torstai 28. tammikuuta 2010

Odotettavissa lievää poissaolevuutta, ehkä

Älkäähän nyt täysin yöunianne menettäkö, mutta tämä valtava mielissäänolon jaksoni taitaa lähestyä loppuaan. Ei siinä mitään, tänään oli oikein mukavaa (wuhuu, tyhjän koulun konsertti!) mutta ihan tuossa parikymmentä minuuttia alkoi tulla turhuusahdistus. Mikä ihmeen pointti on yhtään missään mitä teen? Mikä ihmeen pakko minun on muuttaa asioita ja tehdä niille jotain? Mitä varten haluan tehdä asioita, mitä se auttaa? Minkä ihmeen takia olen?
Älkää ottako niin vakavasti, sysään nuo kohta odottamaan seuraavaa valvotun yön hienoa keskustelua. Sillä välin jatkan asioiden tekemistä, koska tähänkään mennessä ei ole käynyt kovin huonosti.

Toinen asia, joka alkoi tänään häiritä on se, että pahin niin kutsuttu ongelmani taitaa edelleen olla sama kuin ala-asteella. En edelleenkään ole löytänyt mitään asiaa, jossa juuri minä olisin aika hyvä. En halua olla mikään paras, mutta olisi kiva osata jotain. Tätä voi olla vaikea ymmärtää. Toinen on se, etten edelleenkään oikein osaa sosiaalista elämää. Tänään huomasin että toisinaan ihan normaali kommunikointi on aika vaikeaa: ihan niin kuin ennenkin, todella turhauttavaa. Pitäisi varmaan alkaa taas kehittämään itseään, mutta nämä oivallukset yhdistettynä turhuusahdistukseen eivät varmastikaan tuota minkäänlaista tulosta. Miksi kehittäisin itseäni, kun en tiedä miksi ihmeessä teen sen? Melkein tekisi mieli jättää vuosipäivä tuon oivalluksen takia välistä, mutta ehkä on ihan järkevää arvostaa hienoja hetkiään sen verran etten tee sitä.

Tämä menee varmaan aika pian ohi, kun en kiinnitä siihen huomiota. Nyt ei ole aikaa ahdistua. Saa rohkaista.
Voisi olla sopiva hetki vähän rentoutua taas. Ehkä olen vain väsynyt.

Mutta sitten itse asiaan: kiitospalstaan! Teen tämän uudestaan, koska viimeksi tämän tekeminen oli ihan sairaan kivaa.

Kaikki tyypit, jotka kulkevat aamulla minua ennen koulun ovesta ja aukaisevat sen oven. 
En pidä yhtään ovien aukaisemisesta.

Varmasti mielellään nimettömänä pysyvä entinen luokkakaverini
On tosi hienoa, että olen niin avoin tutustumaan ja hengaamaan ihmisten kanssa. On aina tosi kiva kuulla (tosin kiertotietä) siisteistä jutuistasi.

Arvo Pärt
Olet tehnyt oikein hienon kappaleen.

S ja T
Tämä on aika vaikea, koska en tykkää aina sanoa kaikkea kirjallisesti! Tulkaa joskus sopivalla hetkellä kysymään mitä olisin kirjoittanut tähän, yritän sitten muistaa! Tosin olkaa sitten varmoja että teitä kiinnostaa sillä hetkellä. Niin, jos huomaatte että tarkoitan teitä :----)

NRJ-biisivalintojen tekijät
Kiits hei, loistavaa musiikkia! Äskenkin juuri oikeaan aikaan soi tuo Fireflies!

Keksin juuri, että haluan kirjoittaa tänne ystävänpäivästä, talvesta, fiiliksestä, vuosipäivästä ja suunnittelemisesta. Joskus.

3 kommenttia:

Munse kirjoitti...

Outoa. Mietit hyvin perinteisiä filosofisia kysymyksiä, mutta et kuitenkaan pidä filosofiasta. Vaikka sen perimmäinen tarkoitus on juuri pyörittää näitä kysymyksiä, ja yrittää vastata niihin.

Itsensä kehittäminen on myös aina hienoa. Parhaita tunteitä maailmassa on se fiilis, kun saa motivaation kehittää itseään. Kehityksen tavalla ei ole niinkään väliä, vain se motivaatiolla latautunut olo ratkaisee.

Lyydia kirjoitti...

Munse: En varmaan pidä filosofiasta, koska se tuntuu niin kamalan turhalta. Sen ajan minkä käyttää tuolin olemassaolon miettimiseen, voisi käyttää johonkin kivaankin. En koe tarpeelliseksi (ainakaan vielä) kehittää mitään hienoa filosofista ajattelujärjestelmää itselleni. Eettisiä kysymyksiäkin on mukavampi selvitellä myöhään yöllä keskustellessa jonkun mukavan tyypin kanssa.

Kyllä, se motivaatiofiilis on todella hieno tunne. Tällä hetkellä en vain keksi minkä takia/miten itseään pitäisi kehittää, tai että onko "se on kivaa" tarpeeksi hyvä perustelu. Mutta se tunne menee varmaan ohi.

Munse kirjoitti...

Tavallaanhan kuitenkin olet parhaillaan tilanteessa, jossa filosofia voisi olla "hyödyksi". Jos saisit vastattua kysymykseesi miksi ylipäänsä kannattaa olla olemassa, olisi sekin pois alta. En tosin väitä että se olisi mikään taikaratkaisu; hyöty on oikeastaan aika marginaalinen. Vaan kaipa minäkin siitä jonkinlaista motivaatiota juuri revin arkeeni.