lauantai 8. kesäkuuta 2013

hei joku joensuu

Kahdeksan tuntia junassa, taas kerran. "Se on varmaan suomi leveimmillään siinä, vaasasta joensuuhun." Itsestäänselvyyksiä, junanvaihtoja. Jossain pienessä kaupungissa katsovat samoilla uteliailla silmillä joilla minäkin katselin kunnes pakkasin laukkuni ja lähdin.

On niin paljon paikkoja joissa en ole käynyt. Merkitsen kuulakärkikynällä VR:n ratakarttaan asemat joilla olen pysähtynyt, joilla olen katsonut ensin ulos ikkunasta ja sitten kelloa, vaihtanut vastapäätä istuvan kanssa nopean hymyn ja jatkanut haaveilua.

Joensuussa oli vastassa aurinko, miellyttävä ääni, venäläiset turistit jotka joivat teetä ja olivat puolihuolimattomasti kuin perhe, paras pääsykoe jossa olen koskaan käynyt ja lopulta vartti aikaa juosta junaan. Vähän olemassaoloton kaupunki, pieni ja kaikki kiinnostava on piilossa siltä joka ei osaa edes etsiä kun ei tiedä mitä haluaa.

Kun juna lopulta sai kiinni edes osan ajasta minkä se oli hukannut oli jo ilta ja illassa näkyi jo aamu ja huominen ja ensi viikko ja vaasa ei enää ole vain kasa typeriä kuukausia.


Ei kommentteja: