viimeinen fonetiikka

Kävin tänään fonetiikan kokeessa, sitten se oli ohi ja siinä oli viimeinen venäjä. Lähdin kaupungille, siellä oli kaksi uutta katusoittajaa (ne moikkasi kun käveli ohi), sulat kadut, kevättakkeja ja vilkutus toiselta puolelta suojatietä. Yhtäkkiä oli lämmin tuuli kasvoilla, pipo laukussa. Tällaisena päivänä pitää kuunnella jotain kevyttä, typeriä lyriikoita ja loikata vesilammikon yli.

Kaupungilta viettämään teehetkeä sievään asuntoon tuttuine tavaroineen. Mukavaa, makeaa, niin tuttua. Lähtiessä taas kevätaurinko, hyvä päivä, bussissa täyttä mutta kotoisaa. 



Aamulla bussissa näin bussitutun. Oltiin samassa bussissa silloin kun siellä oli se sievä koiranpentu jota kaikki matkustajat halusi rapsuttaa. Nyt se tyyppi oli toisella puolella käytävää ja tuijotti, tunnisti. Hymyilin sille varkain, se hymyili takaisin. Salaliittolainen.

portaikkotalossa

Tänään kävin taas katselemassa maisemia neljännestä kerroksesta. Samat ne olivat kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa en ollut ainoa joka katseli ohitse ja seiniä. Olenko tämä vai minä vai haluanko olla joku muu, kysyttiin ja pyörittelin paperin sokeripalaa pienemmäksi. Minä olen tässä ja juuri nyt minä olen tällainen, sen minä vain tiedän varmasti. En usko että löydän nyt yhtään enempää kuin jo on.



Kirje kaukaa, otin mukaani ja luin sen bussissa enkä edes yrittänyt peittää sitä että olin niin iloinen. On niin paljon kerrottavaa.  Tentissä kirjoitin, mietin liian vaikeasti ja kirjoitin. Illalla en opiskellut, oleminen on niin kevyttä.

// Hai on nyt aika kaukana. Sen katse on viipyvä, katselee varkain. Minä en ole huomaavinani, minä en ole vihainen, minä vain olen vaikka tiedän että hiljaisuus on vain ohut.

hienovarainen aurinko

Viikko ihan mielissään, sitten jotain tavallisempaa. Aikainen herätys, ei vapaaehtoinen sellainen, kouluun, tylsää, kauppaan, tylsää. Liian ylimalkaista opiskelua siihen nähden että tentti on huomenna.

Tänään oli kaunis ilma. Kylmää, aurinko paistoi ja jos katsoi suoraan päänsä päälle niin ei näkynyt yhtä ainutta pilveä. Tuomiokirkon sillalla vastaan tuli kolme kävelijää, kaikki pysähtyivät ihailemaan aurinkoa, Aurajokea ja kevättä. Uusi kävelysiltä valmistuu kesäksi. Kirjaston edessä minulla ei ollut aikaa, vaikka luonnonsuojelijalla oli selvästi hyvä päivä, säteili kilpaa auringon kanssa.



Tavallista, mutta ei koskaan niin tavallista etteikö olisi vaivan arvoista varastaa katsetta, hymyillä puolinukkuvalle ipanalle salaa, jättää kirjastokirjan väliin aurinkoista sydänlappua.

raiteelle seitsemän

Eilen matkustin täpötäydessä junassa tuntikausia ja nyt olen taas täällä, kotona. Oli mukavaa seisoskella ravintolavaunussa ja jutella, olla olevinaan jotakin. Levotonta, juoksevia lapsia kaikkialla, tiuskimisia ja matkaliput hukassa.Viimeisen tunnin kuuntelin vaasalaisia inttipoikia, ne aikoivat hankkia auton ja istua kesän isolla terassilla, samalla terassilla missä minäkin. Kesä, siitä tulee seikkailu ja melkein liian iso haaste. Mutta minä olen sellainen.

Kaikkea on niin paljon, mutta ikävä myöntää, jotain puuttuu. Jos joku vain tulisi vastaan asemalle kun juna saapuu Turkuun. Minä ja valtava laukkuni, törmäilen muitten vastaantulijoihin, lisään volyymia etten huomaisi sitä että kävelen yksin ohi aseman, ylitän tien, odotan bussia. Vasta bussissa tuntuu kodimmalta, nostan katseeni ja hymyilen muutamalle matkustajalle.

Kämppä oli siivottu kun tulin kotiin, kengät ystävällisesti rivissä eikä ketään paikalla.

elävä fossiili

Heräsin juuri niin aikaisin kuin aioinkin ja kaksi uutta viestiä. Kiirettä piti koko päivän, mutta se oli mukavaa koska pienen kiireen jälkeen oli monta tuntia mukavaa. Jos aina vain voisi olla näin. Oli pitkästä aikaa niin paljon naurua, ihmiset muuttuu ja palaa takaisin omaksi itsekseen. Toiset taas eivät muutu vaan minä muutun ja osaan katsoa uudestaan.

Ei paniikkia mistään, kyllä kaikki järjestyy hyvin tai huonosti. Joskus on hankala pysäköidä auto suoraan tai pysytellä sallituissa nopeuksissa. Kaikki kuitenkin on hyvin, täytyy kuunnella musiikkia lujempaa, ottaa riski reittisuunnittelussa.

Kaikki mitä on ollut on mukana mutta minä elän silti lisää ja kaiken aikaa. En tiedä pitäisikö ajatella enemmän mutta sen aika on varmaan myöhemmin, tiistaina toisin sanoen.

ajomatka

On niin mukavaa olla täällä. Aamulla ei uneta, lähden mukaan ja laitan huulipunaa. Maailma hymyilee, koska hymyilen tuijottaville mummoille. Ei kaikki kainuulaiset tuijota pipon sisäpuolta, joillakin on lippis mahtipontisesti päässä. On hillomuori, muikkuja, yksinäinen koti-kajaani josta luen itseni takaisin kotiin. Kirpputori, leipäosaston uusi myyjä, pakokaasu pakkasessa.

Minä ajan, ajan pitkään läpi maakunnan ja lopulta ohi risteyksen. Herätän, hämmennys, joku ohjaa takaisin reitille. On väsähtänyt iltapäivä radiossa, hittikanava numero yksi ja edelliskesän ajoaurinkolasit joihin aurinko paistaa laiskasti puiden välistä. Välillä vaihdetaan mielipiteitä, musiikista ja uutisista. Ollaan eri mieltä mutta se on hyvä. Minulla on mielipide.
Minä hymyilen punaisille autoille, jammailen takapenkillä.

olemisen keveys

Parasta tänään:
herääminen kolme tuntia myöhässä, valinnanvaraa villasukissa, samojedinhymy lumisten peltojen keskellä. Televisio, rauhallista ja kaukana kaikesta. Vaeltelu jääkaapin ja tietokoneen välillä, peittoon kääriytyminen, pitkä venytys. Kirmaavat kissat, kehräävät kissat, nukkuvat kissat, kissavanhus. Hiihtäjä nostaa kättä toisella puolen peltoaukeaa. Ylimalkainen ajatus katsella valokuvia tai lukea sarjakuvia, valmiit kasvatussosiologian muistiinpanot. Du har blivit antagen till. Suunnitelmia, paikallislehti, petaamaton sänky, katulamput. Kirpputorihaaveilu. Raitapaita, collegehousut, hiukset ponnarilla, ei katsettakaan peiliin. Hain väsynyt katse, minun terävä katseeni. Laskiaispullia, tuuli maiseman halki, näköislehti.

Ja se samojedinhymy.

kaikki on niin hyvin

Junassa tänään. Paistoi aurinko, näin jäniksen ja sieviä metsälintuja. Aioin opiskella koko matkan, ahkerasti ja määrätietoisen harmaasti, mutta päädyin vain tuijottamaan ulos. Oli niin sievää! Unohdin välillä hengittää. Kiidettiin läpi aavan lumen, pölylumi huiski ikkunaan. Pysähdys tuntemattomassa kaupungissa, hajanaisia muistoja jostain kuukauden takaa, kahvilassa kiitin hymystä enkä teestä.

Kun aurinko alkoi laskea, ajettiin bussilla valkeassa sumussa joka jatkui niin pitkälle kuin taivaanrantaan. Ei nähnyt mitään. Ja niin sievää - vaaleanpunainen taivas, juuri sellainen mikä tehtiin ala-asteella laveeraamalla koko paperi. Pimeässä bussin nurkassa hajamielisiä ajatuksia, puhelimen vaalea näyttö ja korvissa kaikkea ihan unohdettua. Vaahtokarkkeja. Seuraavaksi Kälviä, sitten jotain vielä kauempana.

Matka, määränpää. Kotona hymyilevä koira vastassa, ystävällinen keittiönpöytä ja oma huone jossa tavarat ovat ihan oma itsensä. Tämä oli niin hyvä päivä, ehkä parhaita ikinä.



Täällä.

päivä jota en muista enää ensi viikolla

Elämässä pääsee eteenpäin ostamalla junalipun. Ostin sen sunnuntaina ja tänään olen tunnustellut miltä tuntuu kun odottaa aamua. Kohta olen vielä lähellä mutta hyvin pian myös kaukana. Siellä on ihan toinen elämä, toinen kaupunki, toiset suunnitelmat ja historiakin.

Istuin asemalla ja sanoin että pidän siitä koska kaikki on liikkeessä. Toisaalta saatan pitää siitä sen takia että itse vain voi istua paikallaan ja kaikki muu on liikkeessä. Juna paikallaan, maisema juoksee mukana. Ihmiset jotka kulkevat ohitse, katse, tänään tuntematon vastasi ensi kerran hymyyni kaupungilla. Sillä oli hieno takki.Voisin tarttua siihen katseeseen mutta hypähdän poispäin - on ostettava kortteja.

Juokseminen hengästymättä, pieni pääkipu ohimossa mutta kevyt olo.

Maailman paras naapuri

Ajattelin kertoa hieman maailman parhaasta naapuristani. Se on ihan oikeasti paras naapuri mitä voi olla. Sen lisäksi että voin aina kipaista naapuriin lainaamaan sokeria tai biletoppia tai vaikka uuninpuhdistusainetta, voin piipahtaa koska tahansa myös viettämään teehetkeä tai juoruilemaan tai katsomaan elokuvaa. Ja ihana naapurini on aina tervetullut vierailija myös minun luonani ja minun pesukoneeni on myös hänen pesukoneensa. Yksinäiset illat ovatkin aika harvinaisia: jos illalla on tylsää, voi lähteä yöelämään ja tulla kotiin liian myöhään. Tai jopa opiskella vähän venäjää, koska sen me molemmat osaamme отлично.

Hauskaa että on sellanen tyyppi, jolle voi aina soittaa. Jonka kanssa on helppo olla ihan vain hiljaakin ja jonka kanssa voi jauhaa täysin älyttömyyksiä totaalisen väsyneenä. Ja aina on mukavaa. Yhtenäkään hetkenä ei ole lainkaan tarpeen olla mitään muuta kuin vain itsensä. Ja kaikkein parasta on, että tämä kyseinen tyyppi asuu tuossa aivan nurkan takana. (Ainakin vielä toistaiseksi.)

On niin mukavaa elää sulassa sovussa naapurin kanssa. Pyhän Sylvin siunausta.

Täällä ja täällä.

sunnuntai

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Eilen oli varmasti koti-ilta, nyt tuntuu siltä. Tänään on opiskeluilta, tai sitten ei. Saa nähdä.

En enää halua tehdä niin kuin kaikki muutkin tekevät. Toisaalta sillä ei ole mitään väliä koska kaikki tekevät mitä tekevät ja on helpointa olla mukana. Ihan hauskaa, ei tavoitteita ei vastuuta.

en oikeastaan mitään

Ikkunoissa ei ole verhoja eikä lattialla mattoja, keittiö on lainattu yläasteelta. Mukavaa silti, kaikki on ihan sattumaa. Mikä sattuma, olisikin! Väittävät että minä toin viinipullon.

Luoja mitä täällä on tapahtunut. Huone on tyyni mutta välillä tapahtuu ja liikaa. Pitäisi tehdä kaikkea, pitäisi mutta on muutakin mitä pitäisi tehdä. Hauskannäköistä, kirjat ovat pinossa mutta vaatekaappi tärisee kuin maanjäristyksessä. Ja minä tiedän miltä se näyttää, katsoin kertojaa silmiin. L'Aquila, minä saavun!

Pimeässä, mutta valoisassa kadulla. Vaikka sataa räntää sitä ei huomaa koska ei tarvitse välittää. Ensimmäinen kysymys on mitä minä nyt teen, mutta minä en tee mitään ja käy näin.

lempparipäivä

Taisin viettää juuri taas kerran aivan loistavan ystävänpäivän. Olen kierrellyt pitkin kaupunkia, hymyillyt ja yllättänyt. Aion nyt kertoa päivästäni mahdollisimman laajasti, siksi että oli niin hauskaa ja siksi että haluan muistaa tämän vielä huomennakin. Vaikka olin melkein koko päivän yksin, olen harvoin tuntenut oloani yhtä sosiaaliseksi. Ja vaikka en tehnyt oikeastaan mitään erityistä, päivästä tuli aika ihmeellinen. (Se tosin saattaa johtua myös siitä että laitoin tänään kiharat, silloin koko maailma näyttää aina vähän iloisemmalta.)

Matkalla kohti kaupunkia en oikeastaan tehnyt mitään erityistä, mitä nyt jätin vaaleanpunaisia sydänlappuja kannustavine teksteineen bussipysäkille, bussiin ja rappukäytävään. Bussissa oli hyvä tunnelma, joku näki katseeni liimattuani sydänlapun ikkunaan ja kiinnostui.

Pysähdyin tuomiokirkolla koska halusin käydä istumassa kirkossa kirjoittaakseni muutaman uuden sydänlapun. Sisällä kirkossa oli tosi siistiä, hiljaista ja humisevaa. Jokin venäläinen turistiryhmä oli tutustumassa kirkkoon, pidin niille ovea auki kun ne lähtivät sieltä, yhtä aikaa kuin minä: kiittivät venäjäksi ja minä hymyilin sievästi. Kadulla jatkoin hymyilyä ja hymyilin vastaantulijoille sen verran kuin viitsin ja välillä yritin tavoittaa ohikulkijan katseen mikrosekunniksi - vaikea tehtävä kun kaikki tuijottavat tiukasti eteensä. Hauskaa oli kuitenkin tarkkailla ohikulkijoita: näin aika monta nuortamiestä kukkakimpun kanssa ja useamman kantamassa pientä kultasepänliikkeen pussia. Terveyskeskuksen ovella mies huolehti vaimon laittamaan hanskat käteen: "Saat vielä keuhkokuumeen!" ja kahvilassa istui monta isää lapsineen syömässä leivoksia.

Saavuttuani viimein keskustaan, aloitin valokuvausmissioni toteuttamisen. Aioin etsiä jonkin sopivan kohteen: kaveriporukan, työkaverit, pariskunnan tai vaikka koiranulkoiluttajan koirineen ja ottaa heistä polaroidkamerallani hienon kuvan, ystävänpäivän kunniaksi. Kuvan kohde saisi pitää. Ensimmäinen yritys epäonnistui ja sain kieltävän vastauksen. Seuraavaksi valitsin kuitenkin helpomman kohteen: joukon ehkä yläasteikäisiä tyttöjä. Ilahtuivat ja hämmentyivät silminnähden, mutta hymyilivät sievästi kuvassa. Tästä rohkaistuneena kuvasin myös yhden pariskunnan, josta toinen osapuoli oli innokas kuvattava ja toinen sangen epäilevä. Viimeisenä löysin työkaverukset ja kuvasin heidät - olen varma että tästä otoksesta tuli kaikkein paras ja hymyiltään aidoin. Ehkä tavallisin reaktio esitettyäni asiani oli "Hä, ai miksi? Mihin se kuva tulee?" mutta selitettyäni ideani uudestaan useimmat tuntemattomat alkoivat hymyillä - viimeistään sitten kun saivat kuvan itselleen.

Jossain vaiheessa, kun räntäsade oli kauheimmillaan ja alkoi jo vähän pimetä, suuntasin kohti rautatieasemaa. En oikeastaan ollut ajatellut mitään tarkempaa suunnitelmaa sitä varten, mutta päätin mennä sinne istumaan. Onneksi menin, siellä oli hauskaa. Saavuin hiljaiseen odotussaliin, tarkastelin hetken lähtevien junien aikataulua ja sivusilmällä vilkaisin keitä salissa oli: muutama nuori jätkä, yksi vanha pariskunta, nainen koiran kanssa ja nainen ilman koiraa. Istuuduin samalla penkille pariskunnan ja koirattoman naisen kanssa joka pyöritteli tyhjää postikorttia käsissään. Sitten tein jotain mitä en yleensä tee: aloin jutella koirattomalle naiselle, täysin tuntemattomalle ihmiselle. Ja se oli tosi mukava tyyppi, puhuttiin siitä miten asemalla kaikki on liikkeessä ja miten mukava Turku on. Viikonlopusta ja kämppiksistä.

Kun koiraton nainen lähti, päätin vaihtaa kameraani filmin. Se ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen projekti, koska en todellakaan ole erityisen lahjakas minkään teknisen laitteen kanssa. Lopulta kuitenkin vaikutti siltä että olisin ehkä saattanut onnistua ja kuin tilauksesta viereeni oli operaation aikana istahtanut vanhempi nainen ja pieni tyttö kokovaaleanpunaisessa asussa, ilmeisesti naisen lapsenlapsi. Päätin testata oliko filminvaihto onnistunut ja kysyin saisinko ottaa valokuvan naisesta ja lapsesta. Ja sainhan minä! Kuvasta tuli hieno, ipana oli oikein mielissään siitä. Filmin kehittymistä odotellessa kävimme myös oikein miellyttävän keskustelun naisen kanssa - muun muassa kameroista ja päiväkodeista. Asemalta lähtiessäni ajattelin, että haluaisin oppia juttelemaan randomien asemallahengailijoiden kanssa yhtä sujuvasti kuin nainen jutteli minun kanssani.

Viimeisenä suuntasin kirjastoon. Matkalla kävelin vielä keskustan halki ja otin kuvan italialais-suomalaisesta pariskunnassa. Molemmilla oli hauskat vaatteet. Nainen vaikutti ensin aika torjuvalta, mutta kun vaihdoin kielen italiaan (Vorrei fare una foto di voi!) ja kielimuuri kaatui, sain luvan kuvata. Grazie, prego. Perillä kirjastossa en tehnyt paljoa, jätin sydänlappuja vähän joka puolelle ja tarkkailin niitä ihmetteleviä tätejä. Hetken istuin lehtienlukutilassa ja kirjoitin kirjeen kirjastotädeille ja -sedille: kiitin, kehuin kaikkea ja kerroin parhaan muistoni kirjastosta. Oli mukavan rauhallista ja seinällä 800 kilometrin päästä tuotuja lasten piirrustuksia.

