Missä mahdoin olla: kaikkialla kivan näköisiä ihmisiä, sellaisia joille haluan hymyillä, sanoa että mennään teelle ja ei olla yksin perjantaita eikä lauantaita. Tunnen muutaman, osasta tiedän liikaa, nuo näen pitkästä aikaa. Luuranko heiluu lavalla, valkoiset kädet kohoaa ilmaan kertosäkeessä, huulet ovat oranssit ja mekko liian sininen minulle. Vaikka sata toista kohtaan.
Kotona ennen lähtöä päätän että palattuani olen viisaampi niin monen asian suhteen ja kynnyksellä taistellessani uusia kenkiä jaloista ajattelen että niin todella olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti