Aamulla oltiin tmenossa kuuntelemaan kun joku tyyppi nörttilaseissaan kertoisi mikä on ylioppilaskunta. Tiesin jo, mutta aamussa on hauska kävellä vaikka maa olisikin märkä. Kun odoteltiin pihalla, katselin miten katulampun reunassa oli vesipisaroita, rakennusmiehet kiipeilevät korkealla ja huomasin kuinka monilla oli jo lapaset mukana. Kotimatkalla tuli kauheasti tuttuja vastaan, mietin mistä oikein tunnen ne kaikki.
Parasta on olla juuri tällä tavalla yksin, siksi että ei vain halua soittaa kenellekään. Pidän siitä miten aika lainehtii nurkasta nurkkaan ja jos tuntuu siltä voi ihastella mäntyjä, puhua tuntemattomille, opiskella jos siltä tuntuu ja jopa tehdä joskus niin kuin kaikki muutkin. Illalla istua intiaani-istunnassa sohvalla ja neuloa lapasta viimeisistä langoista mitä löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti