lauantai 13. helmikuuta 2010

Melkein 14.2.

Tämä on se mieletön ystävänpäiväviikon postaus, jonka olen niin kamalan kauan jostain syystä halunnut tehdä. Epätavallista kyllä, en taida pyrkiä tällä yhtään mihinkään, kunhan kirjoitan vähän. Tuntuu siltä, että on aika hauskaa kertoa fiiliksiäni ennen ystävänpäivää ja muutenkin aiheeseen liittyen! Ois tosi hienoa, jos kuulisin myös muilta täällä jotain mielipidettä, en nimittäin ole ihan varma mitä mieltä olen mistäkin ja perustuvatko mielipiteeni ihan järkeviin seikkoihin. Tosin on kyllä aika terapeuttista ihan vain kirjoittaakin näitä.
Varoitus: saattaa sisältää vaikeita piiloviestejä nimeltä mainitsemattomille henkilöille.

On ehkä järkevää aloittaa tämä todella pitkäksi venyvä postaus pienellä kaverihistoriakertauksella, se saattaa selittää vähän taustoja. Koska olen kasvanut aika pienessä paikassa, ja olin luokkani ainut sekä ujonpuoleinen tyttö, en voi sanoa että olisin ikinä omistanut ihan oikeasti mitään "bestistä", mikä aika monella muulla on kuulunut varsinkin ala-asteaikoihin. Ei siinä, haaveilin kyllä moisesta ylellisyydestä aika paljonkin, mutta en vain oikein osannut eikä paikalla ollut ketään tarpeeksi samanhenkistä. Hengailin ja hengailen edelleen todella mielelläni ja aika paljon erään nimeltä mainitsemattoman tyypin kanssa, mutta en voi kyllä sanoa että se olisi ollut mitään bestismeininkiä jossa vannotaan suunnilleen verivaloja. Ainakaan vielä.

Yläasteella pääsin viimein liikkumaan ihan ikäisteni kanssa mikä oli aika shokeeraavaa. Olin aluksi vähän pihalla moisista sosiaalisen elämän mahdollisuuksista. Löysin yläasteelta oikein mukavia tyyppejä, joista moniin pidän totta kai yhteyttä. Jotkin taas ovat unohtuneet, jotkut olen poistanut elämästäni, jotkut löydän aina välillä uudelleen ja joillakin ei ole väliä. Opin yläasteen aikana aika paljon ihmisistä, tosin en sitten tiedä ovatko tietoni ihan totuudenmukaisia: epäilen että käsitykseni saattaa toisinaan olla vähän turhan epäilevä, kiitos vain eräälle toiselle nimeltä mainitsemattomalle taas kerran.

Nyt lukiossa olen sitten ollut aivan sairaan mielissäni. Täällä on aivan mahtavia tyyppejä ja on todella uskomatonta että ihan oikeasti hengailen juuri niiden ihmisten kanssa joiden kanssa haluan, enkä niiden ainoitten joitten kanssa voin olla. Kuten olen monesti hehkuttanut, oli todella hieno fiilis lukion alkuaikoina mennä ihan oudon ryhmän kanssa uudelle kurssille ja istua vain jonkun kiinnostavan henkilön viereen ja tutustua. Ja oikeastaan sitä fiilistä on edelleen - täällä on vielä paljon hienoja ihmisiä joita en tunne. Ongelmaksi taitaa kuitenkin muodostua se, että kyseessä on kuitenkin lukio, ja olisi varmaan ihan hyvä opiskellakin välillä. Näitä mahtavia tyyppejä on jo niin paljon että aika ei aina riitä.

Olen ehkä joskus maininnut, että käytän mieluummin sanaa 'kaveri' kuin 'ystävä'. Tätä on taas vähän hankala selittää, mutta ystäväsanoihin latautuu vähän turhan paljon. Ystävään sisältyy niin paljon tiettyä varmuutta, että en koe oikein olevani aina kykenevä käyttämään sitä ja olen aika tosissani kun sanon niin, ellen käytä sitä esimerkinomaisesti, ajattelemattomasti tai virallisessa yhteydessä. Minulle ihmiset ovat kavereita tai kameleita tai randomeja tai hyviä tyyppejä. Sinänsä aika surullista, koska se on ihan hauska sana ja ilahduttaa varmasti. Pitäisiköhän yllättää itseni ja laajentaa sanavarastoa? Tämä tuntuu sellaiselta asialta joka olisi ihan kiva muuttaa.
Toisaalta on ihan hienoa, että sanalla on arvoa.

Minulle (no niin, nyt ole rohkea ja käytä y-sanaa!) ystävyys on aina ollut jotenkin vaikeaa. Epäilen että vika saattaa olla minussa, koska otan sen aika vakavasti ja odotan varmaan turhan paljon. Etsin ehkä jotain ihan liian täydellistä; olisi pitänyt jättää ne tyttöjengikirjat lukematta, haavekuvailu täydellisesti toimivasta, ymmärtävästä ja ikuisesta (tsemppiä kat, sano taas y-sana!) ystävyydestä ei ole mitenkään kannattavaa. Vaadin mahdolliselta (ryhdistäydy!) ystävältä ihan valtavasti: jatkuvaa huomaavaisuutta, kuuntelua, kykyä olla hiljaa ilman kiusaantumista, ehdotonta luotettavuutta, viisautta, hienoa luonnetta, paljon asiaa, seikkailunhalua, uteliaisuutta, ihailtavuutta, läsnäoloa, rehellisyyttä, hyviä kiinnostuksenkohteita, tavoitettavuutta, oikeita kysymyksiä, rohkeutta, vastavuoroisuutta, antaumusta, asennetta, kiinnostuneisuutta, itsenäisyyttä, ystävällisyyttä, rentoutta, tietoa ja varmasti vielä aika montaa muutakin asiaa. Toisaalta taas tuosta kirjoittamastani listasta ei tule välittää, koska jos välittää siitä, saattaa koko jutusta tulla kamalan keinotekoista.

Päästäksemme viimein itse ystävänpäivätunnelmiin, kerron, että en varmaan aio itse mitenkään erityisesti muistaa ketään ensi sunnuntaina. Tai ehkä muistan, mutta älkää suotta odotelko korttia. Koko päivä tuntuu liian vaikealta ja työläältä, joten ajattelin jättää koko asian vähemmälle huomiolle. Ainakin nyt tuntuu tältä. Toisaalta pidän päivän välittämisen meiningistä ja tykkään halailla joitakin ihmisiä. Tuntuu vain, että kaikkien muistamisien keskittäminen yhdelle päivälle syö niiden arvoa -  osaako yhtä arvostaa tarpeeksi paljon kahdenkymmenen muun joukosta?

Muistan kun eräänä ystävänpäivänä tein kaikille hienoille tyypeille kortit missä kerroin miksi he ovat niin hienoja. Voin kertoa että niitten korttien tekeminen oli aika hauskaa silloin ja niitten jakaminen koulussa vielä kivempaa. Toisella kertaa taas tein itselleni ystävänpäiväkorttia varmaan tunnin ja siitä tuli aivan uskomattoman hieno. Taidankin pitää ystävänpäivässä fiiliksen jälkeen toiseksi eniten korteista, tosin ainoastaan sellaisista oikeasti mietityistä. En oikein tiedä mitä ajatella jostain ihan randomista nallekortista missä lukee takana "hyvää ystävänpäivää t. random".
Tänä ystävänpäivänä lähetin ainoastaan yhden kortin.
Enkä edes tiedä kuka sen sai.

Tämä oli postin mainoksessa, tykkään!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä ajatuksia sulla ystävänpäivänä muistamisesta! En olekaan ennen tullut ajatelleeksi sitä, mitä sanoit kahdenkymmenen yhtäaikaisesta muistamisesta. Hmm.

Eikö oikeille kavereille ja ystäville kerrota heidän merkityksestään muulloinkin kuin 14.2.? Ystävänpäivänä on kiva muistaa toisia, mutta toisaalta voi olla hiljainen sääntö, että on paha asia, ellet muista ystävää juuri ystävänpäivänä. Silloin meiningistä tulee epäaitoa.

katriparka kirjoitti...

mangon: kiits, sinullakin hienoja ajatuksia.
Olisi mukavaa jos hiljainen sääntö olisi että ystävänpäivä on joka päivä.