Minä en kerta kaikkiaan suostu tähän. Miten nyt voi olla jo huhtikuu, pitkä ja tuulinen huhtikuu joka kaiken lisäksi loppuu. Turku loppuu, Vaasa alkaa. Vaikka täällä on nyt kaikki mitä olen aloittanut ja lopettanut, kaikki turhat tavarani ja Halistenkoski joka pian tulvii. Kämppis jonka kanssa ei puhuta mutta jota tulee ikävä.
Kävin tänään
opiskelemassa leipomassa pullaa maailman parhaan naapurini luona ja oli niin mukavaa niinkuin aina. Lähtiessä ovella kuitenkin iski hämmennys: hetkinen, milloin me nähdään seuraavan kerran - ennen vai jälkeen ensi kuun? Huomenna sama jatkuu, mennään maailman parhaan italianan kanssa juhlimaan ja sanotaan että vielä me ehditään. Vaikka en minä tiedä mitä minä kuukauden tai edes viikon päästä teen, ajattelen, suunnittelen.
Jos olisi vielä hetki tätä kevättä ilman velvollisuuksia ja aikaa uusille suunnitelmille. Jos ehtisin vielä kävellä Aurajoen rannassa, poimia hymyjä kävelykadulla, polkea yöllä kotiin, käydä yllätysvisiiteillä, laskea kalastajia, istua bussissa päätepysäkille asti. Huomata miten kaikki on niin hyvin.
Sunnuntaina asemalle, yksin, korvissa
shock to your system.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti