torstai 1. tammikuuta 2015

hulluja puhut

Jos nyt heittäydytään ihan hupsuiksi ja mainitaan ohimennen ainakin muutamia hulluja haaveita, toivottomia tahtoja

haluaisin oppia soittamaan jotain kaunista ja helposti mukana kulkevaa soitinta, tekemään hyvää tutkimusta, auttamaan ja neuvomaan, puhumaan vanhoille ihmisille ja ihmisille jotka eivät pidä minusta, puhumaan vielä yhtä tuntematonta kieltä, kirjoittamaan kauniisti, tanssimaan ainakin jotakin tanssia jolla on nimi.

haluaisin korkealta kauniin asunnon jossa on leveät ikkunalaudat ja lautalattiat, teehyllyssä aina hyväntuoksuista täytettä, tilaa yllätysvieraille. haluaisin kantaa vähän liian painavan lipaston yhdessä kynnyksen yli meidän omaan kotiin, ostaa kotimatkalla kukkia, kasvattaa kesäisin oman maan porkkanoita.

haluaisin kauniita mekkoja, ruskeita oxfordeja ja nahkanilkkureita, salkkulaukkuja, nokkelia kangaskasseja, muhkean nutturan, neuleitaneuleitaneuleita, ovelia korvakoruja, taitoa käyttää huulipunaa. haluaisin materiaa vain sopivasti ja kauniisti, ei ylimääräistä ettei siitä tulisi vaivalloista.

haluaisin että kaikki ne joista pidän pysyisivät luona, että ne tulisivat kylään ja minä menisin niille kylään, että illanvietot olisivat prioriteetti numero yksi. haluaisin että halattaisiin kun tavattaisiin ja puhuttaisiin aina joskus yöhön asti haaveista, joskus taas ei-mistään. haluaisin että kaikki asuisivat niin lähellä että jos tulisi ikävä niin voisi tavata vaikka heti ja korttien lähettäminen olisi tarpeetonta mutta suloisen höpsöä.

haluaisin että varhaisina aamuina voisi herätä hymyyn, että joku aina tietäisi milloin pitää keittää teetä, että joku silittäisi hiuksia uneen asti, että radiosta joskus soisi jotain jolla on väliä. haluaisin olla typerä, hupsu, pastellinvärinen hattarapilvi ja käydä ruokakaupassa yhdessä.

haluaisin pelastaa maailman, herättää kaikki tekemään samoin, saada tuntemattomat hymyilemään, olla kansankynttilä, peruuttaa ilmastonmuutoksen ja monimuotoisuuden köyhtymisen, vuoroin kauhoa puuroa tyhjille lautasille ja vuoroin opettaa muutkin keittämään puuroa eli lakkauttaa inhimillisen kärsimyksen ja taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille.

Ei kommentteja: