keskiviikko 10. helmikuuta 2010

En tajunnu

Syön tässä kuivahedelmiä (löysin niitä kaapista, mistä lie ovat tulleet sinne) ja toivun läksyjen tekemisen aiheuttamasta valtavasti ärsytyksestä. Ette usko, teki niin mieli mennä ulos huutamaan kun italianläksyjä oli yksi tehtävä liikaa enkä tajunnut mitään.

Tänään oli aamulla aika hienoa. Koulu alkoi tuntia myöhemmin, joten pääsin kerrankin nukkumisessa siihen parhaaseen univaiheeseen. Heräsin nimittäin aamulla siihen, että puhuin unissani puhelimeen: ihan oikeasti pidin kättäkin silleen hienosti korvalla. Oli aika hämmentävää. Ikävä kyllä muistan siitä unityypin kanssa käydystä keskustelusta vain lyhyen pätkän.

Minä: kuka siellä?
Tyyppi: sun pitäisi kyllä tietää, en kerro, hih.
Minä: voi ei, en tunnista! Mitä asiaa sulla on?
Tyyppi: sun mummi on jättäny sulle kaulaliinan

Keskustelimme myös muista aiheista ennen tuota ja minulla oli ihan kivaa. Olen myös aika varma, että tiedän sittenkin kuka tuo salaperäinen unisoittaja oli. Kerran, kun olin varmaan 13-vuotias, näin unta jossa olin lomalla perheen kanssa jossain ihme lomakeskuksessa. Minulla oli aika sairaan tylsää siellä, kunnes ihan sattumalta tutustuin aivan sairaan hienoon tyyppiin. Se oli varmaan paras uni ikinä. Sen tyypin kanssa oli kunnon bestismeininkiä, riehuttiin ja juteltiin ja kaikkea siinä unessa. Valitettavasti uni loppui siihen, että menin sanomaan tyypille että olemme lähdössä kotiin. Halailtiin sen uuden ystäväni kanssa siinä ja ehdin juuri ja juuri antaa tyypille numeroni ennen kuin uni loppui. Taitaa sittenkin olla harvinaisen selvää kuka oli tuo aamullinen salaperäinen soittaja.
Soittaisit mokoma uudelleen! Et usko miten ikävä on ollut!

Arkielämässä taas tämä päivä on ollut aika rauhallinen. Aamulla ilahduin aika paljon siitä että oli valoisaa. En ymmärtänyt tunneilla juuri mitään aiheista, en tajua missä opiskeluintoni on. Psykologian tunnilla taiteilin kauniin vaaleanpunaisen lapun jossa oli kukka. Jätin sen piiloon koulun käytävälle.

Koulun jälkeen menin J:n kanssa keräämään merkintöjä armaaseen kulttuuripassiimme. Se on sellainen systeemi että käydään kaikissa kulttuuripaikoissa x kertaa ja siitä saa kurssin. Suunnistimme ensiksi taidemuseoon. Ei mikään huono valinta, koska siellä on nyt jokin hassu lastennäyttely. Viihdyimme erityisesti huoneessa jossa oli pehmolelumeri ja siinä, jossa oli hienoja hattuja. Innostuimme niin paljon, että otimme jopa laadukkaita kuvia kamerakännykällä.

Oho, minä! Hattu kuvausrekvisiittaa.

Voin kyllä kertoa, että kannattaa ehdottomasti käydä mieluummin taidemuseossa kuin siinä toisessa museossa. Tarkoitan, että en ole hirveän kiinnostunut mistään Kekkosen elämänvaiheista.

Hihii, toisessa kuvassa J ja minä! Ilmoita oitis jos haluat tämän kuvan pois täältä.

En oikein osaa päättää enää mikä fiilis juuri nyt on. Toisaalta aika hyvä, koska museokierroksella oli hauskaa! Toisaalta taas vähän outo, koska aamun unipuhelun keskeytyminen harmittaa ja se että en oikein ole osannut viime päivinä puhua enkä tajuta mitään. Voisi olla ihan järkevää syyttää tuosta tätä viheliäistä kipeänä olemista, tosin en enää myönnä että olisin sairas.
Sekin vielä että olen vähän pihalla vuosipäivän suhteen.

Tästä nyt tuli vähän tällainen outo, laiska ja hassu kuulumispostaus. Koittakaa kestää.

PS. Mistä näitä lukijoita oikein tulee?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

noi hatut on kyl niin hienoi, et tätä kuvaa ei kannata poistaa ;)
J

Lyydia kirjoitti...

J: jes hienoa! Vois joskus käydä vähän taas hattunäyttelyssä tuolla.