torstai 18. huhtikuuta 2013

innergård

Oli ensimmäinen aamu aurinkoisessa Tukhomassa ja se näytti ihan erilaiselta. Aioin käydä vintageputiikeissa, Beyond Retrossa ja myös Myrorna kiinnosti. Piti kuitenkin odotella pitkään että ne avasivat ovensa. Ei se mitään, sillä aikaa minulla oli muun muassa metroajelu ja frihet. Siellä metrossa istui parrakas äijä. Se puhui puhelimeen, tuijotti minua ja hymyili. Kuuntelin silloin Ultra Brata, hei kuule suomi ja oulu on iloinen paikka. Hymyilin kuitenkin lähtiessä varkain takaisin.

Kadulla oli tyhjää ja tuulista mutta terassikahvilat täynnä. Löysin kuitenkin yhden pienen kahvilan jolla oli tiskin takana piilossa aurinkoinen innergård, oranssivalkoinen kaffekatt ja ahkera myyjätär. Sisäpihalla tuuli kauheasti. Mutta silti minä tilasin urheasti ischain ja katselin sitä miten nopeasti valo ja varjo vaihtuu. Miten nopeasti. Iloveit.

Kun etsii parhaita hetkiä, pitää muistaa että se on kuin olisi marjastamassa. Joskus täytyy saapastella koko metsä läpi ennen kuin löytää sen mitä etsii. Joskus taas yhdessä aamussa poimii ämpärillisen hetkiä mukaansa.

Ei kommentteja: