Luennoitsijalla on maailman asiallisin paita, se soittaa meille radikalisoivaa musiikkia, istuu tyynenä pöydän takana ja syö suklaata. Kun kello on tarpeeksi paljon, se haluaa että me osallistutaan, kertoo tarinoita ja yhdeksänkymmentä minuuttia tuntuu juuri sopivalta ajalta. Olen niin oikealla alalla ja haluan tietää lisää: freire, dewey, kriittinen.
Ehdin lukea kaksi tuntia hiljaisuudessa melkein tyhjässä aulassa. Kirja on puuduttavan tylsä ja raivostuttava, mutta sen käynee läpi nopeasti. Käsiala on parantunut yliopistossa, jaksan kirjoittaa pienempää tekstiä ja enemmän, enemmän jotta ymmärtäisin. Kirjassa puhutaan vihan tunteesta, minä ajattelen vihastumistani kyseistä kirjaa kohtaan ja fokusoin enemmän.
Pinoan tämän viikon luku-urakan ikkunalaudalle - hyvinkin alle kymmenen senttiä. Se on yleissilmäykseltä aika monipuolinen, ehkä hieman radikaalikin. En malttaisi odottaa että oppisin sen kaiken, että kaikesta tulisi niin hallittu kokonaisuus että voisin yrittää murtaa sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti