Istuttiin siellä hiljaa ja ohimon takana välähti pitkästä aikaa. Minä katselin talon kattoa ikkunasta ja unohdin välillä aivan kokonaan mistä oli kyse. Ei se musta vesi ole kaukana, silmän takana ja korvakäytävässä, hai kääntyy hitaasti. Joitakin asioita on turha yrittää lukita männynkäpyyn.
Vaikutti siltä että olennaista ei olekaan nähdä asioita vaan antaa niiden olla. Samaa mieltä en suinkaan ole vaan pitäydyn totuudessa ainakin vielä hetken. Jos havainnoiminen ei ole ratkaisu, ei sitä kyllä ole välinpitämättömyyskään.
Mustan veden lisäksi jäljellä on muutakin: tästä minä pidän. Siinä on jotain minkä aikana ei voi hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti