En halua enää hyvästellä ketään täältä. Haluan tietää että jo pian on samanlaisia laiskoja lauantaipäiviä, keskusteluja siitä mistä voi haaveilla ja mitä voi toivoa. Siitä mikä elämässä on kevyttä, siitä mikä on niin vaikeaa että se ei tunnu menevän koskaan ohi. Mutta silti pitää sanoa että nähdään joskus, nähdään syksyllä, toivottavasti nähdään. Ajoitus on niin huono.
Vaaleassa kevättakissa, itsevarmana ja kauniina kauppatorin laidalla puolenyön jälkeen. Kun katsoo hansakorttelia, takseja, pysähtyy tasan tuomiokirkon eteen ja silmäilee haaleaa vaaleutta jossain taivaanrannassa - tässä on turku ja minä, joka seison koko kaupungin edessä suoraselkäisenä ja ylpeänä, en halua taaskaan lähteä.
Joskus tuuli saa silmät vuotamaan pyöräillessä, joskus ihan oikeasti itkettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti