"Se oli aika positiivinen yllätys"

Sain tänään taas muistutuksen siitä miten hienoa on saada kirjeitä. Olen oikeastaan aina ylimielissäni kun saan kirjeen, mutta tämä oli ehkä ensimmäinen josta yllätyin näin paljon. Mitä ihmettä!
En muista mainitsinko täällä, mutta lähetin tuossa viime viikolla kirjeen eräälle tyypille. En ehkä maininnut sitä kirjettä, mutta kerroin kuitenkin siitä tyypistä. Taidan lainata itseäni hieman:

Tunsin kerran ihmisen, joka oli oikein hieno. Sitten aika kului ja en enää tuntenut häntä. Puhuimme joskus ja hän sanoi että haluaa että kaikki on niin kuin ennen, että minä olisin kuin ennen.
En suostunut.
Olinkohan oikeassa. En minä halunnut että kaikki olisi kuin ennen, vaan että juuri nyt olisi hienoa.
Niin, vitsi meni jo. Taidan kirjoittaa sille tyypille joskus. 

En edes muista tarkalleen, mitä kirjoitin siihen kirjeeseen (oli muuten hienoa barbie-kirjepaperia taas!) mutta ilmeisesti olin aika vakavasti pohtinut jotain teemoja. Oikeastaan, olin siinä kirjeessä varmaan aika avoin. Taisin pyytää anteeksi jotain, valittaa vähän ja pyytää myös vähän selityksiä. Niin, ja taisin itsekin yrittää muka selittää toimintaani. Olen aika ylpeä siitä kirjeestä: kerrankin kirje joka saattaa jopa muuttaa jotain. Tulee oikein merkityksellinen olo tuollaisesta!

Odotin kyllä vastausta, mutta en todellakaan näin pian tai näin hienoa. En ole vielä analysoinut tuota kirjettä ihan loppuun, mutta kyllä siinä taitaa olla vähän vilpittömyyttäkin mukana. En ole kyllä joka lauseesta ihan varma. Jotenkin hienoa, että tyyppi, josta olen ajatellut lähinnä negatiivisia, kirjoittaa noin hyvän kirjeen minulle. Muistan tuota kirjettä lukiessa todella selkeästi sen miksi en pidä tyypistä ihan kamalan paljon, mutta toisaalta myös sen miksi se kuitenkin on ihan hyvä tyyppi. (Milloin siitä on tullut noin huomaavainen?)
Ja samalla olen ihan mielissäni että uskalsin sitten tehdä aloitteen keskusteluun. Melkein muistan miltä tuntuu antaa anteeksi. Niin, ja saada anteeksi. Ehkä kerron tästä lisää joskus.

Vietin tänään muuten myös syömispäivää hienossa seurassa, mutta en vain jaksa laittaa kuvaa tai kirjoittaa siitä enempää. Hyvää kakkua oli ja silleen!

Biisi, jaa-a, taidan ihan vain randomisti tykätä tuosta. Fiilismusiikkia varmaan.



//
Kyllä minä näen tuon tarinan lävitse. Vaikka olen kuullut sen monta kertaa, taidan vielä kerran palata alkuun. Kenkäni unohtuivat joskus puolimatkaan.

Ja poimin kaikki pellon lemmikit

Hei kaikki.

Kävin tänään tutustumassa yhteen menneistä tulevaisuusmahdollisuuksistani. Piipahdin eräässä lukiossa, missä aina moni hieno tuttuni yläasteajoilta opiskelee. Oli aika jännää ajatella, että jos se ja se ja ehkä myös tuo asia olisi mennyt toisin niin heräisin joka aamu liian aikaisin ehtiäkseni sinne opiskelemaan matikkaa ja englantia. Mutta niin, on pakko sanoa että onneksi valitsin toisin. En varmaan jaksaisi tuolla kovin kauaa.

Niin, kyseessä on sellainen pieni lukio, hyvin pieni. (Sanotaan että paikan nimi on vaikka Lemmikkipelto. Joo tiedän, aivan hillitön nimi, keksin sen aika äkkiä. Ei ole mitenkään kuvaava tietääkseni.) Mutta niin. Olin siellä koko päivän nuuskimassa paikkaa. Vaeltelin ympäriinsä, piilotin pari lappua, bongasin potterfaneja, tutustuin ihan hienoihin ihmisiin ja pyöritin haarukkaani kerrassaan herkullisen näköisessä ruuassa. Osallistuin muutamalle tunnille, kirjoitin pari runoa, yritin eksyä sinne Lemmikkipeltoon ja kävin mummokirpparilla ostamassa taas sellaisen hassun neuleen. Mokomat pyysivät kyllä ylihintaa siitä, olen ihan varma. 

Niin, taisin jo mainitakin että onneksi en mennyt tuonne lukioon. Voi kamala, se luokka oli niin pieni, että kaikki tiesivät toisensa ja olisi pakko tulla siellä kaikkien kanssa toimeen (mutta edelleenkin, hyviä tyyppejä ne kaikki taitavat olla, tuntuu vain jotenkin ahdistavalta tuollainen). Ei, ihan liian yläastetta. Kyllä siihen paikkaan kuitenkin varmasti tottuisi, ja saatan ihan muistakin syistä olla negatiivinen sen suhteen. Oli todella omituista vierailla esimerkiksi hissan kakkoskurssin tunnilla. Joka ikinen oppilas oli ihan hiljaa ja teki kiltisti tehtäviä. Ihmiset viittailivat ihan normaalisti ja osallistuivat. Olin varmaan ainoa joka tekstaili ja epäkeskittyi luokassa. 

Oikeastaan kaikkein epäilyttävintä siinä koko Lemmikkipellossa oli se hiljaisuus. Tunnilla kaikki olivat hiljaa, juttelu oli käytävillä viipyilevää ja vaiteliasta, tuijottaminen oli ilmeetöntä ja lapsetkin olivat kovin ilmeettömiä ja näin muutaman jopa "nukkuvan unissaan", ainakin omien sanojensa mukaan. Kun aulassa joku huusi, se huuto jäi viipymään sinne ja huutaja sai kaikkien huomion. Kun pidin ovea auki laumalle tokaluokkalaisia, yksi suoraan silmiin lähetetty katse kesti kamalan kauan. Asioilla oli jotenkin paljon suuremmat mittasuhteet kuin muualla. Tai niin, tietenkin saatoin kuvitella kaiken. 
Ja kun kävin kylällä, oli kaikkialla hiljaisuus. Ei ollut ääniä, joita hiljaisuus rikkoi vaan ihan oikeasti hiljaisuus, johon äänet tömähtelivät. Tömähtelivät niin, en keksinyt toista sanaa.


Oli niin hienoa kuitenkin, että kiitospalstailen ihan vähän. Ihan oikeasti vähän, muistini on vähän huono.


Iiri, K ja toinen K
Kiits aika yllättävästä mutta hienosta illasta sen ensimmäisen K:n luona. On tosi hienoa että omituisesta yläasteesta huolimatta on niin kivaa jutella randomisti porukalla! Teistä tulee varmasti kaikista hienoja ihmisiä, kuunnelkaa vain sen ensimmäisen K:n nerokkaita elämänohjeita.


Ne tyypit joihin tutustuin tänään
Niin, muistelen että teidät nimet saattoi olla Paula ja Saija. Niin, olitte oikein hienoja ja otitte vierailevan supertähden (minut!) hyvin vastaan. Oli kiva tavata.

Juoruilevat mummot Lemmikkipellon K-kaupassa
Olitte oikein stereotyyppisiä ja se oli kamalan piristävää!

Améliekerho
Tykkään edelleenkin hienoista teemapäivistä ja raportoinnista kahviloissa. Fiilis on aika tosi hieno siellä.


Tyyppi, joka avasi minulle porraskäytävän oven kun olin unohtanut avaimen
Olet oikein ystävällinen!

Niin, oli siellä lukiossa muuten ihan hauskaa joillakin tunneilla. Kirjoittelin täytettä kaverin luentolehtiöön ja omiin muistilappuihini. Tämä jäi sinne matematiikan luokkaan Lemmikkipellon lukioon. Siellä on muuten oikein mukava se matematiikan opettaja.

Lemmikkipelto
on mitä on

         hiljaa

äänettömyys aivan
pyytämättä
   klo 04:21
koko päivän

tämä hiljaisuus
 

Koira joka juoksi katolla

Viikonloppua ja silleen.
Kävin tänään kevätkävelyllä H:n kanssa, käytiin katsomassa kaikkia lempipaikkoja, palelemassa ja juoruilemassa ihan vähän. Olimme molemmat kyllä niin väsyneitä, että hyvä kun pysyimme hereilläkään. Tarkemmin ajatellen saatoimme kävellä unissammekin koko matkan. Oli ihan hauskaa ja sellaista rentoa, kiireetöntä. Tämä paikka on niin kuihtuva että täällä on välillä ihan hiljaista, lukuunottamatta meitä kahta jotka kävelevät kylän läpi ja taskussa soi musiikki. Ja koulurakennus katsoi meitä ihan hiljaa ja vakavana. Ei se kaatunut päälle, koska näin on parempi.

Kun kävelin poispäin H:n kotoa, kokeilin viimein yksinpuhumista. En kuitenkaan uskaltanut puhua suoraan hiljaisuudelle, vaan kuuntelin samalla jotain musiikkia taustalla. Oli oikein miellyttävä keskustelutuokio. Puhuin koirasta joka kävelee katolla ja metsästä joka katosi. Pohdin hieman yksilöä ja yhteiskuntaa, maailmafiilistä, kenkiäni, sitä mistä tässä voi olla kyse ja analysoin ihan vähän koulurakennuksen katsetta. Ja se oli hienoa, vaikka toistinkin aika paljon sanoja "tai siis", "en tiedä" ja "tarkoitan että". Kokeilkaa jos jaksatte, se oli ihan kivaa vaikka varmaan aika hyödytöntä.

Mutta haluan kuitenkin kertoa siitä että vähän ennen. 

Tunsin kerran ihmisen, joka oli oikein hieno. Sitten aika kului ja en enää tuntenut häntä. Puhuimme joskus ja hän sanoi että haluaa että kaikki on niinkuin ennen, että minä olisin kuin ennen.
En suostunut.
Olinkohan oikeassa. En minä halunnut että kaikki olisi kuin ennen, vaan että juuri nyt olisi hienoa.
Niin, vitsi meni jo. Taidan kirjoittaa sille tyypille joskus.

(Joku on ensi heinäkuussa jossain missä saattaa olla aika parasta. Biisi on ihan vain vinkki.)



//
Ja silloin kun mä kävelin mä tiesin että voisin kävellä niin kauan kuin haluaisin mutta en silti olisi kaukana. Katolla istuva koira näkisi aina.

Aika suuri katastrofi

En taida nyt kiinnostua kertomaan viimeisen viikon tapahtumia, vaan fiilistelen ihan yleisesti. Ruotsinopettajani muuten käytti sanaa fiilistellä, ja päätin että se on paras ruotsinopettaja ikinä.

Alkoi uusi jakso ja yritän kovasti olla mielissäni siitä. Luulen että se onnistuu ihan hyvin, koska ulkona on kesä (kevät ei ole vuodenaika, ha!) ja voin käyttää hameita ja pyöräillä ja hengailla. On oikein mukavaa istua jossain ja jutella kun aurinko paistaa ja huijaa että on lämpimämpää kuin onkaan. Niin, jos kevät olisi vuodenaika niin varmaan inhoaisin siinä eniten sitä että se aina huijaa. Vaikka taivas on ihan kesänsininen, niin maassa on vielä kasoittain lunta ja sormia alkaa palella ilman hanskoja. Se on aika ikävää toisinaan.
Mutta onneksi nyt onkin jo kesä.

Tänään oli ihan hienoa taas. Olimme kaupungilla ja näimme kun roskis paloi tuossa, ihan keskustassa. Oli ihan hassua, kun jäimme sitä sitten tuijottelemaan ja kaikki ihan mielissään olivat. Joku pätevä soitti paikalle palokunnan ja toinen pätevä alkoi sammutella sitä jollain vedellä. Sitten sinne tuli kaksi huutavaa paloautoa ja kamalasti palotyyppejä. Ne sanoivat että onpas suuri katastrofi ja hekottelivat vähän. Sitten lähdimme.

Aloitin tässä sosiaalipsykologian kurssin ja taidan pitää siitä aika paljon. On niin pätevä olo kun lukee sitä kirjaa ja fiilistelee ja keksii vähän hienoja esimerkkejä kaikesta. Psykologiassa on aika hienoja määritelmiä, pidän niistä melkein eniten, mutta en ole varma. En malta odottaa että osaan sen kirjan.

On sellainen muumiolo vähän. Sellainen että sitä vain nuuskii kaikkea vähän ylimalkaisesti, mutta ei jaksa oikein keskittyä mitään. Pitäisi vain päättää keskittyä johonkin niin olisin siinä varmasti loistava. Mutta niin. Mihinkähän. Kiinnostaisi vähän keskittyä äidinkielen kurssissa siihen novellin kirjoittamiseen. Toisaalta taas tarkkailemiseen, sillä huomasin että tuo yksi kerrostalo on taas alkanut välähdellä omituisesti: mitä ihmettä siellä tapahtuu! Keskityn aina niin epämääräisesti kaikkeen, että kaikessa on jotain mutta ei kaikkea. Mikähän se on parempi, hmm-hmm, pitänee miettiä asiaa.

Pitäisi yrittää varata aika hammaslääkärille. En oikein tiedä jaksanko suorittaa moista tehtävää huomenna.
Hihi, hauskaa jotaintaita.

Mielissäänpäivä

Voi miten hienoa! Loistava, maaginen ja yllätyksellinen elämäni on täällä taas. Taisin vain unohtaa koko asian vähäksi aikaa, mitä maallisia murheita olenkaan ajatellut. Niin, tänään oli erityisen hieno päivä.

Kaikki alkoi italiankokeella, joka alkoikin tunnin olettamaani myöhemmin ja ehdin valmistautua aika paljon paremmin. Oli hienoa juoksennella E:n kanssa portaita aamulla tyhjässä koulussa ja olla ylpeä osaamastaan italiasta. En tiedä kyllä yhtään miten se koe meni, yksi tehtävä ainakin meni melko puhtaasti arvailemalla. Mutta fiilis oli oikein hieno siellä luokan takanurkassa.

Niin, kokeen jälkeen hengailin S:n hienossa seurassa ja hihittelimme vähän. Sitten lähdin ostamaan kenkiä sisareni kanssa, mutta moisesta ajatuksessa tulikin kunnon shoppailukierros ympäri tämän hienon pikkukaupungin. Parasta oli kyllä kirpparilla, oli niin oikea fiilis siihen tutkimiseen. Löytyi ihan hienoja juttuja kyllä.

Mutta paras osio, joka teki koko päivästä vielä paremman. Kun suunnistin viimein kaupungilta kohti tätä hienoa asuntoa, kuulin yhtäkkiä musiikkia kadulla. Ensin luulin että elämäni oli viimeinkin muuttunut oikeaksi elokuvaksi taustamusiikkeineen, mutta ei sentään! Joku joukko herrasmiehiä oli virittänyt kaiuttimensa ikkunalaudalle ja soitti koko kadulle bilemusiikkia. Kutsuin tietysti seuralaiseni paikalle ja kävimme vähän bilettämässä näiden herrasmiesten ikkunan alla. Olivat oikein kivoja tyyppejä ne ja piristivät kaikkien tarpeeksi huumorintajuisten päivää.

Eikä hieno päiväni vielä siihenkään loppunut. Laskettuani menestyksekkäästi matematiikkaa (elämä pitkä, matikka lyhyt) lähdin aika lailla ex tempore liikkumaan. Kävin taas kerran tasapainottamassa mieleni hengittelyharjoituksilla. Kun lähdin sieltä jumppasalista, olin vain yhtä hymyä ja aivan tyyni. Niin tyyni, että kävelin ulkona uusilla kengilläni vesilätäkköön enkä ensin edes huomannut sitä. Melkein tuntui että ymmärsin mistä puhutaan silloin kun sanotaan että liikunta voi olla hauskaa. Ihan oikeasti! Siellä oli niin hieno tunnelma ja taisin unohtaa olevani ja olin taas koko maailma.

Ulkonakin oli niin hienoa, juuri mukavan lämminviileä hamekeli. Tässä muuten taas haastetta kaikille: käyttäkää tällä viikolla hametta! Itse ajattelin ainakin yrittää laittaa sellaisen joka päivä kouluun. Hypätkää pariin vesilätäkköön ja tanssikaa vähän kadulla. On ihan kamalan helppoa olla mielissään taas!

Niin, biisi on vähän tuollainen mielissäänfiilisbiisi. Kiva video ja silleen, katsokaa tarkkaan jos jaksatte.

Minulla ei ole aavistustakaan

En ole tainnut tässä paljon kirjoitella, koska kevät on vienyt huomioni. Ja koeviikko ja hengailu ja paniikissa psykologian lukeminen ja kahvilat ja sosiaalinen elämä ja projektien harkitseminen ja itsensä kehittämisen pohdiskelu. Ihan kamalaa kun ei vain ehdi päivitellä niin hienosti kuin haluaisi. Mutta niin, ehkä tämä nyt on sitäkin hauskempaa.

Olen miettinyt tässä viime aikoina aika paljon itseäni. Se varmaan johtuu keväästä ja siitä että pitäisi taas olla jotakin. Kävin äskenkin ihan mielissäni vaeltelemassa päämäärättömästi ympäriinsä ja hengailemassa ja hengittelemässä vähän aurinkoa ja tuntemassa itseni oikein hyväksi ihmiseksi. Tiedättehän, että sitä fiilistä omasta hyvyydestä pitää joskus vähän kerätä, koska se itsensä ajatteleminen kuluttaa sitä ainakin minulla.

Mutta niin, yritin siellä ulkona hengaillessani muodostaa kuvaa itsestäni ja yrittää tajuta että kukas minä nyt taas oikein olinkaan. Se ei kyllä oikein onnistunut, en edes ollut ihan varma miltä näytän. (Varmaan ihan hauskalta, vaatteeni olivat ne jotka olivat ensimmäisenä hypänneet mukaan.) Luonnekin oli vähän hämärän peitossa, olen kuitenkin melko vakuuttunut että olen aika tunnollinen.
Ehkä vaikeinta itsensä tajuamisessa on se, että sekoitan iloisesti keskenään sen mitä olen, mitä haluaisin olla ja mitä pitäisi olla ja mitä mieltä olen mistäkin ominaisuudesta. En kuitenkaan ole siitä kovin huolissani, koska minulla on nyt taas vähän enemmän aikaa kuin viime viikolla. Ja minulla on aika hyvä fiilis tästä miettimisestä. Jotakin muutosta on tulossa ja parasta on että en tiedä mitään enkä osaa edes ajatella liian pitkälle tulevaan.

Oi miten hienoa tuolla ulkona nyt on. Aurinko paistaa silmiin ikkunasta kun olen tässä koneella. Ikkuna on auki eikä silti ole epämiellyttävän kylmä. Jos huomenna on yhtä hienoa, saatan yllättää itseni ja lähteä uudelleen ulos. En malta odottaa että kadut on oikeasti kuivia ja voin mennä tutkimusmatkailemaan ympäri kaupunkia. Ja yrittää eksyä metsään. Ja käyttää ballerinoja ja kivaa hametta jossa on hyvä fiilis.

Tällä kertää valitettevan lyhyt kiitospalsta, olenkin lykännyt sitä jo aika kauan. Voisin varmaan puhua muustakin kuin itsestäni.

J&J
Loistavaa hengailuseuraa, kevätjäätelöhetki oli aika upea.

Tyyppi, joka keksi laittaa talomme alakertaan liukumäen
Kiitos! Toivottavasti pääsit itsekin laskemaan sitä mäkeä, on muuten aika hauskaa.

Nelonen
Vähän loistavaa että näytätte Ruman Bettyn uusintoja. Minä tykkään!

S
Hei sinä, on aika hienoa kun olet hieno koska käväiset aina välillä täysin samalla aaltopituudella kanssani ja olet oikein taitava saamaan ainakin minut hymyilemään. Varmaan muutkin, varsinkin parisuhdeneuvoillasi facebookissa.

Ruokalan tädit
Kiitos ruuasta, on ollut oikein maittavaa tällä viikolla. Ja niin, taisimme joskus puhuakin siitä miten hienoa on kun koristelette sen ruokalan aina vaikka ei sitä moni varmaan edes huomaa. 

E
Kiits hei, oli aika loistavaa italianlukemista, vaikka vähän levotonta! Taisin tajuta sen buonoverbin!