Hiljainen päivä tänään. Neuloin pitkästä aikaa ja sain paljon aikaiseksi. En muistanut miten tyyni olo siitä tulee, vähän sama kuin silloin jos seisoo keskellä pitkiä peltoja ja katselee ylös pilviä ja taivas kaartuu valtavana ja huivi nousee kolmioksi pään päälle. On kuulevinaan oman nimensä kaukaa. Suurissa neuletöissä on parasta juuri se jatkuvuus, työn valmistuminen on vielä niin kaukainen asia että voi vain keskittyä jokaiseen silmukkaan yksi kerrallaan.
Keskustelua kyseenalaistetaan niin paljon, on vaikea saada tilaa ajatella. Tuntuu että on kuvitellut ihan kokonaan itsensä ja olemuksensa. Kaikki sanottu on väite, vaikka minä olen vain toteamus ja yleensä hiljainen sellainen. Saattaa olla, että tämä jatkuva onnellisuus kaventaa näkemystäni enkä osaa itse kyseenalaistaa, mutta se saattaa kuitenkin olla sen arvoista. Että saa olla hetken elämässä rauhassa, keskittyä siihen pitkään hetkeen ulos- ja sisäänhengityksen välissä.
Silloin kun en vielä ollut näin onnellinen ja edessä oli liian monta päivää, päätin täyttää tyhjät osat päivistä kiitollisuudella, olla rehellinen ja olla välittämättä. Nyt on ruusuja, on viiniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti