Tänään olin todella pitkästä aikaa ihan oikeasti surullinen tai ainakin ei-niin-onnellinen. En tiedä johtuiko se matkasta, väsystä vai siitä että luin kauhean surullista kirjaa vai toimettomuudesta. Tai ehkä siitä että en tiedä mitä haluan, levottomuudesta. Niin hermostuttavaa, aurinko näytti arkipäiväiseltä ja en jaksanut millään varastaa vastaantulijoiden hymyjä.
Luin torka aldrig tårar utan handskar ja siksi kun kävelin tyhjässä parkkihallissa ajattelin ääneen
jag vill i mitt liv få älska någon som älskar mig
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti