Voisin olla nyt todella huonolla tuulella. Juna on jo ohittanut Loimaan ja Turku jäi kevääseen sellaisena kuin sen taisin kohdatakin: aurajoenruskeana, aurinkoisena, suurena mutta jollain tavalla tuttuna. Sinne jäivät kaikki joilta olen oppinut niin paljon tänä keväänä. Minä yksin asemalla, junassa, matkalla jonnekin joka on niin neutraalia että en osaa oikein odottaa sitä. Eilenkin meni myöhään ja väsyttää, nukuin neljä tuntia ja heräsin terävään aurinkoon. Tärkeileviä ihmisiä, puuttuvia ihmisiä, kiire.
Mutta ei, kaikki on kuitenkin hyvin. Tapaaminen kauppatorin keskellä, liian pitkä tovi aurajoen rannassa, kookospähkinäjäätelöä. Askartelin yllätyksen maailman parhaalle naapurille ja se oli niin hauskaa. Pakkaaminenkin sujui ihan suunnittelematta, avasin vain vaatekaapin ja täytin laukun. Bussissa matkalla rautatieasemalla katselin ulos, puisto joen varressa oli täynnä kevän odottajia. Ne tanssivat ja niillä oli viiniäkin. Ja lopulta ei kuitenkaan ole kiire minnekään, on viikkoja ja hetkiä ja keskusteluja ja ne on jo ihan vieressä.
Ei viimeistä turkupäivää, vaan ensimmäinen päivä aurajoen rannassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti