Mutta voi tätä materialismia! Lähdin Turusta muuttokuormanani yksi matkalaukullinen ja kuvittelin pärjääväni sillä viikon. Nyt on on kolmas päivä menossa ja on ikävä kaikkia helppoja tavaroitani. Enkä edes taida päästä hakemaan lisää vielä pitkään aikaan. Aamulla kun herään ajattelen helppoja oleskeluvaatteita, joskus kaipaan kaikki polaroidkuvia joista muistaa niin hyvin olevansa elossa ja olemassa, ulkona ikävoin niitä älyttömiä korvalappujani. Jopa kamala rämisevä pyöräni jonka kori on vinossa olisi ihana yllätys.
Ja voi jos vain saisin sen maailman parhaan kuorimaveitseni tänne.
Taitaa olla myös vähän ikävä. Tosin en ole varma onko se ikävä vai yksinäinen olo. En tunne täältä ketään ja kaikki vanhat ja uudet jäi Turkuun. Loput ovat edelleen yhtä kaukana kuin aina. En voi kertoa uutta osoitettani kenellekään koska en tiedä sitä. Tai ei minulla vielä tällä viikolla taida mitään osoitetta ollenkaan. En tiedä mistä oikein aloittaisin tämän kaupungin! Kai pitää vain odottaa että se löytää minut.
Sillä välin pitää muistaa tämä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti