tiistai 30. tammikuuta 2024
helma
lauantai 27. tammikuuta 2024
keskiviikko 24. tammikuuta 2024
ruukkukasvit
kuulkaa kaikki ruukkukasvit
vihreät veljet ja sisaret
muuratkaamme ikkunat kasvein kiinni
rakentakaamme kultapalmun varjoon tuulenpesä
kun valonsäteet syöksyvät kimppuumme
luen lehdet vitamiiniporeen sihistessä
kultaisten lehtien varjossa
odottakaamme että hyönteiset tulevat
lauantai 20. tammikuuta 2024
kardemummakahvi
Tääl on hyvä olo
katoon vielä hämäriin
varovasti, kynttilänvalo
haluun kardemummaa kahviin
sä tiedät kyllä kuinka paljon tahdon
tiedät että liian valoisassa valvon
sunnuntai 7. tammikuuta 2024
lumipallojen heittelystä
lumipallon heittänyt lapsi nauraa kun ei tiedä muutakaan. talvikengät on kuumat ja pipo tipahtaa niskaan. Olet ensimmäinen joka näkee heiton ja kertoo että myös lumipallon heittely on tärkeää, maailman tavallisin asia. Ei heitoilla ole aina maalia tai tavoitetta, eikä heittäjä aina valitse minne pallot lentävät vai eivät. En voi nauraakaan kun ei ole lumipalloa kädessä, katson kun kengistä sulaa lattialle lammikot.
adho mukha svanasana
ei oo kiire minnekään
on vielä monta sivua siihen että on tiedettävä
onko aika lähteä vai jäädä
oman hengityksen rytmissä lepoasentoon
adho mukha svanasana
oon tässä kunnes mun kädet on vahvat