Kuten olen muutaman kerran maininnut, kylvin koko päivän lappuja
vähän joka paikkaan ympäri kaupunkia. En todellakaan tiedä kuinka monta kirjoitin, mutta vain yksi on enää jäljellä. En myöskään muista tarkkaan mitä kaikkea kirjoitin lappuihin, mutta tämän postauksen kuvituksena on joitakin tekstejä joita ainakin käytin.

Ilta päättyi teehetkeen maailman parhaan naapurini kanssa. Väsytti, mutta oli ihan huippua kuten aina. Nyt väsyttää vielä enemmän, mutta ainakin olen tehnyt kaikkeni huomatakseni että maailmassa on ehkä muitakin kuin minä.

huomisen suunnitelma

Helmikuussa on aina tämä yksi viikko milloin kaikki näyttää ihan erilaiselta - samalta kuin silloin joskus taksin ikkunasta väsyneen koulupäivän jälkeen. Siitä on jo kauan, enkä muista paljoakaan selvästi. Alkuviikon on tuntunut siltä että kaikki ei ole täysin tuhoon tuomittua, huominen on odotusta ja jännitystä, siitä pian lisää. Ja perjantaina on se päivä, aika katsoa vielä uudelleen ikkunasta ulos ja itseään peiliin.

Huomenna on ystävänpäivä, parhaita päiviä vuodessa. Tänä vuonna aion ottaa mukaan polaroidkameran, lisäfilmiä ja lähteä kuvaamaan. Aion mennä väijymään keskustan kahvilaan, seisoskelemaan kassajonoon, keräämään hymyjä asemalle ja ehkä vielä aivan lopuksi kirjastoon - kuvaamaan jonkun ja kirjat. Otan kuvan jonkun muun ystävistä, täysin tuntemattomasta ystävänpäiväparista tai koirasta ulkoiluttajineen ja annan kuvan kohteelle.

Siinä samalla kylvän koko kaupungin täyteen vaaleanpunaisia, sydämenmuotoisia lappuja, joissa jokaisessa lukee jotain mukavaa. Tai omituista, en ole vielä päättänyt.

Ihan hyvä tää biisi.

Soi Amelie täällä, en ole se vaan haluan vaan olla. Nyt jotain omituista, en kyllä taida tykätä.

Tänään kirjoitin esseetä, vähän odotin ja raahauduin lumisateessa kuuntelemaan kouluampumisista. Se oli ihan jännää, se teoria oli niin looginen ja kaikkea. Varmaan oisin ite voinut keksiä sen.

Täällä on kiva valo, paljon verhoja ja sokerittomia tuotteita. (Voi luoja!) Viina sekottaa. Mutta se on taiteilijoitten juomaa. Minä en ole taiteilija. Hirveän hauskaa, hauskaa olla tylsä ja kuulemma ei-kiltti.

You say daddy's home, home for meeee, and I know you've been waiting for this love in your day, you know your daddy's home so it's time to play

det enda liv jag någonsin velat ha

Herätessäni tänä aamuna löysin unisen ajatuksen: olen nykyään paljon enemmän itseni kuin ikinä tähän mennessä. Sinänsä ei mitenkään ihmeellistä, koska minulla taitaa olla nyt kaikkea mitä halusin minulla olevan tässä elämänhetkessä. On ystäviä, sopua, mukava kämppä ja sieviä tavaroita. Rahaa sen verran että voi toisinaan vähän matkustaa. Päässä edes joitakin periaatteita sekä pieniä, inspiroivia haaveita ensi viikolle. Kun on kaikkea mitä haluaa, on tilaa olla kuka haluaa. Nyt pitäisi olla kyllä tyytyväinen.

Katselin taas tänään tätä maailman parasta ruotsalaista draamasarjaa. Se oli hieno ja näinhän se on:

- Paul, får jag fråga dig en sak? Om du fick leva om ditt liv -
- Man får inte leva om sitt liv. Det är det som är själva grejen.

 Vaikka nyt onkin kaikkea, ei kuitenkaan kannattane jäädä vain tähän, muuten elämä juoksee ohitse. Uusi haave: mukava ensi maanantai, kesätyöpaikka, uusi opiskelupaikka, jännitystä.

kevyt

On kummallinen tunne kun rappuja juostessa ei väsy, kiirehtiessä ei hengästy ja mieli on tyyni kun ääntää oikein kaalikeiton. Se oli hyvä tunne, istua bussipysäkillä ja aloittaa uusi aika elämässä, ainakin muutamaksi tunniksi kerrallaan. Sitten kävelin pelottomasti maanvyörymämerkin ohitse ja melkein hyppäsin akuankkahypyn - onneksi en, oli korkokengät jalassa.
On monenlaista. Parasta on ehkä maailman parhaan naapurin lisäksi joku joka palasi jostain vuosien takaa ja hymy kahvilassa. Mukavaa on myös valo, lumi, mukava kämppis ja ovenaukaisijat.

Ajattelin tänään että valintoja on tehtävä ehkä hieman liikaa. Ehkä ne voisi välttää, ei vain valitsisi niin kyllä asiat varmasti järjestyisivät itsekseenkin. Mutta toisaalta se saattaisi olla vähän itsekästä, joku muu joutuisi sitten valitsemaan sinunkin puolestasi.

minuutissa

Istuttiin siellä hiljaa ja ohimon takana välähti pitkästä aikaa. Minä katselin talon kattoa ikkunasta ja unohdin välillä aivan kokonaan mistä oli kyse. Ei se musta vesi ole kaukana, silmän takana ja korvakäytävässä, hai kääntyy hitaasti. Joitakin asioita on turha yrittää lukita männynkäpyyn.

Vaikutti siltä että olennaista ei olekaan nähdä asioita vaan antaa niiden olla. Samaa mieltä en suinkaan ole vaan pitäydyn totuudessa ainakin vielä hetken. Jos havainnoiminen ei ole ratkaisu, ei sitä kyllä ole välinpitämättömyyskään. 



Mustan veden lisäksi jäljellä on muutakin: tästä minä pidän. Siinä on jotain minkä aikana ei voi hengittää.

ei tässä muuta

Tässä minä olen ja näin sen pitää olla.

Olen aina valmis olemaan jotakin - vaikka se ei olisikaan samaa niin täällä minä sitten olen. Ole hyvin, koska muuta minä en voi pyytää.

Täällä.

Sitä en tiedä, kuka minä nyt sitten olen ja missä, mutta se varmasti selviää koska niin kaikki sanovat. Ja siihen mitä kaikki sanovat kannattaa uskoa viimeistään sitten kun on sen aika.

huomenna muutto

Kymmenen punaista laatikkoa, tekisi mieli rakentaa niistä maja ja oleilla materialismissa. Kaksi niistä on täynnä vain kivoja tavaroita, loput hajallaan kaikissa laatikoissa että purkaessa löytää jatkuvasti kivoja yllätyksiä. Tämä huone on kaaos, mutta hallittu sellainen. Huone puolen tunnin päässä haisee siivotulle ja ovella voi sulkea itselleen aikaa - varmasti vielä on mukavaa. On teetä ja maailman paras naapuri.

Vielä eilen kävelin loskassa katsellen puiden yli ja välillä laskin katseeni: tuo poika on keinunut yksinään jo kolme tuntia. Olen epäluuloinen ja katson tiukasti eteenpäin. Bussissa puhuivat keskenään, kuuntelin ihmeissäni ja lisäsin volyymia. Toisinaan on sisäpiirissä vaikka on ulkopuolella tai ainakin kuvittelee niin. Aina ei näe samalla tavalla läpi, se on haaste ja ihanaa.

Mutta: A-ja-numerosarja-jota-en-muista, missä olet? Kävin katsomassa tunneareenoitasi, mutta siellä ei näkynyt ketään. Älä ihmeessä luule että en ehtisi.