perjantai 12. huhtikuuta 2013

harmaassa

Todella outo aamu. Heräsin, puin päälleni ja lähdin kokoharmaassa asussa tiiviiseen harmauteen juoksemaan. Juoksin mudassa, asfaltilla, eksyksissä, hiljaisuudessa ja metelissä. Enkä sitten ollenkaan tykkää juosta. Mutta ehkä haluan juosta ihan vain siksi että pääsen joskus lenkkipolkujen risteykseen ja valitsen pitemmän reitin saadakseni enemmän aikaa muistaa elämäni hetket. Minä vain juoksin, hitaasti, eikä päivä alkanut valjeta vaan harmaus vain harmaantui taivaalla. Korviin tuuli, päätä vähän särki.

Tänään lähden Ruotsiin. En oikein saa kiinni lähtöfiiliksestä. On enää niin vähän aikaa Turussa että haluaisin vain jäädä istumaan Aurajoen rantaan tekemättä mitään ajatukset harmaina ja kuvitella olevani jotenkin osa tätä paikkaa. Olla hetken paikoillaan ja aloillaan, ilman että seuraava käänne on jo ovella odottamassa. Mutta on siellä Ruotsissakin varmasti kaikenlaista mitä voi katsoa ja ottaa mukaansa. Metro, vintage, gävle.



Ei kommentteja: