Tunnelmista

Hei, eräs loistava bloggari kirjoitti vähän aikaa sitten kappaleen verran tunnelmista. Voisin varmaan lainata sen tänne, tuskin pahastuu ihan kamalasti tuo:

"Olen muutenkin aina tykännyt erilaisista tunnelmista. Kirpeän pakkasaamun tunnelma, kun aurinko paistaa ja hanki kimaltaa, tunnelma, kun käpertyy jonkun kainaloon eikä ikinä halua lähteä siitä pois, tunnelma linja-autossa, tunnelma koulussa, tunnelma kaupassa kaikkien kiireisten ihmisten keskellä, tunnelma Otto-automaatilla, tunnelma kesäyönä, tunnelma syksyllä aamukasteessa."

Koska olen aina ollut oikea ideamagneetti, lainasin tästä vähän inspiraatiota. Ihan huomaamattani havainnoin tunnelmia vähän tarkemmin. Se on muuten aika kivaa, tarkempi havainnointi auttaa totta kai arvostamaan asioita enemmän. Ja voi miten paljon viikonlopustani löytyikään tunnelmia. (Huomautan että kyseistä tunnelma-sanaa käytetään tässä blogissa fiilispohjalta, enkä suostu määrittelemään sitä tarkasti.)

Yksi todella hieno tänään mieleen jäänyt tunnelma löytyi, kun kävelin kotiin kaverilta. Oli se hetki, joka on juuri vähän ennen hämärtymistä ja taivas on toisaalla tummansininen ja toisaalla vaaleanpunainen. Aurinko oli oranssi ja paistoi vielä silmiini. Kuuntelin tuota alempaa löytyvää kappaletta ja muuten oli todella hiljaista. Kaikkialla kävelemäni tien ympärillä oli vain koskematonta lunta, paljon. Yhden kerran pysähdyin, koska halusin muistaa miten hienolta lumi näytti kun siihen osui vaaleanpunaista valoa. Kävellessäni eteenpäin aurinko laskeutui nopeasti ja kun saavuin määränpäähäni oli jo sinisenhämärää.
Se oli harvinainen hetki, sillä silloin jopa pidin talvesta. Ei ollut edes kylmä.



Muita siistejä tunnelmia olivat seuraavat:
- se kun sain ystävänpäiväkortin (oli muuten hieno) koulun käytävällä ja ihmisten ilmeet olivat varmaan yhtä hienoja kuin ennen joululomaa.
- se kun huomasin että kaverini uusi koira ei vihaakaan minua
- se kun istuin tänään linja-autossa ja kuuntelin comforting soundsia ja tajusin että minulla ei ole aavistustakaan mitä teen vuosipäivänä huomenna.

Niin, nyt muistin itsekin tuon viimeisimpänä mainitun tunnelman. Pitäisi keksiä huomiseksi jotain hienoa. Toisaalta taas voisi olla erityisen loistava idea olla keksimättä mitään ja säveltää sitä mukaa. Melkein carpe diem, mutta ehkä en niin vahvasti tartu hetkeen, kunhan vain eläisin hetkessä.
Huomisesta tulee aivan loistava päivä ja aion nyt mennä valmistautumaan siihen muun muassa lukemalla otteita eräästä vanhasta päiväkirjastani ja lakkaamalla kynnet.