Saavuin Turkuun illalla, kävelykadulla melkein itkin ilosta kun kiharapäinen pultsari tuli pyytämään kolikkoa. Miten voi olla ikävä juuri oikeaa pehmeää valoa ja bussin edestä juoksevia teinejä. Niin anonyymia olemista ja hiljaista kämppistä.
Pääsykoepaikalle kävellessä olin niin onnellinen, luin auringonpaisteessa yliopiston pihalla muiden hermostuneiden kanssa ja istuin eturivissä. Koe oli vaikea enkä tiedä osasinko ollenkaan mutta täytyy ajatella kuten korkealla mäellä turun kattojen yllä päätettiin: ei sitä nyt kannata murehtia, kaikki järjestyy kuitenkin.
Meni liian myöhään ja nukuin muutaman tunnin enää aamuista vaellusta juna-asemalle. Se kuitenkin kannatti, oli aurajoki ja vapaampaa olla kuin viimeksi, pisamia.
Yöllä pyöräillessäni kotiin Halistensillan yli, ajattelin että jotain muutosta on tulossa. Kaikki on niin kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti