Tienreunan lätäköistä näkyy tällaisina kirkkaina päivinä palanen sinistä taivasta, valkoiset pitkät pilvet ja tummanvihreät männynlatvat. Ajetaan jäästä sulavaa tietä pitkin (sata kilometriä tunnissa), aika ei ihan riitä jokaisen lätäkön tarkasteluun - etupenkiltä näen vain vilauksen kunkin omasta lätäkön sinitaivaasta, miksi ei hidasteta, miksi ei katsota tarkemmin, miksi tämäkin menee niin nopeasti ohitse.
Ajetaan auringonlaskua kohti mutta tällä kertaa päästään perille hyvissä ajoin ennen sitä. Ehdin sujahtaa vielä muutamaan kevätauringossa hailakkaaksi muuttuneeseen villapaitaan, tukeviin nauhakenkiin, kutsua koiraa nimeltä ja luistella peilijäätä pitkin metsään. Metsän laidalla puut viitoittaa keskelle auringonläikkien leikkikenttää, kiviä ja kantoja ja vihreitä mättäitä. Makaan silmät auki kohmeisessa sammalessa ja katselen kun puiden latvoissa tuuli viilenee auringonlaskuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti