huvilakatu

Harmaa helsinki, hengitän kulkuneuvon ikkunaan piirtämispaikkoja. Matkalla ehtii miettiä hyviä päiviä, pitkiä puolituntisia kuten nämä: tanssimassa pinkeissä ja punaisissa valoissa näkemättä ympärilleen, keinutuolissa filosofioimassa kissaa kaivaten,  koko päivää kahdestaan, päämäärätöntä matkustamista ja rappukäytäväkurkkimista.

Valitsin teekuppini pohjalle tänään oikean teekukan koska tänään juhlin kaunista kotia ympäröivää harmautta ja puutyöluokan tuoksua etäisesti keväisessä iltapäivässä.

tietokanta

Kaikenlaisia opinnäytteitä, tietokantoja ja kiehtovia metoditeoksia. Kirjaston koneiden näppäimistöt ovat aitoja ja ihan oikeita, niistä kuuluu naputus. Välillä se taukoaa, ihan liian pitkäksi ajaksi, hyvinä hetkinä taas ei ollenkaan. Vieressä istuu tyttö turkoosissa hupparissa ja huokaa syvään, vastapäätä silmälasipäinen, vakavasilmäinen mies tuijottaa puhelimen näyttöä ihan yhtä paljon kun tietokoneenkin. Naputan taas hetken, saan yhden asian valmiiksi ja vaikka pitäisi aloittaa toinen, en jaksa enää etsiä vaan haluan vain lukea ja uppoutua. Kirjaston kahvilassa antiikin ajan doorilaiset ja korinttilaiset pylväät ympärilläni keskustelen Platonin kanssa kasvatuksesta (epämiellyttävä mies, levoton!) ja toivon parempien aikojen voittavan, absurdiutta ja kritiikkiä.

tanssitunti

Se toimii samalla periaatteella kuin kävely, vuorojaloin, vuorokäsin. Älä katso maahan tai peiliin, suunta on aina ylöspäin, eteenpäin. Kiinnitä katse kahdennentoista rivin nutturapäähän, harakkaan koivun oksistossa, huomiseen ja plié ja tendu. Hyppy on ilmava, niska suorassa ja raskasta pianomusiikkia keveämpi. Nurkasta nurkkaan, kädet sulavina tyynen veden alla, näistä puluista tulee joutsenia kun sipsutetaan. À la barre, pysytellään kahden seinän välissä.

inevitable

tämä on inevitable

loman ensimmäinen ja viimeinen viinipullo tai kaksi. tosi sievä uusi hame ja neljä uutta kauluspaitaa! kauluspaita, auto ja kissakin vielä!

never have i ever.

odottaa

Ei kahdeksan tuntia ole yhtään paha, voi vaikka opiskella ja odottaa ja soitella ja odottaa. Ei viisi päivääkään ole kauhean paha, jos on vaikka joulu ja kauheasti uusia lautapelejä ja kaikenlaista hyödytöntä puuhaa. Viikko on ajatuksena vähän vakavampi mutta ei sekään ole paha, vain päiviä. Ja viikossa ehtii vaikka oppia jotain, lukea kirjan tai neuloa villasukat. Mutta kaksi viikkoa on jo paha, sitten pitää jo oikeasti olla tekemistä, vaativaa tekemistä, tai pitää kokeilla elää kaksoiselämää. Mutta viikotkin on vain aikaa, aikaa on, aikaa lainehtii nurkasta nurkkaan ja löytyy ajanpalasina sulavan lumen alta.

kuunvalo

Kuunvalossa ajetaan naapurista kotiin, puhutaan siitä miten kuunvalossa ei saa nukuttua, kuu tuijottaa ikkunasta koko yön ja käskee pitää silmät auki. Minä pidän, tuijotan takaisin ja lasken kuunvalkeita lampaita.

Kun nukahdan, nään unia kotiinpaluusta, korteista kirjelaatikossa ja keltaisesta vedenkeittimestä puhisemassa lämpöä aamuun. Onhan tässä jo aikakin palata.

kuumetta

Yöllä herään siihen että päätä särkee, ohimot leikkii rummunlyöjää ja iho sulaa kiinni otsaan. On niin pimeää ja kuume nousee mutta en millään jaksa nousta, pää tyynyn alle piiloon ja nukun aamuun. Aamussa ohimoita särkee vieläkin, juon teetä kylmänä ja kuumana samalla kun katson Huikeita kakkuja ja Sydämen asialla kolmatta päivää.

hulluja puhut

Jos nyt heittäydytään ihan hupsuiksi ja mainitaan ohimennen ainakin muutamia hulluja haaveita, toivottomia tahtoja

haluaisin oppia soittamaan jotain kaunista ja helposti mukana kulkevaa soitinta, tekemään hyvää tutkimusta, auttamaan ja neuvomaan, puhumaan vanhoille ihmisille ja ihmisille jotka eivät pidä minusta, puhumaan vielä yhtä tuntematonta kieltä, kirjoittamaan kauniisti, tanssimaan ainakin jotakin tanssia jolla on nimi.

haluaisin korkealta kauniin asunnon jossa on leveät ikkunalaudat ja lautalattiat, teehyllyssä aina hyväntuoksuista täytettä, tilaa yllätysvieraille. haluaisin kantaa vähän liian painavan lipaston yhdessä kynnyksen yli meidän omaan kotiin, ostaa kotimatkalla kukkia, kasvattaa kesäisin oman maan porkkanoita.

haluaisin kauniita mekkoja, ruskeita oxfordeja ja nahkanilkkureita, salkkulaukkuja, nokkelia kangaskasseja, muhkean nutturan, neuleitaneuleitaneuleita, ovelia korvakoruja, taitoa käyttää huulipunaa. haluaisin materiaa vain sopivasti ja kauniisti, ei ylimääräistä ettei siitä tulisi vaivalloista.

haluaisin että kaikki ne joista pidän pysyisivät luona, että ne tulisivat kylään ja minä menisin niille kylään, että illanvietot olisivat prioriteetti numero yksi. haluaisin että halattaisiin kun tavattaisiin ja puhuttaisiin aina joskus yöhön asti haaveista, joskus taas ei-mistään. haluaisin että kaikki asuisivat niin lähellä että jos tulisi ikävä niin voisi tavata vaikka heti ja korttien lähettäminen olisi tarpeetonta mutta suloisen höpsöä.

haluaisin että varhaisina aamuina voisi herätä hymyyn, että joku aina tietäisi milloin pitää keittää teetä, että joku silittäisi hiuksia uneen asti, että radiosta joskus soisi jotain jolla on väliä. haluaisin olla typerä, hupsu, pastellinvärinen hattarapilvi ja käydä ruokakaupassa yhdessä.

haluaisin pelastaa maailman, herättää kaikki tekemään samoin, saada tuntemattomat hymyilemään, olla kansankynttilä, peruuttaa ilmastonmuutoksen ja monimuotoisuuden köyhtymisen, vuoroin kauhoa puuroa tyhjille lautasille ja vuoroin opettaa muutkin keittämään puuroa eli lakkauttaa inhimillisen kärsimyksen ja taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille.

2014

Vuoden aloittaa kotiinpaluu ja palatessani minulla on idea: neljä viikkoa, viisi uutta ihmistä. Löydän ihania ja reilusti yli viisi: kahvilakerhosta, kadulta, kirjastosta, mistä vain. Kun ihmisiä tuntuu välillä olevan ympärillä liikaa, opiskelen: uppoudun filosofioihin ja sananlaskuihin pitkinä päivänmittaisina aamuina, puheviestintään lempeäsilmäisen myyräopettajan johdolla. Kaikkialla on maailmantuskaa mutta myös yllätyshyvyyttä, maailmanparantamista ja maailmanpelastamista: teekuppi, ilmoitustaulu, ovi ja hymy kerrallaan. Kävelen kevään ihmetellen aavistamattomia asioita ja maalaillen maisemia matkan varrelta. Kävelen aamupäivissä ja kauniissa tavallisissa maisemissa, pidän tauon eksymällä tutuilla poluilla. Valo maisemissa ihmetyttää läpi vuoden: maaliskuun keltaisuus, syyskuun lämmin laskeva aurinko, tähdet piilottava pimeys ja marraskuisen sähkövalon kelmeys tenttikirjan yllä. Kesällä on kiire, katselen kortteja ja hyvin valittuja silmälaseja. Illat oli pitkiä viini-iltoja, päivät piknikkejä puistossa ja yöt kotimatkoja sinapinkeltaisessa villapaidassa. On parasta tutustua ihmisiin, istua yhdessä hiljaa tai puhuen, pelata puistossa pelejä tai lukea tenttiin. Ollaan nähty tänä vuonna vain hyviä juhlia: synttärit pimeällä hiekkarannalla Italiassa, tupareita kauniissa asunnoissa, rantajuhlat, tuntemattomia, tuttuja, tanssimista Oslossa sunnuntaikonsertissa, kakkujuhlat ja myöhäisylioppilasjuhlat. Vielä ennen pitkänn syksyn hämärää matkustan vääksyyn ja vääksystä vaasaan koska saan aina sen mitä toivon: maaliskuussa toivoin yksinkertaisuutta ja löysin sen. Kesän lopussa on kaunis olo huolimatta siitä onko päässä pipo vai hattu. Keltapunaisen syksyn kuuntelen kaikkea kaunista, väsyneistä leijonista hämyiseen jooseen, banjonsoitosta beethoveniin.  Sinfoniat rytmittää monen kuukauden pääkivun, yskin tahdissa taustamusiikin kanssa kun pääkipu ja tentit juoksee väsyneen yli. Joulukuussa murtuma tai tämän vuoden viimeisenkään päivän kuume ei voita iloa kotimatkasta, kokonaisista päivistä joina voi vain lukealukealukea tai vuoden parhaasta viikosta.

 

Vaikka en vielä tiedä miten, missä ja millainen on 2015, tiedän että siitäkin tulee hyvä.