Lähdin kävelemään valkoiseen. Aioin kävellä ensin vartin tuohon suuntaan, sitten vartin toiseen, mutta lopulta juoksin ylimalkaisesti pitkin metsäpolkuja. Sammal oli jäässä ja petti hauskasti raksahtaen jalan alla. Yli kivien ja kantojen, kantojen ja varjojen, oksien ja varpujen minä juoksin ja harpoin, metsänvärisessä takissa.
Keskellä metsää katsahdin taas mäntyjen latvoihin, annoin katseen nousta aivan yläpuolelleni ja sammal väisti alta kun kaaduin maahan hengittämään. Neljä puuta muodosti ympyrän ja ympyrän läpi näki harmaan taivaan. Keskellä kangasta ei tuule enää korviin eikä käsiä kylmää, kaikessa rauhassa voi olla vain osa metsää, pala jalan alla painuvaa sammalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti