lauantai 27. maaliskuuta 2010

Ikkunanpimennystä odotellessa

Oijoi. Kohta alkaa kauan odotettu Earth Hour, mihin toivottavasti joka ikinen on osallistumassa. Tämä on varmaan lempitapahtumiani kaikista, melkein, koska on niin hienoa sulkea valot ja olla yksi tunti kuin ei olisikaan. Pimeässä on kuin näkymätön ja sitten voi fiilistellä sitä. Viime vuonna muistan, kun olin Earth Hourin aikaan yksin kotona. Pimensin koko talon (myös ulkovalot) ja menin ulos keskelle korpea ja katsoin ylös tähtiä ja hengitin. Se oli niin hieno tunne.

Tänä vuonna aion sulkea valot ja lähteä ulos katsomaan moniko on tehnyt samoin. Voi miten hienoa olisi jos koko talo olisi pimeänä, vaikka suhtaudun moiseen aika skeptisesti. Mutta kuitenkin, aiomme mennä J:n kanssa vähän katselemaan kaupungille. Pitää laittaa pari villapaitaa varmaan päälle, tuolla taitaa tuulla.

Tulen pian takaisin kertomaan millaista oli. Nyt soittamaan pianoa.

2 kommenttia:

pyry kirjoitti...

ah, vähänkö ärsyttää. ite olin ihan ulkona koko earth hourista, olisin niin halunnut pistää kaiken kiinni ja fiilistellä maailman loputtomuutta ympärilläni ):

mut ensi vuonna sitten.

Lyydia kirjoitti...

rela: voi ei! :( meinasin ehdottaa että järjestät tuollaisen ihan itseksesi mutta ei siinä kyllä olisi samaa fiilistä. Ensi vuonna sitten, niin.
:)