torstai 25. helmikuuta 2010

Tänään on torstai

Otsikko on yllättävä. Kannattaa keskittyä tuohon tänään on torstai -juttuun. Se on melkein kuin olet tässä -silta. 

Sain tänään taas täytettyä yhden vihon. Se oli aika hauska lukea, koska olin kirjoittanut siihen edellisen kerran pidemmästi suunnilleen vuosi sitten. Ja olinkin kirjoittanut tosi ihanasti tämän nykytilanteen kannalta. Olen ollut aika kiltti itselleni tässä vuoden aikana. Päätin sitten olla vielä kiltimpi ja ostin uuden vihon täytettäksi, tällä kertaa pinkin prinsessavihon. Siinä on tosi kivan valkoiset sivut, tykkään niistä. Toisaalta en tykkää tuon kannessa olevan prinsessan kieroista silmistä. Taidan aloittaa noiden kivojen sivujen täyttämisen heti tänään tai sitten huomenna. Ihan uskomatonta miten paljon minulla on asiaa ja miten suuri osa siitä on turhaa.

Tänään fiilis on ollut vähän outo. Sen verran huono että ainakaan vielä tästä päivästä ei voi sanoa että se olisi ollut loistava. Kuitenkin välillä on ollut tosi kivaa, esimerkiksi silloin kuin katselin junaa matikanluokan ikkunasta tai kun hengailin. Silti yleisfiilis on jotenkin sellanen hmm.. en osaa oikein selittää. Pysähtynyt jotenkin. Vähän samanlainen kuin sillon jos on unohtanut/tehnyt väärin jotakin. En tiedä. Se menee ohi.

Ja hei, olen itsekin odottanut seuraavaa juttua suunnilleen koko viikon. Kiitospalsta! Älkää muuten kukaan ikinä loukkaantuko jos ette ole täällä. Ei tämä ole mikään "näitä tyyppejä arvostan kaikkein eniten" juttu vaan näitä tekee mieli kiittää jostakin. Oikeastaan aika random projekti tämäkin.

Haasteesta innostuneet
Ihan mieletöntä että olen saanut jotkut kirjoittamaan ja vielä parempi jos tyypit ovat tykänneet siitä!

Jokainen, joka kertoo jonkin aiheen mistä haluaisi minun kirjoittavan.
Ei niin etten itsekin keksisi, mutta toisten antamat aiheet voisivat olla ihan hauskoja toteuttaa. Tai vaikken toteuttaisikaan, niin ainakin olisi ihan kiva tietää toiveita.

Kaappibilettäjät
Se oli ihan mieletöntä! Kiits!

Kirjakielenpuhuja
Kiits hei hengailuseurasta. Olet tosi yllättävä, mutta ellen aivan väärin tiedä niin hieno tyyppi. Varsinkin tänään olit tosi loistavaa seuraa!

Citymarketin kassaneiti
Anteeksi, olin vähän töykeä itse mutta tosi kiva kun olet niin hyvä työssäsi: minä olisin jo mulkaissut pahasti sitä pappaa joka maksoi ostoksensa suunnilleen sentin kolikoilla.

Eräs tyyppi historiantunnilta
Oli tosi hyvä onni että satuit samaan ryhmään siinä ryhmätyössä. En olisi jaksanut muuten yhtään sitä porukkaa. Ei se sen työn esittäminenkään ollut niin kamalaa sitten. Ehkä joskus uskallan sanoa moi.

Kukkapäivän kukkaset
Oli aivan loistava ameliefiilis siellä. On tosi hienoa että olette tarpeeksi hulluja kummallisiin tempauksiin.

Se tyyppi joka jakaa lehden aamulla
Keskiviikkona ajoituksesi oli täydellinen: olin tehnyt itselleni oikein hienon aamupalan jugurtista ja marjoista ja sitten vielä lehtikin tuli luettavaksi sillä samalla hetkellä. Kiits!

Tädit ja nuori neiti Coffee Housesta
Kiitos kun autoitte meitä raukkoja ja lahjoititte meille hieman paperia kaatuneen veden siivoamiseen.

S
Toivottavasti sinua ei ärsytä olla täällä suunnilleen joka viikko. Toisaalta on vähän outoa laittaa tämä tänne kun nähdään kuitenkin koulussa. Feimiyttä. Mutta niin, kiitos kun kirjoitit sen hienon runon ja olet nerokas ja innostut siisteistä jutuista ja hengailet facebookissa myöhään ja soitat pianoa ja hymyilet hiusten alta hienosti. Mutta..!

Biisiksi valitsin tämän, koska kuuntelin sen juuri ennen ruotsintuntia ja siitä tuli tosi hyvä fiilis. Ilman sitä olisin murjottanut vähän enemmän.



// Uteliaisuus ja seikkailu ovat hienoja. Mutta onko tämä vakava asia?

2 kommenttia:

k kirjoitti...

Tää kiitospalsta on niin tosi hieno idea (niinku sun ideat yleensäkkin!) että oon melkeen matkinu sua. Fiilisvihkoon kirjotin vähän samantapasen palstan mutta jossa kehun ihmisiä. Eli siis melkeen sama. Sori!:)

katriparka kirjoitti...

k: :D pitää kyllä leijua sen verran että se on mustakin aivan loistava idea. Sitä on tosi kiva tehdä.
Ihan vapaasti matki, se on hienoa! Pitäisiköhän itsekin kokeilla joskus tuota kehumista, siitä tulisi kyllä vähän turhankin pitkä postaus..