllättäkää jotenkin ihan ylisiistillä tavalla!
Oikeastaan en tiedä yhtään mistä tässä kummallisessa olossa on kysymys, mutta yritän uskoa vakaasti että se selviää pian. Tai huomenna. Tai sitten unohdan koko asian.
Perjantaina täällä oli hienoja ihmisiä ja katsoimme (minun painostuksestani) Amélien ja söimme lettuja. Oli tosi hyvä katsoa se Amélie, tajusin että miten voisin ajatella elämääni tarinana juuri nyt. Jos olisin sellainen oikea Amélietyyppi, tämä tarina on pian yhdessä vaikeimmista kohdista ja minun pitäisi nyt tietää mistä on kysymys. Oi, miten salaperäistä. Katsoin muuten tänäänkin elokuvan. Se oli aika hieno, mutta ei todellakaan mikään uusi lempparini. Tosin se viimeinen juttu oli siisti (mikäli tajusin sen oikein, ei nimittäin ollut tekstitystä) ja aion ajatella sitä joskus oikein tosissani. Se elokuva oli sitten American Beauty. Kannattaa katsoa jos on sunnuntai ja vähän tylsää.
Onneksi huomenna on haastepäivä! Voin kirjoittaa koko päivän siitä milta juuri nyt tuntuu ja angstata siihen vihkoon vähän jotain turhaa. Parempi sitten kaikkien pysyä kaukana siitä vihosta ettekä todellakaan lue sieltä mitään ilman lupaa! Olen jopa vältellyt kirjeeseen vastaamista ja kerännyt siten kirjoittamisfiilistä huomiselle. Olen aika varma että kirjoitan vihkooni ainakin henkilöistä x, x, ja ehkä myös x:stä. Ja teen syväluotaavan analyysin omasta fiiliksestäni jota en ymmärrä ollenkaan. Onnea kaikille jotka aikovat osallistua, olette nyt mukana jossain aivan ylisiistissä.
Hmm. Ajattelin vähän päivitellä kuulumisia. Tällä viikolla olen ollut aika paljon mielissäni ja laittanut tavallista enemmän viestejä ihmisille. Niin, ehkä nuo molemmat voi selittää sellaisella sosiaalisuusololla. Mitenhän sen selittäisi? Sellainen että on jotenkin pakko ottaa kontaktia ihmisiin. Randomeille hymyileminen on aika hienoa ollut tässä viime päivinä.Voisinkin joskus tehdä sellaisen hienon kokeilun, että ensimmäisenä päivänä hymyilisin kaikille ja toisena taas murjottaisin. Sitten voisin vertailla fiiliksiäni! Saa muistuttaa, en ehkä itse muista tuota ideaa.
Tänään oli penkkarit niillä abeilla. Oli jännittävää, koska en ollut koskaan ennen nähnyt penkkareita livenä. Arvatkaa vain sieppailinko innoissani niitä karkkeja, vaikka olikin kyllä ihan sairaan kylmä kerrospukeutumisesta huolimatta. Maltan tuskin odottaa että saan itse ideoida penkkariasua! Koska ulkona tosiaan oli aika kylmä, päädyin taas vaihteeksi kahvilaan suurella porukalla. Turha sanoakaan että oli kivaa, kaikki varmaan arvaavat. Erityisesti pidin mysteerikeskusteluista.
Illalla olen sitten vain hengaillut ja dataillut täällä kämpällä. Sain myös tietää, että olen yksin täällä koko viikonlopun - ja se oli sitten hyvä uutinen! Huomenna saan ainakin illalla seuraa ja hyvää ruokaa. Sen jälkeen en sitten tiedäkään mitä teen.. Joko keksin jotain ihan muuta tai sitten osallistun joka ikiseen kirjoituskilpailuun jonka löydän. Jossain välissä voisin kirjoittaa tänne ihan teemallisen postauksen. Toisaalta olisi kyllä ihan kiva saada seuraa lauantaina/sunnuntaina myös, koska olen niin kummallisen sosiaalinen, ainakin vielä nyt. Pitää katsoa millaisen terapiaviikonlopun kehitän! Ideoita?
Ja hei, älkää edes kuvitelko että olen unohtanut jokatorstaisen kiitospalstan!
I & H
Oli todella kivaa kun hengattiin sunnuntaina, oli tosi rento ja mukava fiilis siellä!
K (en tiennyt millä nimellä haluat esiintyä täällä)
Olit oikein rohkea ja reipas kun juttelit facebookissa! Olen jollain tapaa aika ylpeä sinusta nyt, vaikka kuten sanoin, olet aina ollut hieno tyyppi. Vois joskus tehdä vähän taidetta. Hmm.
Kaikki tähän mennessä haasteeseen vastanneet
Olette upeita kun innostutte!
S
Mietin aika kauan otanko tätä tänne koska olet ollut vähän hämärä. Mutta toisaalta oli kiva kun muistit vuosipäivää ja olet hassukiehtova yms!
Eräs historianopettaja
Kiva kun päästät aina tunnilta aikaisemmin, ehtii paremmin jutella kameleitten kanssa!
Eräs toinen historianopettaja
Kiits, todella kilttiä viedä meidät Italiaan!
Henna
Sä tiedät, hieno kirje ja sillee.
P
Tämä on vähän ilkeästi sanottu, mutta en ensinäkemältä uskonut että olet näin hieno tyyppi! Olet oikein kiltti kun hengailet kanssani, puhut piristäviä ja katsot lasien yli silleen hienosti!
Seppo!
Kiits kun sain hienon kortin ja tutustutit mulle Tegan&Sara musiikin. Löysin sen kyllä vasta nyt. Kuuntelen mielissään!
Random mummo, joka kävelit kahvilan ohi
Miten piristävä näky! En osaa oikein selittää, mutta näytit jotenkin todella iloiselta ja todelliselta.
// Kun söin äsken mandariinin (tai klementiinin, mikä liekään!) muistin että oranssi on päivän väri. Koska se on aika turvallinen,
siitä voi pitää kiinni.
Ehkä eilisen vuosipäivän tunnelmissa keksin teille kaikille tätä lukeville haasteen. Ensi maanantaina, 22.2., toivon että mahdollisimman moni teistä ottaa seuraavan haasteen vastaan ja tarttuu kynään.
Idea lyhyesti: Ostakaa ennen maanantaina sellainen tavallinen (20-)sivuinen kouluvihko, niitä myydään suunnilleen eurolla kirjakaupoissa ja varmaan ihan tavallisissa marketeissakin. Kirjoittakaa vaikka sunnuntai-iltana siihen kohti missä yleensä lukee kouluaineen nimi ihan mitä haluatte. Maanantaiaamun ensimmäisestä tunnista alkaen saatte kirjoittaa vihkoon, piirtää saa myös välillä. Kirjoittakaa siihen ihan mitä mieleen tulee ja kaikkialla: koulutunneilla, bussissa, kotona, yöllä, kaverilla, kävellessä ja ihan missä vain pystytte. Aiheella tai lauserakenteella, kielellä tai kieliopilla ei ole väliä, kunhan vain kirjoitatte. Täyttäkää vihko tekstillä maanantain loppuun mennessä.
Tiistaina voit avata vihon ja lukea kaikki älyttömyydet mitä olet kirjoittanut. Vihon saa myös tuhota jos haluaa.
Uskokaa vain, tästä voi tulla hauskaa. Kyllähän moinen vaatii energiaa ja vaivannäköä, mutta ajatelkaa sitä kuinka hienoa on sitten myöhemmin lukea tuo vihko. Lisäksi ainakin itse koen että fiiliskirjoittaminen auttaa jotenkin tajuamaan mistä missäkin on kyse ja laittamaan asiat oikeisiin suhteisiin. Ongelmat näyttävät niin säälittävän pieniltä paperilla.
Tulkaa kaikki mukaan vain! Ei tuolla tietyllä toteuttamispäivämäärällä varmaan ole niin paljon väliä, mutta ottakaa hei haaste vastaan. Itse ainakin kirjoittelen tänne tunnelmia täytettyäni vihon, tehkää tekin niin! Jemina vissiin on jo luvannut olla mukana?
Itse olen aina satunnaisesti täyttänyt yhtä vihkoani tuolla tavalla. Kirjoitan siihen ainoastaan englanniksi (tosin jos en muista jotain sanaa niin kirjoitan sen suomeksi) enkä välitä yhtään kieliopista tai aiheen järjettömyydestä. Keksin tämän haasteen varmaan juuri nyt siksi, että luin eilen tuota samaista vihkoani ja löysin niin hienoja tekstejä että ei mitään rajaa!
Niin, ja arvatkaa olinko jälleen mielissäni! (Olipas luonteva aiheenvaihto.) Kun tulin koulusta, oli pöydälläni odottamassa kaksi kirjekuorta! Toisessa oli ystävänpäiväkortti eräältä aivan mahtavalta ihmiseltä, kiitti hei, aivan ihana kortti! Päätyy seinälleni! Toinen oli jälleen kerran kirje loistavalta ihmiseltä. Voi sinua, se oli tosi kaunis kirje.Tänään pitäisi nukkua mutta taitaa mennä vain kirjeen kirjoittamiseksi.
Koska nuo kirjeet olivat niin loistava yllätys, minulla on taas todella vahva tähtityttöameliefiilis, jos tiedätte mitä tarkoitan. Aion suunnitella jotain ihan mieletöntä, kunhan ehdin.
Kello on sen verran että en enää jaksa tuottaa aivan loistavaa tekstiä, mutta nyt on vain sellainen pakkotunne kirjoittaa vähän.
Tänään oli viimein se kauan mainostamani Vuosipäivä. Hämmensin varmasti joitakin puhumalla mielissäni että voi kun on ihanaa, huomenna/tänään on vuosipäivä, enkä tiedä yhtään mitä aion tehdä.
Vuosipäivä on aika uusi päivä kalenterissani, aloitin sen vieton kaksi vuotta sitten. Muistan todella hyvin, kun istuin silloin taksissa ja yhtäkkiä valaistuin ja tajusin kaikkea hienoa, esimerkiksi (tiivistetyssä muodossa) että olen aika hieno tyyppi ja että saan ihan itse valita mitä teen. Ei ole pakko suorittaa. Kannattaa huomioida että on edelleen olemassa, ainakin luultavasti. Olin silloin niin mielissäni! Varmana tuo oivallukseni kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta voi elämä miten hienoa se on. Edelleenkin kun ajattelen sitä fiilistä alkaa hymyilyttää ja voisin vaikka hieman hyppiä. "Jokainen uloskäynti on sisäänpääsy johonkin muualle. Jotakin ihmeellistä on aina nurkan takana!", tiedättehän?
Toisaalta vuosipäivässä on myös toinen merkitys. Pidän päivää tavallaan yhtä hienona juttuna kuin synttärit, mutta kuitenkin vakavampana. Vuosipäivänä mietitään paljon enemmän ja pohditaan omaa olemusta menneisyyden ja nykyisyyden kannalta, toisinaan harkitaan myös tavoitteita. Vuosipäivänä syvennytään miettimään omaa tilannetta. Mutta näitä noudatetaan ainoastaan jos kiinnostaa, koska mitään ei ole pakko tehdä.
Tänä vuonna vietin vuosipäivää vähän sekavissa tunnelmissa, koska en tiennyt vielä iltapäivälläkään miten aion viettää päivän. Lopulta päädyin vain menemään virran mukana ja tekemään niitä asioita mistä pidän. Menin esimerkiksi kaakaolle taas kerran hienossa seurassa, datailin, tein kasvonaamion ja söin vähän suklaamuroja. Vakavampaa linjaa taas edusti vanhojen päiväkirjojen selailu, ajatusvirtakirjoittaminen käsin ja ihan yleinen asioiden miettiminen. Ei niistä miettimisistä kuitenkaan enempää, en ole vielä ihan varma mitä olen ajatellut ja olenko päätynyt mihinkään. Tänä vuonna vuosipäivässä oli uutta myös se että selitin siitä ihmisille.
Tämä 15.2. oli aika loistava päivä. Ei varmaan erityisesti kuitenkaan eronnut muista päivistä muuten kuin fiiliksen takia. On hyvä viettää vuosipäivää: tänä vuonna se tuntui aika tärkeältä ja sitä paitsi tämän kautta muistan aina vähän paremmin mistä on kysymys. Tänään aion vielä jotenkin ynnätä päässäni mietittyjä asioita ja olla tyytyväinen itseeni.
Kannattaa katsoa joskus asioita ihan hetken pidempään kuin yleensä.
Saa kuunnella taas kerran Musen Starlightin. Ja tuo kuva on täältä.
Hei, eräs loistava bloggari kirjoitti vähän aikaa sitten kappaleen verran tunnelmista. Voisin varmaan lainata sen tänne, tuskin pahastuu ihan kamalasti tuo:
"Olen muutenkin aina tykännyt erilaisista tunnelmista. Kirpeän pakkasaamun tunnelma, kun aurinko paistaa ja hanki kimaltaa, tunnelma, kun käpertyy jonkun kainaloon eikä ikinä halua lähteä siitä pois, tunnelma linja-autossa, tunnelma koulussa, tunnelma kaupassa kaikkien kiireisten ihmisten keskellä, tunnelma Otto-automaatilla, tunnelma kesäyönä, tunnelma syksyllä aamukasteessa."
Koska olen aina ollut oikea ideamagneetti, lainasin tästä vähän inspiraatiota. Ihan huomaamattani havainnoin tunnelmia vähän tarkemmin. Se on muuten aika kivaa, tarkempi havainnointi auttaa totta kai arvostamaan asioita enemmän. Ja voi miten paljon viikonlopustani löytyikään tunnelmia. (Huomautan että kyseistä tunnelma-sanaa käytetään tässä blogissa fiilispohjalta, enkä suostu määrittelemään sitä tarkasti.)
Yksi todella hieno tänään mieleen jäänyt tunnelma löytyi, kun kävelin kotiin kaverilta. Oli se hetki, joka on juuri vähän ennen hämärtymistä ja taivas on toisaalla tummansininen ja toisaalla vaaleanpunainen. Aurinko oli oranssi ja paistoi vielä silmiini. Kuuntelin tuota alempaa löytyvää kappaletta ja muuten oli todella hiljaista. Kaikkialla kävelemäni tien ympärillä oli vain koskematonta lunta, paljon. Yhden kerran pysähdyin, koska halusin muistaa miten hienolta lumi näytti kun siihen osui vaaleanpunaista valoa. Kävellessäni eteenpäin aurinko laskeutui nopeasti ja kun saavuin määränpäähäni oli jo sinisenhämärää.
Se oli harvinainen hetki, sillä silloin jopa pidin talvesta. Ei ollut edes kylmä.
Muita siistejä tunnelmia olivat seuraavat:
- se kun sain ystävänpäiväkortin (oli muuten hieno) koulun käytävällä ja ihmisten ilmeet olivat varmaan yhtä hienoja kuin ennen joululomaa.
- se kun huomasin että kaverini uusi koira ei vihaakaan minua
- se kun istuin tänään linja-autossa ja kuuntelin comforting soundsia ja tajusin että minulla ei ole aavistustakaan mitä teen vuosipäivänä huomenna.
Niin, nyt muistin itsekin tuon viimeisimpänä mainitun tunnelman. Pitäisi keksiä huomiseksi jotain hienoa. Toisaalta taas voisi olla erityisen loistava idea olla keksimättä mitään ja säveltää sitä mukaa. Melkein carpe diem, mutta ehkä en niin vahvasti tartu hetkeen, kunhan vain eläisin hetkessä.
Huomisesta tulee aivan loistava päivä ja aion nyt mennä valmistautumaan siihen muun muassa lukemalla otteita eräästä vanhasta päiväkirjastani ja lakkaamalla kynnet.
Tämä on se mieletön ystävänpäiväviikon postaus, jonka olen niin kamalan kauan jostain syystä halunnut tehdä. Epätavallista kyllä, en taida pyrkiä tällä yhtään mihinkään, kunhan kirjoitan vähän. Tuntuu siltä, että on aika hauskaa kertoa fiiliksiäni ennen ystävänpäivää ja muutenkin aiheeseen liittyen! Ois tosi hienoa, jos kuulisin myös muilta täällä jotain mielipidettä, en nimittäin ole ihan varma mitä mieltä olen mistäkin ja perustuvatko mielipiteeni ihan järkeviin seikkoihin. Tosin on kyllä aika terapeuttista ihan vain kirjoittaakin näitä.
Varoitus: saattaa sisältää vaikeita piiloviestejä nimeltä mainitsemattomille henkilöille.
On ehkä järkevää aloittaa tämä todella pitkäksi venyvä postaus pienellä kaverihistoriakertauksella, se saattaa selittää vähän taustoja. Koska olen kasvanut aika pienessä paikassa, ja olin luokkani ainut sekä ujonpuoleinen tyttö, en voi sanoa että olisin ikinä omistanut ihan oikeasti mitään "bestistä", mikä aika monella muulla on kuulunut varsinkin ala-asteaikoihin. Ei siinä, haaveilin kyllä moisesta ylellisyydestä aika paljonkin, mutta en vain oikein osannut eikä paikalla ollut ketään tarpeeksi samanhenkistä. Hengailin ja hengailen edelleen todella mielelläni ja aika paljon erään nimeltä mainitsemattoman tyypin kanssa, mutta en voi kyllä sanoa että se olisi ollut mitään bestismeininkiä jossa vannotaan suunnilleen verivaloja. Ainakaan vielä.
Yläasteella pääsin viimein liikkumaan ihan ikäisteni kanssa mikä oli aika shokeeraavaa. Olin aluksi vähän pihalla moisista sosiaalisen elämän mahdollisuuksista. Löysin yläasteelta oikein mukavia tyyppejä, joista moniin pidän totta kai yhteyttä. Jotkin taas ovat unohtuneet, jotkut olen poistanut elämästäni, jotkut löydän aina välillä uudelleen ja joillakin ei ole väliä. Opin yläasteen aikana aika paljon ihmisistä, tosin en sitten tiedä ovatko tietoni ihan totuudenmukaisia: epäilen että käsitykseni saattaa toisinaan olla vähän turhan epäilevä, kiitos vain eräälle toiselle nimeltä mainitsemattomalle taas kerran.
Nyt lukiossa olen sitten ollut aivan sairaan mielissäni. Täällä on aivan mahtavia tyyppejä ja on todella uskomatonta että ihan oikeasti hengailen juuri niiden ihmisten kanssa joiden kanssa haluan, enkä niiden ainoitten joitten kanssa voin olla. Kuten olen monesti hehkuttanut, oli todella hieno fiilis lukion alkuaikoina mennä ihan oudon ryhmän kanssa uudelle kurssille ja istua vain jonkun kiinnostavan henkilön viereen ja tutustua. Ja oikeastaan sitä fiilistä on edelleen - täällä on vielä paljon hienoja ihmisiä joita en tunne. Ongelmaksi taitaa kuitenkin muodostua se, että kyseessä on kuitenkin lukio, ja olisi varmaan ihan hyvä opiskellakin välillä. Näitä mahtavia tyyppejä on jo niin paljon että aika ei aina riitä.
Olen ehkä joskus maininnut, että käytän mieluummin sanaa 'kaveri' kuin 'ystävä'. Tätä on taas vähän hankala selittää, mutta ystäväsanoihin latautuu vähän turhan paljon. Ystävään sisältyy niin paljon tiettyä varmuutta, että en koe oikein olevani aina kykenevä käyttämään sitä ja olen aika tosissani kun sanon niin, ellen käytä sitä esimerkinomaisesti, ajattelemattomasti tai virallisessa yhteydessä. Minulle ihmiset ovat kavereita tai kameleita tai randomeja tai hyviä tyyppejä. Sinänsä aika surullista, koska se on ihan hauska sana ja ilahduttaa varmasti. Pitäisiköhän yllättää itseni ja laajentaa sanavarastoa? Tämä tuntuu sellaiselta asialta joka olisi ihan kiva muuttaa.
Toisaalta on ihan hienoa, että sanalla on arvoa.
Minulle (no niin, nyt ole rohkea ja käytä y-sanaa!) ystävyys on aina ollut jotenkin vaikeaa. Epäilen että vika saattaa olla minussa, koska otan sen aika vakavasti ja odotan varmaan turhan paljon. Etsin ehkä jotain ihan liian täydellistä; olisi pitänyt jättää ne tyttöjengikirjat lukematta, haavekuvailu täydellisesti toimivasta, ymmärtävästä ja ikuisesta (tsemppiä kat, sano taas y-sana!) ystävyydestä ei ole mitenkään kannattavaa. Vaadin mahdolliselta (ryhdistäydy!) ystävältä ihan valtavasti: jatkuvaa huomaavaisuutta, kuuntelua, kykyä olla hiljaa ilman kiusaantumista, ehdotonta luotettavuutta, viisautta, hienoa luonnetta, paljon asiaa, seikkailunhalua, uteliaisuutta, ihailtavuutta, läsnäoloa, rehellisyyttä, hyviä kiinnostuksenkohteita, tavoitettavuutta, oikeita kysymyksiä, rohkeutta, vastavuoroisuutta, antaumusta, asennetta, kiinnostuneisuutta, itsenäisyyttä, ystävällisyyttä, rentoutta, tietoa ja varmasti vielä aika montaa muutakin asiaa. Toisaalta taas tuosta kirjoittamastani listasta ei tule välittää, koska jos välittää siitä, saattaa koko jutusta tulla kamalan keinotekoista.
Päästäksemme viimein itse ystävänpäivätunnelmiin, kerron, että en varmaan aio itse mitenkään erityisesti muistaa ketään ensi sunnuntaina. Tai ehkä muistan, mutta älkää suotta odotelko korttia. Koko päivä tuntuu liian vaikealta ja työläältä, joten ajattelin jättää koko asian vähemmälle huomiolle. Ainakin nyt tuntuu tältä. Toisaalta pidän päivän välittämisen meiningistä ja tykkään halailla joitakin ihmisiä. Tuntuu vain, että kaikkien muistamisien keskittäminen yhdelle päivälle syö niiden arvoa - osaako yhtä arvostaa tarpeeksi paljon kahdenkymmenen muun joukosta?
Muistan kun eräänä ystävänpäivänä tein kaikille hienoille tyypeille kortit missä kerroin miksi he ovat niin hienoja. Voin kertoa että niitten korttien tekeminen oli aika hauskaa silloin ja niitten jakaminen koulussa vielä kivempaa. Toisella kertaa taas tein itselleni ystävänpäiväkorttia varmaan tunnin ja siitä tuli aivan uskomattoman hieno. Taidankin pitää ystävänpäivässä fiiliksen jälkeen toiseksi eniten korteista, tosin ainoastaan sellaisista oikeasti mietityistä. En oikein tiedä mitä ajatella jostain ihan randomista nallekortista missä lukee takana "hyvää ystävänpäivää t. random".
Tänä ystävänpäivänä lähetin ainoastaan yhden kortin.
Enkä edes tiedä kuka sen sai.
Juuri tällä hetkellä minulle olisi ehdottoman tärkeää olla jo tekemässä jotain aivan muuta kuin tätä, mutta asialle ei kyllä voi yhtään mitään, koska tänään oli hieno päivä.
Aamulla en arvannut kyllä yhtään mitä on tiedossa! Olin aika tylsistynyt, koska tiesin että ensimmäisenä koulussa olisi terveystiedon tunti. Jostain erittäin ilmeisestä syystä inhoan niitä tunteja. Kaikki meni ihan hienosti aamulla, mitä nyt vähän meinasin kaatuilla koulumatkalla. Itse oppituntikin lähti ihan hyvin sujumaan huolimatta siitä että minulla ei ollut mitään tietoa mahdollisista läksyistä. Mutta sitten: nenäni päätti tehdä lakon ja alkoi vuotaa verta. Voin kertoa että suorastaan hihkuin riemusta!
Onneksi tuo kidutus loppui pian kuten terveystiedon tuntikin. Sen jälkeen kaikki olikin aivan loistavaa. Matematiikan tunti sujui astetta paremmin: melkein tajusin mistä puhuttiin ja ulos oli kiva tuijotella. Ruoka oli taas aika hyvää ja seurassakaan ei ollut moittimista. Ruotsintunnilla olin tehokas ja tein ruotsin tehtävien lisäksi myös matematiikan läksyt. Viimeinen tunti, historia, oli ihan hassu. Opettaja jakoi kaikille tehtävämonisteen, käski tehdä sen parin kanssa ja itse lähti huitelemaan ties minne. Tunnin lopussa tarkistettiin moniste (jonka tekemiseen sivumennen sanoen oli kulunut vain 5 minuuttia ja loppuaika oli vain juteltu) ja sitten pääsimme pois vartin etuajassa.
(Mainitsinko jo että olen lähdössä ensi lokakuussa Italiaan, Roomaan? Olen aika innoissani, nimittäin seura tulee olemaan aivan loistavaa ja viikosta tulee ihan hillittömän hauska. Ei tästä vielä sen enempää.)
Koulun jälkeen kuvittelin olevani menossa taidemuseoon, mutta joku oli suunnitellut tai ollut suunnittelematta jotain vielä yllättävämpää! Päädyin hienossa seurassa ensin katsomaan kun muut söivät pitsaa, ja sen jälkeen yllätin itsenikin. Voitteko kuvitella, lähdin ihan randomilla kaverin mukaan kun se lähti kotiin! Ei yhtään minun tapaistani, olen varmaan tulossa vanhaksi.
Ei siinä, oli ihan hienoa! Tämä kynsilakan sävykin on oikein miellyttävä.
Koko ajan loppua kohden paranevan päivän kruunasi hieno jazzkonsertti lempikahvilassani. Taidan pitää sellaisesta musiikista, päätin sen juuri. Nyt väsyttää ja taidan mennä aika pian nukkumaan. Oli vain pakko kirjoittaa tänne taas kerran kuulumisia. Kun kävelin tänään tuolla keskustassa, muistin taas miten ihanaa on muistaa miten tavallisesta tehdään uskomattoman siistiä.
Syön tässä kuivahedelmiä (löysin niitä kaapista, mistä lie ovat tulleet sinne) ja toivun läksyjen tekemisen aiheuttamasta valtavasti ärsytyksestä. Ette usko, teki niin mieli mennä ulos huutamaan kun italianläksyjä oli yksi tehtävä liikaa enkä tajunnut mitään.
Tänään oli aamulla aika hienoa. Koulu alkoi tuntia myöhemmin, joten pääsin kerrankin nukkumisessa siihen parhaaseen univaiheeseen. Heräsin nimittäin aamulla siihen, että puhuin unissani puhelimeen: ihan oikeasti pidin kättäkin silleen hienosti korvalla. Oli aika hämmentävää. Ikävä kyllä muistan siitä unityypin kanssa käydystä keskustelusta vain lyhyen pätkän.
Minä: kuka siellä?
Tyyppi: sun pitäisi kyllä tietää, en kerro, hih.
Minä: voi ei, en tunnista! Mitä asiaa sulla on?
Tyyppi: sun mummi on jättäny sulle kaulaliinan
Keskustelimme myös muista aiheista ennen tuota ja minulla oli ihan kivaa. Olen myös aika varma, että tiedän sittenkin kuka tuo salaperäinen unisoittaja oli. Kerran, kun olin varmaan 13-vuotias, näin unta jossa olin lomalla perheen kanssa jossain ihme lomakeskuksessa. Minulla oli aika sairaan tylsää siellä, kunnes ihan sattumalta tutustuin aivan sairaan hienoon tyyppiin. Se oli varmaan paras uni ikinä. Sen tyypin kanssa oli kunnon bestismeininkiä, riehuttiin ja juteltiin ja kaikkea siinä unessa. Valitettavasti uni loppui siihen, että menin sanomaan tyypille että olemme lähdössä kotiin. Halailtiin sen uuden ystäväni kanssa siinä ja ehdin juuri ja juuri antaa tyypille numeroni ennen kuin uni loppui. Taitaa sittenkin olla harvinaisen selvää kuka oli tuo aamullinen salaperäinen soittaja.
Soittaisit mokoma uudelleen! Et usko miten ikävä on ollut!
Arkielämässä taas tämä päivä on ollut aika rauhallinen. Aamulla ilahduin aika paljon siitä että oli valoisaa. En ymmärtänyt tunneilla juuri mitään aiheista, en tajua missä opiskeluintoni on. Psykologian tunnilla taiteilin kauniin vaaleanpunaisen lapun jossa oli kukka. Jätin sen piiloon koulun käytävälle.
Koulun jälkeen menin J:n kanssa keräämään merkintöjä armaaseen kulttuuripassiimme. Se on sellainen systeemi että käydään kaikissa kulttuuripaikoissa x kertaa ja siitä saa kurssin. Suunnistimme ensiksi taidemuseoon. Ei mikään huono valinta, koska siellä on nyt jokin hassu lastennäyttely. Viihdyimme erityisesti huoneessa jossa oli pehmolelumeri ja siinä, jossa oli hienoja hattuja. Innostuimme niin paljon, että otimme jopa laadukkaita kuvia kamerakännykällä.
Oho, minä! Hattu kuvausrekvisiittaa.
Voin kyllä kertoa, että kannattaa ehdottomasti käydä mieluummin taidemuseossa kuin siinä toisessa museossa. Tarkoitan, että en ole hirveän kiinnostunut mistään Kekkosen elämänvaiheista.
Hihii, toisessa kuvassa J ja minä! Ilmoita oitis jos haluat tämän kuvan pois täältä.
En oikein osaa päättää enää mikä fiilis juuri nyt on. Toisaalta aika hyvä, koska museokierroksella oli hauskaa! Toisaalta taas vähän outo, koska aamun unipuhelun keskeytyminen harmittaa ja se että en oikein ole osannut viime päivinä puhua enkä tajuta mitään. Voisi olla ihan järkevää syyttää tuosta tätä viheliäistä kipeänä olemista, tosin en enää myönnä että olisin sairas.
Sekin vielä että olen vähän pihalla vuosipäivän suhteen.
Tästä nyt tuli vähän tällainen outo, laiska ja hassu kuulumispostaus. Koittakaa kestää.
Minulla on kurkku kovin kipeä ja mahdollisesti kuumetta. En mittaa sitä, koska sehän olisi miltei luovutusvoitto flunssalle. Minähän en oikeasti ole yhtään kipeä. Nyt on vain vähän sekava vaihe ja ihan muuten vain saatan puhua sekavia, tuijotella omituisesti ja kerrankin kykenen uppoutumaan ajatuksiini hienosti. Melkein hauskaa, mutta toisaalta se itsekontrollin menetys ei ole yhtä kivaa.
En taida oikein jaksaa selittää kaikkea viikonlopustani. Vähän kuitenkin.
On kyllä ollut aivan mieletöntä. Sisarella oli viime torstaina synttärit ja perjantaina sitten bileet. Ihan sairaan siistiä, koska porukalla suunnittelemamme yllätysjuhlat onnistuivat sitten ihan täydellisesti. Tuli ihan sairaan hyvä fiilis: kaikki vieraat oli ihan mukava menossa ja ihan oikeasti pitämässä hauskaa, tai sitten en vain huomannut murjottajia kun olin itse ylimielissään. Suosittelen yllätysjuhlien järjestämistä ihan kaikille, kaikesta stressaavuudestaan huolimatta se on palkitsevampaa kuin mikään, melkein.
Partyjen jälkeen menin korkeasaareen, olin siellä päivän, söin synttärikakkua ja lähdin takaisin tänne. Päätin matkalla että en todellakaan aio päivittää tänään blogia, mutta voi katsokaa, mitä olenkaan tekemässä..
Huomenna alkaa uusi jakso. Onneksi ensimmäinen tunti peruttiin, väsyttää aivan sairaasti jo valmiiksi. Luvassa on ruotsia, psykaa, yhteiskuntaoppia, hissaa, terveystietoa, italiaa ja ikävä kyllä myös matematiikkaa. Ihan varmaan hauska jakso tulossa, kaikki paitsi matikka kiinnostaa edes hiukan. On niin hienoa ettei enää tarvitse käydä yhtään kurssia mitään ihan kamalia aineita, paitsi liikuntaa, yäk. Eli koulussa on jälleen kerran kivaa ja viikonlopuille on varattu jotain odotettavaa!
Tässä vaiheessa olisi varmaan taas hyvä luoda jotain tavoitteiden tapaista. Olen vähän niitä vastaan, vaikka taidan tosiasiassa luoda niitä itselleni jatkuvasti. Ne vain eivät ole yhtä velvoittavia. Lähinnä ne koskevat sitä mitä haluaisin tapahtuvan. Haluan että ensi jaksossa on tosi hauskaa kavereitten kanssa, mutta en kuitenkaan unohda että psykologia on hauskaa. Tästä huolimatta haluan että tapahtuu jotain ihan mieletöntä.
Aion ensi viikolla kirjoittaa viimein ne kaksi postausta joita olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Toinen käsittelee hienoja aiheita ystävänpäivään liittyen ja toinen vuosipäivää. Odotan niitä todella innolla. Nyt haluan mennä nukkumaan.
// En tiedä mitä ajatella oranssista eikä värin katsominen taida auttaa. Olisi paljon helpompaa jos kyseessä olisi tämä oranssin sävy, mutta tämä taitaa olla vähän lämpimämpi.
Hei, huomasin juuri että tänään on torstai ja kiitospalstan aika!
Tyypit ruokalassa
Oli tosi hienoa kun lauloitte sisarelle synttärilaulun!
Se, joka luki jättämäni vaaleanpunaisen lapun ja näytti sitä kavereilleen
Tuli tosi hyvä mieli kun joku tajusi sen.
Ahkera opiskeluseura koeviikolla
Edesautoitte varmasti kaikki loistavaa (?) menestystäni kokeissa! Erityisesti kiitokset J:lle kemian kertaustuntiseurasta!
S
Olit juuri äsken oikein huomaavainen.
S (ei sama kuin edellinen)
Kiva kun selitit poolisuutta!
Lumiaura-auton kuljettajatyypit
Kiitos oikein paljon, työnne todella arvokasta. Jalkani lumeentuivat vain yhtenä aamuna.
En taida jaksaa nyt enempää, kiittelen sitten livenä.
En osaa päättää olenko mielissäni siitä että koeviikko loppuu! Enää ei tarvitse lukea, ainakaan enää huomisen kemiankokeen jälkeen. Toisaalta on niin mukavaa vain hengailla koko viikko ja vähän opiskella siinä samalla. Olen viettänyt ihmisten kanssa aika sairaasti aikaa ja nauranut myös aika sairaasti verrattuna normaaliin viikkoon. Kaakaon suurkuluttamisen lisäksi ostin tänään jotain kahvipitoista juomaa, ainakin oletan niin koska se haisi kahville. Ei kuitenkaan ollut hirveän pahaa.
Ehkä voisin hankkia tähtityttötyyliset onnenkärryt ja alkaa tilastoimaan kivien määrää, verrattain koeviikkoa ja normaalia viikkoa. En sitten tiedä tulisiko tuloksista realistisia kun tietäisin mitä oikein tutkin. (Pitää kuitenkin vähän siirtää tuota hankintaa, haluan ensin ystäväkirjan, vaikka kaverikirja on minämäisempi sana. Kerron lisää lähempänä ystävänpäivää!)
Minulla ei juuri nyt ole kauhean hieno fiilis. Ihan silleen perushyvä fiilis kuitenkin, mutta vähän levoton. On niin paljon pitäisi-tehtävää enkä jaksa oikein tehdä niitä. En todellakaan halua ahdistaa itseäni kemialla juuri nyt. Mutta onneksi olen löytänyt jotain hienoa. Tai löysin sen varmaan jo aikaisemminkin mutta kuitenkin: tässä se nyt on.
Olen niin mielissäni tuosta biisistä. Tykkään aika sairaasti tuosta tunnelmasta. Video ei ole mitenkään ihmeellisen hyvä, paitsi 2:14 kohdasta eteenpäin, kannattaa tarkkailla. Muutenkin tuo on lempikohtani koko kappaleesta.
Tapani mukaan taidan jotenkin psykoanalysointipohtimisfiilistellähajauttaa tätä kokemustani tämän biisin hienoudesta. Heti alusta alkaen fiilis on jotenkin vapauttava, sellainen että pitää nyt kuunnella tuota biisiä. Lyriikat vain jotenkin ovat aika sairaan osuvat välillä, vaikka ovatkin samalla todella kliseiset ja tylsät. En suhtaudu tähän yhtä vakavasti kuin moniin biiseihin sen takia ja siksi voinkin kuunnella tämän astetta useamman kerran. Nyt varmaan suunnilleen seitsemäs kerta tänään, en ole varma. Aikaisemmin mainitsemani kohta 2:14 on upea kohta tuon hiljaisen mutta vaikuttavan lintujutun takia. Niin siistiä. Minut on näköjään helppo saada innostumaan joistain biiseistä - lisätään vain vähän lintuja ja sateenkaaren värejä ja hyvää fiilistä.
Tänään minua ilahdutti (vaikka onkin ollut aika rankkaa, ankst)
- aivan hillitön nauraminen
- se ameliejuttu ranskaksi
- värikäs maalaus
- lumiaura-auto, taas kerran
- eräs tuli meseen
- minulle selitettiin kärsivällisesti poolisuutta
- suklaakarkki
Nyt on kyllä todella vahvasti kirjoitusolo. Ehkä kirjoitan toisenkin merkinnän tänään. Tai sitten en vaan teen sen vain puolivalmiiksi huomiseksi. Elämässäni varmaan tapahtuu vähän liian paljon kun aina on asiaa, hah!
// in an open prison
Mitä mieltä muuten olette näistä //-merkkien jälkeisistä jutuista?
Hei ihanaa. Tulin tänään tänne kämpälle takaisin (ja sitä ennen olin tapani mukaan hengaillut vähän liiankin kauan "lukemassa englantia") ja riensin huoneeseeni. Oi ihanaa - minulle oli kirje. Voin kertoa että revin kuoren auki salamannopeasti ja ahnehdin sen tekstin heti äkkiä! Oli hieno kirje, ihan sairaan hieno. Melkein tuli fiilis lähteä iltajunalla tai jollakin Iisalmeen, mutta ikävä kyllä en sitten lähtenyt. Mokomakin vastuullisuus. Joskus vielä.
Menen kohta kirjoittamaan vastausta erittäin vastuuttomasti pimeässä ja liian myöhään.
Tänään oli jotenkin outo päivä. Olin jotenkin pysähtyneessä tilanteessa ja mietin vähän outoja. Ehkä olin vähän hiljaista seuraa. Se johtui siitä että pohdin syvällisesti tylsyyden olemusta. Mikä tekee ihmisestä tylsän?
ARGH, tämä kirjoittaminen ei onnistu yhtään koska väsyttää ärsyttää ja mietin liikaa. Voi kun maailma pyörisi edes vähän aikaa ilman minua.
Nyt kyllä yllätin kaikki numero-otsikoinnilla, jonka oikeellisuudesta (?) en ole varma.
Hei, taas kerran oli hieno päivä. Vaikka taisin sotkea aika lahjakkaasti äidinkielen kokeen tekstitaidon vastaukseen liikaa asiaankuulumattomia juttuja ja siten pilata koko jutun, fiilis on kuitenkin hyvä. Opiskelin sosiaalisesti monta tuntia ja koskin ensimmäisen kerran yli 10 sekunnin ajan koulun pianon koskettimiin. Söin karkkia ja lauloin myyrälaulua. Kävin tekemässä sitä mistä pidän aivan hurjasti: kävelin talvipimeässä kuulokkeet korvilla ja ajattelin sen mitä kuulen olevan kaikki.
Tänään tosin huomasin kuunnellessani kaiken muunkin ihan eri tavalla kuin ennen. Se oli aika hurjaa. Kaikkea katsos on niin paljon, että en halunnut nähdä mitään. Tajusin ihan randomilla että viereisissä kerrostaloissa ihan oikeasti asuu joitakin ja ne ovat joidenkin koteja. Niitä koteja on paljon. Ihmisiä on paljon. Ihan sairaasti. Miten ihmeessä voi yrittää keksiä jotain ihmisen määritelmää, niitähän on aivan sairaasti? Moinen oivallus sai minut katsomaan ohikävelevää randomtyyppiä kaksi kertaa pidempään: kuin en olisi koskaan ennen ihmistä nähnyt. Se tyyppi sulki autonsa oven, ja auton katolta tippui lunta.
Asiasta seuraavaan, luulisin. Kirjoitin jokin aika sitten täällä siitä muutoksesta. Ajattelin vain kertoa, että taidan suhtautua siihen vähän väärin. Olen koko ajan aika tietoinen sen läheisyydestä, mutta hyvänen aika - voisi kertoa mikä se on. Se ei kuitenkaan koskaan tule kertomaan sitä, koska muutoksella ei ole mitään millä kertoa. Se vain on. Muutos on. Älkää hyvät ihmiset kuvitelko että jokin muutos tulee ja kertoo että hei, tämä on muutos. Minun pitää itse tajuta se, jos pitää. Koska muutos vain on, ei se vain yhtäkkiä tule.
Oikeastaan mitään hienoa muutosta ei taida olla olemassa. Se voi olla minusta itsestäni kiinni. Ei kuitenkaan ole hyväksi panikoitua jostain muutoksesta tai siitä että minun se pitäisi nyt saada aikaan, sitäkään ei ole hyvä ajatella liian paljon. Hei-hei muutokset, taisin melkein ymmärtää mistä tässä on kysymys. Palataan.
Niin, ja lukijoille: arvatkaa olisinko koskaan tajunnut että minulla ikinä voisi olla näinkään montaa lukijaa, jotka myös kommentoivat? Mitä ihmettä? Aivan mahtavaa!
Pitää varmaan kiittää sitä blogiverkostoakin. Katsotaan taas torstain kiitospalstalla!
//Aloitetaan siitä
että ajattelen aivan liikaa ja vääriä asioita
mutta käännetään se toisin päin ja ajattelen oikein
enhän näe metsää puilta, olen metsäläinen
sitä ei moni tiedä koska olen piilossa puun takana.
Joka tapauksessa jos ajattelen oikein
soisin että muutkin ajattelisivat
on vain liian väsyttävää
ajatella miten monta teitä voi olla.
Koulun jälkeen menin J:n kanssa keräämään merkintöjä armaaseen kulttuuripassiimme. Se on sellainen systeemi että käydään kaikissa kulttuuripaikoissa x kertaa ja siitä saa kurssin. Suunnistimme ensiksi taidemuseoon. Ei mikään huono valinta, koska siellä on nyt jokin hassu lastennäyttely. Viihdyimme erityisesti huoneessa jossa oli pehmolelumeri ja siinä, jossa oli hienoja hattuja. Innostuimme niin paljon, että otimme jopa laadukkaita kuvia kamerakännykällä. 
