Tänään kävin taas katselemassa maisemia neljännestä kerroksesta. Samat ne olivat kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa en ollut ainoa joka katseli ohitse ja seiniä. Olenko tämä vai minä vai haluanko olla joku muu, kysyttiin ja pyörittelin paperin sokeripalaa pienemmäksi. Minä olen tässä ja juuri nyt minä olen tällainen, sen minä vain tiedän varmasti. En usko että löydän nyt yhtään enempää kuin jo on.
Kirje kaukaa, otin mukaani ja luin sen bussissa enkä edes yrittänyt peittää sitä että olin niin iloinen. On niin paljon kerrottavaa. Tentissä kirjoitin, mietin liian vaikeasti ja kirjoitin. Illalla en opiskellut, oleminen on niin kevyttä.
// Hai on nyt aika kaukana. Sen katse on viipyvä, katselee varkain. Minä en
ole huomaavinani, minä en ole vihainen, minä vain olen vaikka tiedän että hiljaisuus on vain ohut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti