Taas siellä missä haluan olla

Tänään taas täällä paikassa mikä pitkään oli koti, mutta ihan vieraana. Kaikki on laitettu valmiiksi paitsi itse elämä. On ihana nähdä kaikkia, on. Ihan kuin täällä olisin ollut ja jotain tehnytkin. On niin omituista olla jossain muualla.

Öisin saattaa olla outoa, muuten menee hyvin. Osaan monenlaista, tehdä rieskaa ja pelata monia pelejä. Osaan puhua, kirjoittaa selvästi ja epäselvästi. Osaan vaikuttaa ja antaa olla. Antaa olla, se on varmaan vaikeinta.

Huomenna lähden täältä, ylihuomenna kauemmas. Sieltä vain loittonen, lopulta olen taas Turussa. Tumput suorina, suu auki (ei kieltä ulkona, ei siellä sada lumihiutaleita joita voisi pyydystää) mutta toivon mukaan toiveikkaana. Kyllä siellä on vielä jotain, haluan uskoa että on vielä jotain mitä en ole löytänyt sieltä. On jo nyt, hyviä asioita ja opetuksia. Huonoista en halua puhua, koska en pysty katsomaan niitä riittävän analyyttisesti. Ehkä myöhemmin, sitten aina näkee mitä oikeasti tapahtuu.

On niin mukavaa olla täällä. Ja sitä jatkuu vielä kauan, monta tuntia. Ei mitään hätää.

Kruunu

Katselin vähän peiliin, niin kannattaa välillä tehdä. Hiukset on pitkät, silmät yleensä keskittyneet. Ryhti on surkea, mutta jos laitan hiukset taakse ne suoristavat sitä, vetävät painollaan päätä taakse.  Jotain hyötyä niistäkin, piilopaikan lisäksi. Pitkiin hiuksiin voi paeta, katsella kaikkea verhon takaa. Ne voi heilauttaa taakse, tai laittaa ponnarille niskaan - voimakas.

Se että minulla on pitkät hiukset - ei se voi olla syy mihinkään. Vaikka ne leikkaisi, ne kuitenkin kasvaisi takaisin eikä kihartaminenkaan saisi niistä sellaisia kuin muillakin. Kerran leikkasin ne ihan lyhyeksi, värjäsin vaaleaksi ja taas melkein mustaksi. Mutta siinä ne kuitenkin olivat, kurittomat (siis rehelliset) ja vääjäämättä kasvavat. Ne eivät tykkää liiasta hoitamisesta, menevät littanoiksi tai pörröisiksi. Ei varmaan pitäisi keskittyä hiuksiin, ne taitavat olla yksi niistä asioista joille ei vain voi mitään. Vähän niin kuin prinsessoilla - eihän sille voi mitään että on kruunu.

Tänä jouluna

Vähän erilainen joulu. Tavallaan. Vanhoilla oli mukavaa, katsella käsiä ja molemmilla silmät yhtä syvällä päässä. Lehmiä, lahjoja, suklaata. Parasta. Huomenna lautapelejä, on varmaan paettava keittiöön välillä. Tai muualle, suunnitelmiin kalenterissa tai neulomaan. Saa nähdä. Ei ole kiirettä vielä kahteen viikkoon.

Se toinen asia: en voi enää odottaa, keksiä tekosyitä, antaa olla. Pitäisi tehdä jotain, koska kyllä minäkin pystyn siihen. Ojentaa käsi, antaa itsestään jotakin, olla enemmän läsnä. Ajatella sitä mikä on tärkeämpää. Tohtia katsoa tarkemmin.

Tähän aikaan on jo niin jouluhämyistä, viileää huoneessa ja hiljaista talossa että täytyy jatkaa tästä huomenna. Jos kiireettömyydeltä joudan.

Yöjuna, halo

Viimeinkin kotona. Täällä on hirveästi lunta, kylmä, koira ja halo. Ihan epätodellinen olo. Tulin yöjunalla, en varmaan koskaan ole nukkunut niin hyvin. Kun nousin junasta, en tiennyt millä asemalla edes olin. Katsoin kun valtava juna (en edes tiedä montako vaunua siinä oli) lähti laiturilta ja takaa paljastui pimeä aamu. Huoltoasemalla oli lämmin (epätodellista sielläkin) ja seitsemän jälkeen kymmenisen kahvikuppia pöydissä.

Nyt haluan että on joulu, suklaata ja että voin neuloa rauhassa sohvalla. Kehitellä ajatuksia ja lukea kasvatustiedettä jos tuntuu siltä.

rastlös

Tässä se sitten varmaan oli. Sanon mielellään varmaan, silloin ei tarvitse ajatella niin hirveästi. Voi luoja. En tiedä mitä teen!

Hirveän vaikea saada yhtään mitään aikaiseksi. Pitäisi olla suoraselkäinen, haaveileva ja ehkä vielä toiveikaskin, mutta kaikki sellainen tuntuu niin raskaalta, typerältä. Olen valvonut öitä, jossitellut päiviä, katsellut tyhjänä ikkunasta. Mutta ei se auta ollenkaan. Olen yrittänyt myös järjestää asioitani, hoitanut asioita, mutta sekin tuntuu aivan turhalta.

Nyt ajattelen vain sitä, että alle viikon päästä pääsen hetkeksi muualle, pitämään hauskaa. Ja kohta on joulu. Sitten en tee mitään enkä saa mitään aikaiseksi. Ei tämä vaan ole totta.

junan netti ei toiminut

Olen kuunnellut surumielistä musiikkia ja muistellut vähän. Miten voi olla niin poissaoleva. Tuntuu että jotain muutosta on tulossa, että alan jälleen olla läsnäolevampi, ehkä keksin jotain mitä tehdä. Kerrankin silloin kun vuosi vaihtuu, minäkin saatan vähän muuttua. Tuntuu että olen viimeinkin tajunnut jotain mitä olen yrittänyt hakea hirveän kauan, vaikka en oikeastaan ole vielä ymmärtänyt yhtään mitään.

Tunnistan jotenkin hirveän selvästi edes joitakin asioita, joista olen jotain mieltä. Tiedän joitakin asioita. Osaan ilmaista vaihteeksi jotain. (Tai ainakin osasin jokin päivä sitten, en tiedä oliko se hirveän hyvä idea.) Toivottavasti tänä uutenavuotena on jotain erilaista ja että voisin ehkä ajatella uuden vuoden ajatuksia.

Joskus pitää ihan oikeasti elää liian hitaasti. Mutta silloin huomaa ehkä paremmin mitä kaikkea voi tehdä maailmalle.

julfest

pirkko täällä. voi luoja meillä on kolme viinipulloa. tosi outoa olla näin sosiaalinen.

lähetin tänään kirjeen. toivottavasti mulla on edes oikea osoite! lol. voi luoja.

ei pitäis varmaan kirjoittaa nyt mutta ei se mitään. nyt ei tarvi niin paljon olla kummallista. toivottavasti tulee pitkä ilta.

älä kyttää! he. joo  voi luoja. nähdään huomenna.