Vaikka se tämänaamuinen oli aamuluento, niin olin silti hereillä. Miten minä pidänkään tällaisesta opiskelusta, liikkumisesta luennosta toiseen! Kun istuu paikalleen (neljäs tai viides rivi, keskellä) ja kaivaa neuletyön laukusta voi vilkaista ympärilleen, perustaa neulekerhon vieressä istuvan täkinvirkkaajan kanssa ja suunnata korvat ja katseen sinne missä pian tapahtuu. Vähän niin kuin menisi elokuviin mutta ei tietäisi mitä kaikkea tietää sen jälkeen.
On ihana kun puhujan ääni vaihtuu, aihe vaihtuu joka kerta, luentosalissa on yhtä rauhoittava äänimaailma kuin kirjaston kahvilassa. Kun luento videoidaan, viittomakielen tulkit keskittyvät salin edessä ja välillä voi teeskennellä ymmärtävänsä. Jokainen luento on kuitenkin aina niin erilainen silloin kun kuuntelee. Kaikilla on niin paljon sanottavaa että aika ei riitä ja minä haluan kuulla lisää ja minä meditoin vaikka opiskelen.
Kotona neuropsykologia ei tunnu yhtään samalta mutta jos välillä lukee yhden kappaleen oikein hitaasti niin saattaa ymmärtää että kaikki on liikkeessä, ideat, ajatukset ja luennoitsijat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti