Ette kyllä usko silmiänne kun kerron mitä nyt on tapahtunut, vaikka jotkut taitavat tästä jo tietääkin!
Minä, liikuntakammoinen nro 550, itkuhiihtäjä ja omasta mielestäni aika huonokuntoinen vätys, kävin eilen ihan oikeasti liikkumassa. Joku kuntosalin tapainen juttu järjesti täällä jonkin tutustumisillan, jossa sitten oli ilmaisia näytejumppia ja silleen. Menin sinne ja herätin hilpeyttä hermoilemalla siitä miltä näytän. (Mutta se varmaan oli joku defenssijuttu sitä vastaan että en hermoilisi jostain oikeasta jutusta) On tosin kyseenalaista, kuinka hyödyllistä se liikunta loppujen lopuksi oli, koska kahden puolen tunnin mittaisen jumpan välissä kävin vähän kaakaolla hienojen ihmisten kanssa. Vaikka itse tykkään kyllä ajatella, että liikunta oli silti myönteistä, koska tulin siitä aika hyvälle tuulelle. Vieläkin on aika hieno olo. Minä uskalsin!
Osallistuin hienojen tukijoukkojeni kanssa kahdelle näytetunnille siellä. Ensimmäinen oli kuulemma jotain etelämaalaisia tanssityylejä rennosti, eli siinä ei tarvinnut osata mitään. Periaatteessa se oli ihan kivaa, mutta tuskin jaksaisin harrastaa sitä ihan säännöllisesti. Toinen tunti oli oikein rauhoittava jooga-pilates-taiji-tunti, siitä pidin. Ihanaa kun sai vain hengitellä ja miettiä omiaan. Ehkä otan aurinkotervehdyksen tavaksi aina kerran viikossa kun tuntuu siltä.
Myönnettäköön nyt sitten sekin, että taisin oikeasti pitää liikkumisesta siellä. En ole ihan varma, johtuiko se enemmän siitä biologisesta endorfiinijutusta vai siitä että tajusin että kivaakin liikuntaa voi olla. Fiilisliikuntaa, siitä minä pidän: ei mitään mitä pitää osata, kaikki ovat paikalla vapaaehtoisesti, omat vaatteet ovat riittävän hienot ja kaikilla pitää olla hauskaa.
Jos ajattelisin negatiivisesti, ajattelisin että onpas törkeää ettei minulle aiemmin valaistu että liikunta voi olla näin kivaa oikealla asenteella. Toisaalta, onneksi tajusin sen nyt enkä ensi vuosikymmenellä.
Mitähän muuta nyt kuuluu.
Tänään oli lähellä tulla vähän kouluahdistus: huomasin että koeviikkoon on kaksi viikkoa ja olen ihan jäljessä. Ahkeroin siis viimeinkin hieman ja ehkä kohta opettelen oikeasti italiansanoja. Toisaalta nyt tällä viikolla on ollut todella kivaa, olen ollut aika intona aina välillä. Olen myös vältellyt joitakin asioita ja siksi olenkin onnistunut niissä tavallista paremmin. Olen kehitellyt loistavia suunnitelmia tuntemieni pään menoksi (ei kirjaimellisesti huom).
Tänään luin eräästä randomlehdestä jutun onnellisuudesta ja tajusin että olen näköjään unohtanut sen. Oho. Aika paha unohdus. Mutta olen kyllä silti tainnut olla aika onnellinen. Melkein. Voisin lukea sen jutun uudestaan ja yrittää tietoisesti jälleen kerran olla parempi ihminen. Olen kyllä jo aika hyvä.
Tänään en anna vihjeen vihjettä siitä miksi valitsin tämän musiikin.
isona aion opiskella positiivista psykologiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti