Kahdeskymmenesneljäs

HELLO-AGAIN
Käykää nyt heti alkuun laittamassa tuosta vähän alempaa soimaan tuo youtube-video. Kuuntelin sitä kirjoittaessani joten ehkä tavoitatte jotain ajatuksia paremmin kun kuuntelette tuota.

Kas, olen taas täällä. Täällä nimenomaan, tämä blogintapainen edustaa varmaan enemmän jonkinlaista paikkaa kuin esimerkiksi paperia jonne kirjoitetaan. Vähän sellainen oleskeluhuone. On niin mukava suunnitella kirjoituksia pitkin päivää ja miettiä mistä pitäisi omassa blogissaan. Jos tekisin jonkin onnellisuustestin, niin blogin pitäminen nostaisi varmasti pisteitä, tämä on niin kivaa! Niin oma juttu. Usko tai älä, vähän aikaa sitten olin todella yhyy-tuulella, mutta nyt kun olen täällä kirjoittamassa tyhjänpäiväisyyksiä olen ihan uskomattomat mielissään.

Olin tänään tosi rohkea! Tai ei ehkä tosi, mutta rohkea ainakin. Lihaskuntotesti, tuo kammoksumani koululiikunnan ehkä kiduttavimpiin aiheisiin lukeutuva inhotus oli suoritettava tänään. Olen aika tyytyväinen, en mitenkään hyperventiloinut tai kiljunut tai muuta aivan älytöntä testin aikana. Itse asiassa käyttäydyin melko (?) sivistyneesti ja onnistuin ihan totta jopa nauttimaan vähän aikaa siitä ihme punttiennostelusta. En kuitenkaan kehuisi arvostavani kyseistä ajanviettotapaa. Mieluummin tekisin tutkielman lihaskuntotestien vaikutuksesta kahdeksasluokkalaisten itsetuntoon. Olisipa mukavaa jos liikuntaa voisi korvata tuollaisilla.
Liikunnanopettajista tuntuu varmaan ihan kamalalta kun ihmisiä ei oikein innosta. 

Jatkoin edelleen sen pohtimista, miksi teen kaikkea näitä asioita, joista en pidä sitten ollenkaan ja jotka voisin kuitenkin lusmuilla tai vältellä nykyistä tehokkaammin. Illalla mietin jo huolestuneena etten vain hae itsestäni jotain ihmeen superihmistä suorittamalla ja ns. "läpäisemällä" kaiken, mutta ei sentään. Kyse on paremminkin mahdollisuuksista: en halua elää rajoitetusti. Olisi siistiä olla niin hyvin, että voisi välillä lyödä kannat kipeästi kattoon tietääkseen että kaikki on oikeasti totta. Näin käy jo paljon useammin kuin yleensä, mutta ajatella jos se olisi jatkuvaa? Pystyisikö siihen olemaan tyytyväinen?

Onko se unelma? (Tästä lisää myöhemmin.)

 Jos laitoitte alussa kappaleen soimaan, niin huomaatte sen olevan miellyttävää lällypoppia, eli ihan KAT-musiikkia. Lyriikat eivät juuri nyt sovi ollenkaan fiiliksiini, mutta jotenkin samaistun tuohon kappaleeseen aivan sairaasti just nyt. Jos osaisin, niin tekisin omat lyriikat. Jos osaisin, lopettaisin jossittelun vielä jonain päivänä. Se onkin hyvin-hyvin-hyvin pitkän tähtäimen tavoitteeni. 



Tuli muuten mieleen, että jostain syystä en ole yhtään jaksanut käyttää tuota tunnisteet-juttua. On se nyt vain vaikeaa alkaa miettiä jotain pääpointteja näistä ihme jutuista, kun kaikki kuitenkin tulkitsevat ne omien kokemustensa pohjalta. En jaksa kokeilla sitä nyt. Ehkä myöhemmin.
Hieno tunnelma täällä, en ollenkaan haluaisi lähteä.

//Juoksee juoksee
tai ehkä kävelee
mutta liian nopeasti pois
Odota minua!
Hän odottaa
odottikin jotakuta toista
Ovelasti hymyillen
kopauttaa peruukkiaan
poistuma.