Heti ensiksi käytiin katsomassa 2012 elokuvissa: pidin leffasta tosi paljon! Ideana on siis se, että joku hallitus mikälie on pimittänyt kaikilta maailmanlopun olevan tulossa ja leffan supersankari päättää pelastaa oman perheensä ja niin edelleen. Jotenkin oli tosi seesteinen olo kun koko maailma räjähteli ja murisi ja liikkui ja repeili. Hymyilin vain ihan mielissään siellä pimeässä. Näyttelijöistä tai muusta en osaa sanoa mitään, mutta ainakin leffa oli uskottava räjähtelykohdissa. Eniten ärsytti se, että päähenkilö aina selvisi ja apu tuli aina juuri oikealla hetkellä. Toisaalta se toi elokuvaan linnunradakäsikirjaliftareillemaisuutta. En taida juuri nyt haluta sanoa oikein pahaa sanaa elokuvasta.
Ilta jatkui metsäsienipitsalla ja hihittelyllä.
"joo ja siihen tulis sitte ananasta, kanaa ja metsähihihihi, siis metsäsientä"
Oikeastaan loppuilta oli sekava (oltiin ihan metsäsienissä), joten ehkei ole kovin mielenkiintoista selittää kaikkia uberhauskoja insidejuttuja tässä. Muistankohan edes enää yhtään..? Tähän aion kertoa yhden asian josta pidän. Minusta on todella hauskaa joskus, kun paikalla on porukkaa ja tunnelma on hieno, kerta kaikkiaan pysähtyä ja katsoa ympärilleni ihan hiljaa ja sulkea kaikki äänet pois. Tilanne on hieman verrattavissa oman ajan pysähtymiseen. Vaikka enhän minä tiedä jos se oikeasti pysähtyykin. Aika hienoa, olen tietämättäni pysäyttänyt ajan (jos näin voi sanoa) monta kertaa!
Niinä hetkinä on aina hetki miettiä itseään.Siitähän minä tunnetusti pidän.Anteeksi, mutta nyt tappelen varttitunnin puhelimeni kanssa ja siirrän siihen musiikkia.
Tiedän kyllä, että sitä ei kannattaisi tehdä väsyneenä. Olen oikeastaan niin väsynyt että tänään onnistuisi stressi-itkukin jos tulisi sellainen tilanne. Mutta italia on niin kivaa että ei varmaan tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti