Ajattelin tänään hetken olevani totaalisen epäonnistunut ja että kaikki taitaa olla hukassa.
Mutta en kauaa, koska aloin ajatella haravointia. Ja koska haravoin kauan (ainakin yli tunnin, vau!) ehdin ajatella kaikkea muutakin. Ainakin huomista automatkaa, ensi viikkoa, syntymäpäivää, sitä että kuukausi on loppujen lopuksi aika lyhyt aika. Ja sitä että taitaa olla taas aika tehdä sitä mistä tulee onnelliseksi ja hengittää enemmän.
Rakastan nopeaa, hyvää ja halpaa, mutta toisaalta - jos aion todella opetella yhtä kärsivälliseksi kuin puu, täytyy arvostaa enemmän sitä hyvää mikä tulee hitaasti, sitä mikä juontuu siitä että tarvitsen, ei siitä että haluan.
Sääntö numero kuusi: älä halua, tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti