maanantai 15. helmikuuta 2010

Vuosipäivä

Kello on sen verran että en enää jaksa tuottaa aivan loistavaa tekstiä, mutta nyt on vain sellainen pakkotunne kirjoittaa vähän.
Tänään oli viimein se kauan mainostamani Vuosipäivä. Hämmensin varmasti joitakin puhumalla mielissäni että voi kun on ihanaa, huomenna/tänään on vuosipäivä, enkä tiedä yhtään mitä aion tehdä.

Vuosipäivä on aika uusi päivä kalenterissani, aloitin sen vieton kaksi vuotta sitten. Muistan todella hyvin, kun istuin silloin taksissa ja yhtäkkiä valaistuin ja tajusin kaikkea hienoa, esimerkiksi (tiivistetyssä muodossa) että olen aika hieno tyyppi ja että saan ihan itse valita mitä teen. Ei ole pakko suorittaa. Kannattaa huomioida että on edelleen olemassa, ainakin luultavasti. Olin silloin niin mielissäni! Varmana tuo oivallukseni kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta voi elämä miten hienoa se on. Edelleenkin kun ajattelen sitä fiilistä alkaa hymyilyttää ja voisin vaikka hieman hyppiä. "Jokainen uloskäynti on sisäänpääsy johonkin muualle. Jotakin ihmeellistä on aina nurkan takana!", tiedättehän?
 
Toisaalta vuosipäivässä on myös toinen merkitys. Pidän päivää tavallaan yhtä hienona juttuna kuin synttärit, mutta kuitenkin vakavampana. Vuosipäivänä mietitään paljon enemmän ja pohditaan omaa olemusta menneisyyden ja nykyisyyden kannalta, toisinaan harkitaan myös tavoitteita. Vuosipäivänä syvennytään miettimään omaa tilannetta. Mutta näitä noudatetaan ainoastaan jos kiinnostaa, koska mitään ei ole pakko tehdä.

Tänä vuonna vietin vuosipäivää vähän sekavissa tunnelmissa, koska en tiennyt vielä iltapäivälläkään miten aion viettää päivän. Lopulta päädyin vain menemään virran mukana ja tekemään niitä asioita mistä pidän. Menin esimerkiksi kaakaolle taas kerran hienossa seurassa, datailin, tein kasvonaamion ja söin vähän suklaamuroja. Vakavampaa linjaa taas edusti vanhojen päiväkirjojen selailu, ajatusvirtakirjoittaminen käsin ja ihan yleinen asioiden miettiminen. Ei niistä miettimisistä kuitenkaan enempää, en ole vielä ihan varma mitä olen ajatellut ja olenko päätynyt mihinkään. Tänä vuonna vuosipäivässä oli uutta myös se että selitin siitä ihmisille.

Tämä 15.2. oli aika loistava päivä. Ei varmaan erityisesti kuitenkaan eronnut muista päivistä muuten kuin fiiliksen takia. On hyvä viettää vuosipäivää: tänä vuonna se tuntui aika tärkeältä ja sitä paitsi tämän kautta muistan aina vähän paremmin mistä on kysymys. Tänään aion vielä jotenkin ynnätä päässäni mietittyjä asioita ja olla tyytyväinen itseeni.

Kannattaa katsoa joskus asioita ihan hetken pidempään kuin yleensä.

Saa kuunnella taas kerran Musen Starlightin. Ja tuo kuva on täältä.

2 kommenttia:

kaijja kirjoitti...

"Olin silloin niin mielissäni! Varmana tuo oivallukseni kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta voi elämä miten hienoa se on. Edelleenkin kun ajattelen sitä fiilistä alkaa hymyilyttää ja voisin vaikka hieman hyppiä." Tuo oli niin hyvin kuvailtu ja niiin tuttu tunne! Voi kun määkin muistaisin päivämäärän ni viettäisin myös Vuosipäivää:) Tuo jo kuulostaa kivalta koko Vuosipäivä ihan sananakin.

katriparka kirjoitti...

kaijja: voithan sä aina vaikka keksiä jonkun hyvältä kuulostavan päivämäärän ja alkaa viettää sitä. :D parasta on se kun saa kaikki muutkin juhlimaan sun vuosipäivää!