hidas valo

Aurinkoisuus tänä keväänä ei ole yhtä valtaisaa, häikäisevää tai maailmanmullistavaa kuin aikaisemmin. Taivas on kesäpäivänsininen ja aurinko keväänvalkoinen mutta se ei saa puolituntisia kulumaan yhtään nopeammin tai hitaammin eikä muuta mekon väriä radikaalisti, ei innosta ylittämään lätäköitä balettihypyillä tai kirjoittamaan sulaneeseen maahan salaisia viestejä kanssakulkijoille, istumaan rappusilla ihmisiä katsellen. Valoa se on silti. Kirpputorilta ostan pienen värikkään repun, ajattelen kaikkea pientä ja hyödytöntä mitä voin kantaa siinä mukanani valon lisääntyessä.

Tämän kevään aurinko on lähellä mutta vielä kaukana, se kuultaa korvalehtien läpi aamupäivisin, iltaisin. Vähitellen se lämmittää sulavaa maata, josta pian kuuluva kohina pelottaa ja hermostuttaa, miten valtavassa nousevassa kasvussa pystyy pysymään mukana kun värejä muotoja tuoksuja asioita on enemmän ja enemmän metsissä tienvarsilla ja parvekkeella.

Tänään kylvin rairuohon, tarkkailen valoa ja elämää ensin niin läheltä että käsitän sen kun aika on.

lätäköt

Tienreunan lätäköistä näkyy tällaisina kirkkaina päivinä palanen sinistä taivasta, valkoiset pitkät pilvet ja tummanvihreät männynlatvat. Ajetaan jäästä sulavaa tietä pitkin (sata kilometriä tunnissa), aika ei ihan riitä jokaisen lätäkön tarkasteluun - etupenkiltä näen vain vilauksen kunkin omasta lätäkön sinitaivaasta, miksi ei hidasteta, miksi ei katsota tarkemmin, miksi tämäkin menee niin nopeasti ohitse. 

Ajetaan auringonlaskua kohti mutta tällä kertaa päästään perille hyvissä ajoin ennen sitä. Ehdin sujahtaa vielä muutamaan kevätauringossa hailakkaaksi muuttuneeseen villapaitaan, tukeviin nauhakenkiin, kutsua koiraa nimeltä ja luistella peilijäätä pitkin metsään. Metsän laidalla puut viitoittaa keskelle auringonläikkien leikkikenttää, kiviä ja kantoja ja vihreitä mättäitä. Makaan silmät auki kohmeisessa sammalessa ja katselen kun puiden latvoissa tuuli viilenee auringonlaskuun.

mitäänsanomatta

nys kirjoitan kun olen lukenut kauniimmin kirjoitettua kirjaa, kirjaa jossa on on ylpeys kun vuorisaarnassa ja laskoksia joka kappaleen välissä. kirjoitan kun olen ajatellut ja pohtinut ja päättänyt, sanomatta kuitenkaan mitään. mitäänsanomatta kuin ohikulkeva helmikuu lyhyeksi jäävine viikkoineen ja maaliskuuta odottava parveke valkoisessa valossa. tyhjiä asuntoja, täyttyviä asuntoja, pitkiä iltoja ja aikaisia kotiinlähtöjä. vielä maaliskuun ohi minä aion odottaa, kerätä voimia, sitten on vihreää ja valoisaa ja kaikki on ihan alussa ja selvää.