sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

melkein perillä

Matkalaukku painoi niin paljon, jokaisella junanvaihdolla enemmän. Kerroin että siinä on puolet omaisuudestani, nauratti. Sellaista se on kun muuttaa junalla.

Vieressä istui tuore luokanopettaja. Se oli hyvä tyyppi, matkalla töihin. Se piti leskenlehdistä, talvesta ja kilteistä oppilaista. Turusta ja kämppisasumisesta. Se kertoi että kaikki järjestyy ja hetken tulevaisuus turhan tutkinnon suorittaneena ei tuntunut enää niin hirveältä. Voi ottaa kuukauden vapaata ja muuttaa toiselle puolelle suomea. Voi löytää oman juttunsa ja opetella juttelemaan tuntemattomien kanssa junamatkasta toiseen.

Vaasassa on lämmintä, joet tulvii, hiljaista. Huomenna se alkaa.

Ei kommentteja: